Sitä, mitä ei voi saada, haluaa aina kaikkein eniten. Se ahdistaa, satuttaa ja samaan aikaan tekee sinut onnellisemmaksi kuin mihin koskaan muuten kykenisit. Minulle on sanottu, että on hulluutta elää vain yhtä viikonloppua varten vuodessa. Onko mitään järkeä tavoitella kuuta taivaalta? Ei se ole todellista, ei se ole mahdollista. Mikset voisi vain elää samassa maailmassa kuten kaikki muutkin...
Olen aikasemmin kirjoittanut eräästä hyvin hyvin erityislaatuisesta hollantilaisesta. Tuo mystinen fantasiaolento, joka aina kerran pari vuodessa ilmestyy elämääni ja kääntää kaiken päälaelleen. Niin kävi tänäkin viikonloppuna. Tällä tekohengityksellä minun pitää jaksaa kärvistellä taas seuraava.. kuka ties, seuraavat vuodet.
Alunperin minulla oli aivan muut suunnitelmat täksi viikonlopuksi kunnes maanantaina Hollannista tuli viesti. Ystävättäreni otti minuun välittömästi yhteyttä ja kertoi, että meille olisi tulossa vieraita lähiaikoina Amsterdamista. Ensin ajattelin, että vain Mr. Saint Tropez olisi tulossa ison ison pomon kanssa mutta samaan aikaan elättelin pientä mahdollisuutta, että grandpa voisi olla mukana. Pistimme välittömästi tiedustelua tästä visiitin ajankohdasta. Seuraavana päivänä putosi pommi.
Sähköposti kertoi, että rakkaat dutchmenimme olisivat Helsingissä muutaman päivän päästä, torstaina. Etusivu todellakin meni uusiksi. Jouduin muuttamaan kaikki suunnitelmani totaalisesti, sillä meidät oli kutsuttu viettämään koko pitkä viikonloppu heidän kanssaan; shampanja tulisi siis jälleen kerran virtaamaan vuolaasti puhumattamaan muista eduista, mitä tämä suhde tuo mukanaan. Parempaa olisi kuitenkin luvassa...
Tiistai-iltana selasin sähköpostiani, kun silmääni osui viesti, joka sai sydämeni pysähtymään hetkeksi. Se oli ystäväpyyntö. Viesti sanoi: "I just thought, let's help faith a little.". Ne olivat taikasanat: hän olisi tulossa ylihuomenna. Hyväksyin pyynnön ja vastasin, että olin kuullut villiä huhua vanhojen tuttujen vierailusta. Saapuneet-laatikkoni ilmoitti uudesta viestistä, joka sanoi "There could just be some truth in that rumour.".
Seuraavana päivänä minut päästettiin tuskistani, sillä viesti sanoi: "Let me make your day! Yes I am here and we are already in town.". Hän tiedusteli, jos olisi voinut nähdä minut jo heti silloin.. valitettavasti sain viestin liian myöhään. Lupasimme kuitenkin toisillemme, että tuo menetetty aika otettaisiin takaisin perjantaina.
Perjantaina minulla oli valtavia vaikauksia keskittyä töihini. Yritin kyllä mutta ajatukseni olivat jossain aivan muualla. Minun tarvitsisi kituuttaa päätteen ääressä enää muutama hassu tunti ja voisin lähteä valmistelemaan muuttoa Hotelli Kämppiin. Olimme aiemmin sopineet näkevämme aulabaarissa kymmenen maissa illalla. Ystävättäreni tuli ennen sitä luokseni, valmistauduimme yhdessä lähtöön ja 21.50 hyppäsimme ratikkaan. Ilma rätisi jännityksestä. Ihoni kihelmöi, kun ajattelin sitä, mitä tämä viikonloppu toisi tullessaan. Kun saavuimme hotellille, olo oli kuin olisin ollut sisällä Titanic-elokuvassa: hovimestari avasi meille oven ja livuimme sisään. Paikka oli todella täynnä ja vannon, että tunsin kaikkien niiden vanhempien naisten katseet niskassani.
Ystävättäreni bongasi seuralaisemme ensimmäiseksi; he istuivat suoraan edessämme noin kymmenen metrin päässä. Sydämeni hypähti, kun tunnistin hänet. Se hetki oli kuin hidastetusta olekuvasta: hän nousi hitaasti tuoliltaan, minä kävelin suoraan kohti. En tiedä kumpaa oikeastaan jännitti enemmän, kun tervehdimme. Kolme poskisuudelmaa. Toisen kohdalla hän kuiskasi nimeni korvaani. Vedin syvään henkeä ja katsoin miestä silmiin. Sillä hetkellä minulta ei puuttunut mitään.
Me neljä vetäydyimme hieman syrjemmälle istumaan, vaihtamaan kuulumisia ja kilistämään odotetulle jälleennäkemiselle. Shampanjaa ja mansikoita, voiko tyttö pyytää enempää. Ystävättäreni oli samana päivänä saanut työpaikan ja minä aiemmin samalla viikolla tietää, että olisin tervetullut opiskelemaan yliopistoon maapallon toisella laidalla. Meillä olisi siis paljon syytä juhlaan. Miehet olivat innoissaan uutisistamme. He ilmoittivat, että "We know you girls know have to party, so that's what we're going to do. You will have the time of your lives and we will make sure the drinks keep coming.". Ei huonompi idea, not at all!
Hetkeä myöhemmin oli aika lähteä vaihtamaan vaatteita iltaa varten. Siirryimme hotellin puolelle, ystävättäreni Mr. Saint Tropezin kanssa ja minä Grandpan. Hän oli edelleen hieman hermostunut: pyöri ympyrää huoneessa ja etsi tavaroita. Tarjosi minulle shampanjaa ja höpötti kunnes lopulta istui viereeni sängylle. Hänellä on syvän siniharmaat silmät, joita tutkin hymyillen. Sentti sentiltä nuo silmät olivat lähempänä omiani ja lopulta huulemme kohtasivat. Hän oli juuri sellainen kuin muistin. Aivan yhtä hellä ja huomaavainen ja jälleen muistin miksi pidän tästä ihmisestä niin paljon.
Aika olisi saanut pysähtyä siihen hetkeen mutta liian nopeasti hetki oli ohi ja kello näytti puolta kahtatoista. Autoin häntä kalvosinnappien kanssa ja samalla mietin, mikä siinä on, kun suomalaisten miesten tuntuu turhan usein olevan niin hankala panostaa omaan ulkonäköönsä yhtä paljon. Suoristin solmion ja silitin puvuntakin verhoamia olkapäitä. "Are we ready to rock?" hän kysyi. "You bet." vastasin ja jätimme huoneen, toistaiseksi.
Tapasimme muut hotellin aulassa ja suuntasimme yökerhoon. Iso iso pomo hoiti järjestelyt ja maksupolitiikan. Meitä odotti oma varattu alue juomineen. Hyvä, että ehdimme edes istumaan, kun ensimmäinen Möet jo poksahti auki. Ja sen jälkeen toinen, ja kolmas ja... neljännen jälkeen lopetin laskemisen. Kertaakaan en tainnut saada lasiani tyhjäksi, kun joku herroista oli täyttämässä sitä koko ajan. Grandpa olisi halunnut lähteä hotellille jo ennen kahta mutta toppuuttelin. Lopulta päädyimme lähtemään puoli kolmen maissa.
Hän kertoi minulle asioita, juuri sellaisia mitä halusin kuullakin. Kuinka paljon hän oli ajatellut minua viimeisen kahdeksan kuukauden aikana, kuinka onnellinen hän oli jälleennäkemisestä ja kuinka paljon häntä ilahdutti nähdä minut onnellisena. "Are you happy? You look like. I'll make sure you are.". En ole tähän päivään mennessä pystynyt selittämään sitä lämpöä ja positiivista energiaa, mikä tästä ihmisestä säteilee. Joskus sitä vain tapaa ihmisen, jonka energiaa, olemusta, haluat elää ja hengittää. Hän ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa, päin vastoin. Joku oli selkeästi suunnitellut tätä jälleennäkemistä enemmänkin, sillä yö paljasti yllättävän lahjan, josta minulle tulee olemaan iloa pidemmän aikaa. Haluan olla hyvä rakastaja, hän sanoi. Kaikki, mitä teen, teen sinua ajatellen. Seuraavana aamuna nukuin hyvin ja pitkään.
Aamupala meni lauantaina sivu suun mutta päädyimme käyttämään room servicen palveluita. Club sandwich kerta kaksi cappucinolla, kiitos! Joten sain kuitenkin aamiaisen sänkyyn. Ehkä paras voileipä, mitä olen koskaan syönyt. Yhden jälkeen suuntasimme kaupungille; mies metsästämään syntymäpäivälahjaa kollegalleen ja minä kodin kautta tapaamaan vanhempiani. Kävelimme kaupungilla yhdessä kuin kuka tahansa pariskunta.
Lauantai-iltana tapasimma jälleen hotellin aulassa. Kuvio toistui lähes samana tänäkin iltana. Sain kuulla soraääniä tupakoinnistani: "You should quit that. You know I hate that. I don't want you to smoke and I'm for sure not going to support that bad habit.". Turha oli siis toivoakaan, että olisin saanut savukkeita pöytäänkuljetuksella. Kello kaksitoista oli puheen, lahjan ja syntymäpäiväonnitteluiden aika. Illan agendana oli löytää Mr R:lle naisseuraa, johon tietenkin innokkaasti osallistuin. Olimme samoilla linjoilla Grandpan kanssa, kuka olisi R:lle sopiva ehdokas mutta ujo kaveri ei vaan saanut sanaa suustaan. Kaikki hyvin loppu hyvin, sillä joku misukka sieltä mukaan tarttui kuin tarttuikin. Ja ikävä kyllä siinä boogissa myös ystävätär kuin iilimato. Kaiken lisäksi tämä tarrautuva leidi joi aivan liikaa ja taisi tyhjentää yksin koko Bacardi-pullon. Sitä ei katsottu hyvällä. Vähän käytöstapoja pyydän, ei toisen juhliin voi tulla kuokkimaan jonkun side-kickina ja help your self vetämällä viinaa kuin viimeistä päivää.
However, parasta oli kuitenkin ehkä se, että tämä iilimato yritti kovasti avecini suuntaan. Vielä parempaa kuitenkin oli se, ettei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa. It felt so good. Sen sijaan hän painoi minut itsensä ja looshimme rajaavan metalliaidan väliin. Piti kummallakin kädellään kiinni kaiteesta siten, että olin totally trapped. Hän suuteli poskeani ja kuiskasi korvaani "I just wanted to know if you still can turn me on" otti kädestäni kiinni ja hivutti sitä pitkin reittään. "Did you ever doubt that?" vastasin. Mies pudisti päätään ja sanoi "Never".
Hän melkein paljasti ikänsä. Ei kuitenkaan suostunut kertomaan sitä enkä minä udellut. "I am old but that you already knew". Vastasin sanomalla ja että minä nuori, vain seitsemäntoista. "Good, then this is leagal in Holland". Hymyilin hänelle. Hän kertoi kuinka paljon olen pyörinyt hänen mielessään mutta kuinka se samalla on kovin hankalaa. Mahdotonta. Impossible love, miehen sanoja lainatakseni. Kyllä minäkin sen tiedän, ei miehen ja tytön tunteissa ollut eroja.
Lähdimme tällä kertaa aikaisemmin, halusin vaahtokylpyyn, vihreään marmoriammeeseen. Tällä kertaa tilasimme aamiaisen huoneeseen ajoissa. Ja sinä yönä nukuin vieläkin paremmin. Aamulla heräsin ovikelloon, kun huonepalvelun naistarjoilija tuli tuomaan aamiaisen huoneeseen. Nainen oli sama kuin edellisenä päivänä. Tälläkin kertaa hän katsoi minua virnistäen.
Kuten aina, liian nopeasti tämäkin viikonloppu oli taas ohi ja löysinn itseni seisomasta hotellin ulkopuolella. Hollantilaisten laukut pakattiin keltaiseen taksiin ja oli aika sanoa jälleen kerran näkemiin. Halasin häntä vielä viimeisen kerran ja vilkutin kun miehet yksi kerrallaan nousivat autoon. Taksi kaartoi Esplanadille samaan aikaan, kun käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään kotia kohti.
You never know, milloin kohtalo taas saattaa meidän yhteen. Jos saattaa... Ainakin voin sanoa olevani one lucky girl koska olen saanut kokea tällaista, edes kolme kertaa.
Till the next time
Yours Sincerely
The Pink Lady
The game of love. Mitä jos sitä päätyy pelaamaan yksinään? Pelejä rakastavana minun pitäisi olla immuuni näille, minun ei pitäisi olla mahdollista langeta omaan ansaani. Niin nyt ilmeisesti vain pääsi käymään ja olen vihainen. Hyvin, hyvin vihainen.
Hyvä ystäväni näki tilanteen ja sanoi: "Mitä helvettiä?! Sä keksit tän pelin ja nyt oot itse nappulana siinä?". Ehkä silloin pystyin ensimmäisen kerran katsomaan omaa tilannettani edes jollain tavalla objektiivisesti. Ei paljoa naurattanut. Metsästäjästä oli tullut saalis. Miten saatoin päästää itseni tähän tilanteeseen? Ehkä on aiheellista kertoa vähän taustoja.
Noin vuosi sitten tapasin erään mieshenkilön. Pidin hänestä heti ensimmäisellä kerralla mutta tuo tapaaminen ei johtanut mihinkään. Muutamia kuukausia myöhemmin tapasin hänet uudelleen. Jos nyt en ihan väärin muista taisin röyhkeästi vain heittää suoraan ilmaan sanat "Oletko sä sinkku?". Niiden sanojen jälkeen arpa oli heitetty ja vein hänet kotiin sinä iltana. Tämän jälkeen tapailimme satunnaisesti silloin tällöin, ja yllättävää kyllä, emme pelkästään kosteiden baari-iltojen päätteeksi. Joka kerta pidin hänestä vähän enemmän.
Ihmisillä on menneisyys ja tässäkin tapauksessa niin omani kuin hänenkin varjosti meidän (jos nyt meistä voidaan puhua) tulevaisuuttamme. Tapailin samaan aikaan toista miestä enemmän ja vähemmän tosissani mutta en kyennyt tuntemaan häntä kohtaan oikeastaan mitään. Tällaisissa tapauksissa olen parhaimmillani: imin hänet kuiviin ja jätin kitumaan, kun olin saanut mitä halusin. Ajattelin kuitenkin tätä yhtä enemmän ja vähemmän.
Ehdin tehdä yhtä ja toista niinsanotussa omassa elämässäni tämän vuoden aikana; tapasin hollantilaisen uudelleen ja kasan muita enemmän ja vähemmän eksoottisia miehiä. Hioin taitojani heidän kanssaan mitään sen kummempia ajattelematta tai himoitsematta. Ja silloin tällöin tapasin häntä. Maailma tulisi kuitenkin suistumaan raiteiltaan hyvin pian, en vain vielä tiennyt sitä.
Miehen elämässä tapahtui muutos ja hän lähti kauas maailmalle moneksi kuukaudeksi. Ajattelin, että antaa mennä, meillä olisi kaikki maailman aika, kun hän tulisi takaisin. Se ei kuitenkaan muuttanut sitä, että kaipasin häntä. Sitten tarjoutui mahdollisuus minullekin matkustaa; hän ehdotti josko tulisin käymään luonaan. Varasin hotellin seuraavana päivänä toiselta puolelta maailmaa ja kolmatena olin jo ostanut lennot. Noh, olihan siinä taustalla myös sammumaton seikkailunjanoni. Joka tapauksessa, siitä tuli tähänastisen elämäni paras reissu.
Nyt on kulunut about vuosi, eikä asia ole oikeastaan edennyt juuri mihinkään. Itse en halua enkä uskalla avata suutani. Vaikka tiedän, etten pääse kärsimyksistäni sitä tekemättä. Pelkään niitä tiettyjä sanoja.. kukapa nyt ei pelkäisi. Mahdollisuuset kuitenkin ovat, että hän käy samoja asioita omassa päässään läpi mutta ei puhu. Tai sitten hän käyttäytyy samoin kuin minä yleensä: pelaa. Siksi olen vihainen, itselleni ja hänelle. Olen vihainen myös siksi, että joku ihminen pystyy herättämään minussa niin voimakkaita tunteita! Viha ja rakkaus ovat tunnetusti vain hitusen erossa toisistaan. Ehkä tässä taas on karma kyseessä? Maksan pahoista teoistani ja itsekkyydestäni.
Anyways, tämän viikonlopun jälkeen päätin antaa asian vain olla. Totesin, etten saa haluamaani huomiota häneltä, joten se siitä. En lähde tähän peliin nappulaksi enää. Se on a) nöyryyttävää MINULLE ja b) vie aivan liikaa aikaa ja energiaa. Joten se siitä. Herra on hyvä ja ottaa itse yhteyttä jos haluaa, koska minä en sitä tule tekemään.
Surullista, niin kovin surullista. Mutta en jaksa enää vältellä peilejä vain siksi, että Mirror worldin nainen huutaa ja raivoaa toisella puolella. Haluan takaisin sen hahmon, joka sanoo "You go girl!", ja sen myös aion saada.
Seuraavaa lankeamusta odotellessa..
Yours Sincerely
The Pink Lady
Vajaa kaksi vuotta sitten eräs nimeltämainitsematon hollantilainen iski sisälleni kipinän, joka siitä hetkestä eteenpäin on vain kasvanut ja kasvanut. Vuosien varrella poltteesta on tullut niin kuuma ja niin tuskallinen, että on järjenlähtö lähellä: Suomi on aika jättää taakse.
Kaulaani kuristaa hetki hetkeltä yhä tiukemmin näkymätön panta, ahdistus kasvaa päivä päivältä. Ainoa keino helpottaa oloani tuntuu olevan viikonloppuiset metsästysreissuni, jolloin pyydykseeni nappaan miehiä milloin mistäkin maailman kolkasta. Muutaman tunnin he antavat minulle tilaa hengittää, kunnes tekohengitys loppuu sunnuntaiaamuihin ja hotellin check outtiin. Seuraavat viisi päivää haukon taas henkeä kuin kala kuivalla maalla ja matkustan yöllä unissani kaikkiin niihin paikkoihin, jotka minua tässä maailmassa odottavat.
Asiaa ei myöskään helpota äitini, joka jatkuvasti toitottaa asiasta: "Mene nyt. Mene nyt jo! Ei täällä ole mitään mikä sinua pidättelisi". Se on niin totta... Lähdön hetki alkaa olla käsillä, sillä tällä hetkellä mikään ei todellakaan minua täällä pidättele. Ja jos en lähde... kadun sitä loppuelämäni. Suomeen pääsee aina takaisin.
Näillä sanoilla päästäänkin parin viime viikonlopun tapahtumiin. Kaksi viikonloppua sitten tapasin tämän suomalais-kanadalais-brittiläisen tapauksen. Oikein mukava ja kiinnostava kaveri. Jos nyt hiuksia ruvetaan halkomaan, aavistuksen lyhyempi kuin mitä normaalista nappaisin mutta muut piirteet kuittasivat tuon puutteen. Kaveri kirjaimellisesti käveli minua päin kadulla ja siitä se sitten lähti. Jatkoimme iltaa yhdessä seuraavaan aamuun, kunnes jälleen kerran, lentokoneen aikataulu ei antanut periksi. Niinpä hänkin lensi takaisin Lontooseen. Britti-Imperiumin pääkaupunki vei taas kerran voiton. Damn.
Tästä masentumatta päätin teroittaa kynteni ja lähteä uudelleen baanalle seuraavana perjantaina kahden kaunokin kanssa. Reissu oli kaikin puolin success: 4 baaria, drinkkejä jotain kymmenen ja 20 väliltä ja tietysti kaksi uutta tuttavuutta. Nämä herrat olivat (tai ainakin tämä toinen heistä) ehtoja viikinkejä suoraan tulivuorten maasta; kaksi pilottia, jotka työkseen lentelevät ympäri palloa. Ja ahh... miten se toinen niistä olikaan niin KOMEA?! A gift from the gods.
Monen hullun tanssimuuvin, liian monen limedrinkin ja vitsin jälkeen kello oli taas pilkku. Yhteistuumin päätimme lähteä herrojen hotellille jatkoille tarkoituksenamme pahoinpidellä minibaaria. Minä ja tämä parrakas sinisilmäinen komistus päätimme ottaa omin lupinemme muutaman juoman mukaan matkaevääksi. Hyvä idea oli lorauttaa tuopit juomapullooni mutta paikallinen poke oli toista mieltä. Mies seisoi hetken aikaa vieressäni kulmat kurtussa ja virnistäen sujautin pullon äkkiä takaisin laukkuuni. Islantilainen antoi taustatukea ja hiippailimme suvereenisti juomien kanssa ulos kadulle, jossa suoritimme pullontäytön uudelleen. Toimistamme äärettömän tyytyväisinä annoimme pullon kiertää matkan jatkuessa kohti hotellia. Matkalla luonnollisesti saimme lisää hyviä ideoita ja Thor päätti esitellä crossfitillä ansaittuja voimiaan nostamalla minut ja ystävättäreni käsivarsilleen ja juoksemalla (raahustamalla) pitkin puistoa niin pitkään kuin jaksoi. Kokeilimme samaa myös toisin päin mutta lopputulos oli... noh jotain aivan muuta. Se yritys päättyi hillittömään kikatukseen ja huutoon.
Hotellijatkoilla tyhjensimme tämän toisen kaverin nimibaaria viineistä ja kuohuvasta minkä kerkesimme ja esittelimme pojille suomalaisen musiikkiteollisuuden tuotoksia. Päädyimme myös pitämään tanssituntia legendaarisesta Saturday night feveristä. Joku varmasti otti senkin nauhalle... Ikävä kyllä kello alkoi lyödä jo lähempänä aamukahdeksaa ja silmät painua kiinni yhdellä jos toisellakin. Tytöt päättivät tilata taksin kotiin mutta minulla oli aivan muut suunnitelmat. Jatkoin aamua viikingin kanssa kuutoskerrokseen. Kotiin hiiviskelin vasta kahden maissa päivällä.
Itseni kiduttamistahan tämä puhtaasti on. Tätäkään en olisi halunnut päästää käsistäni ikinä. Mutta minkäs teet. Hän kiri suoraan kärkisijoille kaikilta osin, tai niiltä osin kun voi johtopäätöksiä näin lyhyellä aikavälillä tehdä. Narkkari kuin olisi saanut viikkoannoksensa. Nyt maanantaina jano on taas herännyt. Kurkkua ei vielä kiristä mutta torstaihin kun päästään ei henki taas kulje ja naisen on jälleen pakko lähteä metsälle.
Päästäkää nyt joku tämä kärsimyksistään.
Yours Sincerely
The Pink Lady
Olen tähän mennessä kirjoittanut pääasiassa suomeksi, mitä nyt muutama fraasi välissä kummitellut englanniksi. Jatkossa tekstit tulevat olemaan saatavilla kokonaan myös englanniksi. Kirjoitan uusia ja käännän vanhoja sitä mukaa, kun aikaa ja inspiraatiota löytyy.
So, this far I have been writing mostly in Finnish. However, there will be change and for now on the texts will be available also in English. Otherwise it all works as it has till this very moment: I will write whenever something new happens in my life and will also translate the older posts when inspiration strikes.
So long!
Yours Sincerely
The Pink Lady
I'm actually so very good at forgiving myself but washing my hands clean of my sins too. I tend to justify my own actions,
for example, my lack of morality. This Saturday morning I woke up and realized I had become a destroyer of the nuclear family. But again I just noted that it's really not my problem but his to explain to his wife what happened in that cold and dark winter night in Helsinki. So this is how it went:
On that Friday I was enjoying the company of some of my workmates at local pub after work. Beer was cheap and red wine really really bad but anyhow we had good time drinking and coming clean with each other about our scandalous lives. I like to shock people by being so damn open, telling pretty much everything about myself. I guess I open up a bit too much sometimes, but as they say, that's what makes me so interesting. I feel no shame and do whatever I want or desire. Anyways, time was running way too fast and half past nine I desided to leave the girls and one gentleman behind and head to home.
On my way I tried to persuade one very dear friend of mine to go out with me. I succeed. So come she at my place first and we went to this club. They do arrange every Friday this "Single's night" so obviously that was our main reason to go there. The supply there was anyways quite poor. Too less people and even fewer potential catches. My friend desided it wasn't really the place to be for her so she moved on. I stayed there for while, just to make my class of red wine to disappear. Standing there, bored, somebody came along and started to talk to me. The man was drinking cheap brandy and his appearence was straight from the 90's. I think his aim was to look really smart in his oversized black jacket and shabby shirt but the result was it went all horribly wrong. Even the way he spoke was annoying but 'cause I was so damn bored and alone I started to chat with him. Soon was my red wine gone and I was ready to leave this nest of boredom and go to somewhere more upscale. God knows why, but the words just come out from my mouth and I told to this Mr. Dullness he was welcome to join me. Of course he did. But from the very beginning I had other plans. Needed to find someone interesting and get laid.
Se we went to this very snobbish club, he paid me in too which was very polite but unneccessary. Whole time I just tried to get rid of him but it was harder than I thought. Just before the lightmark came I started to talk with this really friendly and funny older gentleman. His hair was already silver and from his belly I was able to tell he liked beer and good food bit too much. But he was laughing all the time and kind of radiated positive energy so I enjoyed his company. Turns out he was from Holland so I got even more curious. After some minutes his mates, four of them, joined our group. They were all very good company indeed and my former "date" understood finally the point and left me alone. These dutch gentlemen didn't really want to quit partying when the lightmark came so there were going to be an afterparty at their hotel. And, of course, I went with them.
When we got to the hotel our group had shrinked and there was only three of us left. We just sat there drinking what ever we could find from the mini bar. The other one got tired and left for sleep. So there I was alone with this dutchman. We talked about this and that, randomness really, he told me about his wife and two daughters. It was morning already so I porposed I should leave and let him sleep. They had early flight however. But he asked if I could still stay for a while. So I did. Then he asked if I could kiss him. I did that too. I told him, it was all up to him to deside what he wanted to do. I said, for this night I could be anything or anyone he wanted. At that moment he placed his golden wedding ring on the writing desk. What a sinister man. Makes me wonder are all dutchmen like this. I mean, I already have this grandpa of mine from there, and of course my frind's friend Mr. Saint Tropez. Or who knows, maybe it's totally acceptable there. Anyways, he was quite fit for that age. After all it was clear he had seen at least twenty years more life than I do. His hair was getting grey and I can tell from his wrinkles around his eyes that he liked laughing.
As always, time runs way too fast and it was Saturday morning. Their flight was leaving soon but still he wanted to walk me home. I told him there was no need for that and he could get lost but he insisted. So there I was, once more walking home from hotel, one very happy dutchman escorting me home. The streets were empty and it was quiet everywhere. All decent people were propably still sleeping and making their morning coffee. Air was freezing and wind tingled my cheeks. It was actually quite cute from him to walk me all the way to my front door. I kissed him for goodbye and wished him well. He left and I went upstairs.
I slept for some hours. It was afternoon already when I woke up. I was craving for Big Mac and fries. I stood before my full-body-mirror and looked at myself. For a very short moment I thought saw some sort of regret in my eyes, but it was there only for the hundreth part of second and then gone. I guess there used to be time I actually was able to feel emotions of regret this kind, but it was long ago. Really, it's not my problem, I'm totally clean. He was the one wearing the ring, not me, so in my mind it's on his conscience. So I finally left the girl in the mirror behind and went to shower to once more wash my sins off. She winked and waved at me and without words saying: "Till the next time!".
Till the next time, indeed.
Yours Sincerely
The Pink Lady
Tällä viikolla sain sellaisen ilosanoman, ettei ole vähän aikaan kuultu: viikonlopputrippi Damiin for free! Kiitos, Mr. Saint Tropezin minä ja ystävättäreni lennämme keväämmällä tulppaanien pääkallopaikalle kahdeksi päiväksi nauttimaan hollantilaisesta vieraanvaraisuudesta. Me likey! Luonnollisesti hyväntekijämme kattaa kaikki kulut.
Vähän taustaa miten tähän seikkailuun on päädytty. Kerroin aikaisemmin kuinka törmäsimme Helsingin yössä sattumalta tuttuihin dutchmanneihin ja vietimme heidän kanssaan mahtavan illan. Ystävättäreni ja Mr. Saint Tropez jauhoivat Ranskan reissusta ja vaihtoivat yhteystietoja. Tästä seurasi, että herra otti yhteyttä ja kutsui Amsterdamiin viikonlopuksi, pre-party-tyyppinen ratkaisu, viettämään aikaa ja tutustumaan toisiimme paremmin ennen kesän reissua. Kuvittelin pitkään koko jutun olevan täysi läppä, kunnes tuli ilmoitus, että lennot menevät varaukseen, liput tulevat postilla ja samalla hotellin nimi ja osoite. Whaaaaat?? Is this really actually happening? Ei tässä oikein tiedä miten päin olisi, jäätävä seikkailu edessä.
Jos Keski-Eurooppaan asti kerran ollaan menossa, ehkä tulee mieleen, tulenko tapaamaan herra johtajaa samalla reissulla. Se, jos mikä, kruunaisi koko homman. Siispä, tartuin härkää sarvista ja lähetin hänelle viestin. Ilmoitin, että tulen tekemään pikkupikku reissun ystävättäreni kanssa hänen kulmilleen, ajankohdan ja tietysti, että olisi enemmän kuin mukavaa törmätä häneen paikanpäällä. Mahdollisuushan on, ettei mies edes vastaa, mutta koskaan ei voi tietää jos ei kokeile onneaan. We'll see.
Äh.. ketä mä huijaan? Toivon ihan helvetisti, että näkisin taas papparaiseni. Valitettavasti se asia on vain hänen käsissään, joten tyydyn ratkaisuun, minkä ikinä hän päätyykään tekemään.
Tunnen monesti eläväni hyvin hyvin hullua ja seikkailuntäyteistä elämää. Välillä on vaikea itsekin pysyä mukana siinä, mikä oikeasti tapahtuu in real life ja mikä pääni sisällä. Totuus tuntuu monesti olevan tarua ihmeellisempää... Siksi se pistääkin miettimään, olenko kykenevä enää normaaliin parisuhteeseen? Pystynkö tyytymään siihen kaiken tämän jälkeen? Kadotanko sen omimman osan itseäni (itsesuojeluvaiston puute, metsästysvietti, seikkaulunjano), jos sitoudun vain yhteen ihmiseen? Käykö houkutus liian suureksi? Kuinka paljon mies on valmis sietämään sekoilujani ja vapaudenkaipuutani? Ja kaikkein tärkein pointti: mistä löydän miehen, joka jatkaa pitää kiinnostukseni yllä...?
Olen myös törmännyt hyvin hyvin mielenkiintoiseen ilmiöön uudessa kollegassani: hän on persoonaltaan lähes täydellinen sukulaissieluni ja vaikka olemme saman ikäisiä, ikäeromme on vuosia. Olin niin, niin otettu, kun hän kertoi kokevansa minut esikuvanaan. Kuinka olen kokenut ja tehnyt niin paljon asioita, joita hän haluaa tehdä ja kuinka ihanaa on, että on joku joka jakaa samanlaisen ajatusmaailman tuomitsematta. Tunnen valtavaa halua ottaa hänet siipieni suojaan ja näyttää mitä kaikkea annettavaa maailmalla todella on.
Ja kyllä rakkaat kanssasisaret, maailmalla (miehillä) on PALJON annettavaa, ennen kuin päätätte asettua perustamaan pesää sen yhden oikean kanssa.
Välillä kuulen soraääniä tähän (moraalittomuuteeni) liittyen ja uskokaa tai älkää, ne monesti tulevat miesten suusta. He tuppaavat vitsailla, että olen maksullinen nainen. Ehkä heistä on outoa, että puhun näistä asioista niin avoimesti. Toisaalta kuulen heidän äänestään läpi sen valtavan kiinnostuksen ja toisaalta samaan aikaan kummallisen ihailun. Seassa saattaa olla myös epämääräistä kateellisuutta sen takia, että minä se vain kehtaan! Kuinka se kehtaa!? Minulle se on aivan yksi ja sama mihin mies haluaa rahansa tuhlata. Jos se kohde olen minä, hirrveen kiva, jos joku muu, good for that one. Ja se, joka väittää ettei tykkäisi olla hemmottelun kohteena valehtelee. Se, joka ei nauti ilmaisista lounaista, valehtelee. Sitäpaitsi näissä asioissa on aina kaksi osapuolta. Jos joku viithyy seurassani niin kovasti, että on valmis hakemaan kuun taivaalta, en voi sitä häneltä kieltää.
Lisää infoa saatavissa, kunhan lentoliput kolahtavat postiluukusta!
Yours Sincerely
The Pink Lady
On mennyt viikko hollantilaisen vierailusta. Jälki alkaa pikkuhiljaa kadota ja paluu normaaliin elämään seuraavaksi vuodeksi tuntuu taas mahdolliselta. Lähes joka yö olen hänestä unta nähnyt, jos jonkinlaista, eli alitajuntani selvasti elää yhä omaa elämäänsä. Aika parantaa ja arpeuttaa... Onneksi minulla on tässä lohduttajaa tarjolla. Jotain joka veisi ajtukseni muualle.
Kirjoitin aikaisemmin syksyllä tästä samaisesta kaverista. Aika ei silloin kuitenkaan ollut oikea hänen suhteensa, joten homma jäi ja hautautui. Sitten kuvioihin tuli tämä yksi ulkomaalainen tapaus ja kolme kuukautta kului hirmu nopeasti. Jokin aika sitten tämä vanha tuttavuus otti yhteyttä täysin erilainen ääni kellossa. Lähdin mukaan leikkiin, tunnustelin kepillä jäätä, vaikka vietinkin aikaani toisen miehen kanssa. Kaveri oli kuitenkin selvästi paljon kiinnostuneempi ja oma-aloitteisempi, joten päätin katsoa mitä tapahtuu. Toisaalta syksyllä hänellä oli ero itsellään päällä, eikä ehkä ollut valmis kohtaamaan uutta naista vielä sillä hetkellä.Tähän ikään ja kokemukseen mennessä on kuitenkin moudostunut jo sen verran hyvä tatsi, että tietää milloin antaa toiselle tilaa. Tässä tapauksessa se näytti kannattaneen.
Joka tapauksessa tämä mies siis ihan itse oma-aloitteisesti otti yhteyttä, aluksi vain udellen niitä näitä. Kerroin hänelle painajaisista, jotka ovat riivanneet uniani jo jonkin aikaa. Hän lupautui aamupalapalkalla valvomaan untani ja tarpeen tullen lohduttamaan ahdistunutta. Aaaww.. ei kai tuollaisesta voi kieltäytyä? Kauaa ei tarvinnut päätään vaivata tämän jälkeen, vaan jo "ero"viikonloppuna kävin hänen kanssaan treffeillä. Pidemmällä kaavalla olisi tarkoitus nähdä tulevana viikonloppuna, aamupalan kanssa tietysti. Olen jopa innostunut kokkailusta jälleen ja ajattelin pyytää kaverin syömään pidemmällä kaavalla...
Kylläpä menee hempeilyksi. Yyyymmmhg..
Haluan vain ottaa selvää mitä tämä kaveri haluaa. Valitettavaa on, että suodattimeni on sen verran kehittynyt, että tunnistan paskanjauhajat turhankin kaukaa.. ehkä hän vain ei halua olla yksin (sen enempää kuin minäkään) tai ehkä hän haluaa ottaa selvää, jos mahdollisesti olisi jotain enemmän.
Eräs pitkä ja tumma henkilö (kyllä, juuri hän) kerran totesi: "You don't like to be alone, do you?" Niin, en kai sitten niin. Se on se hankala yhtälö, kun ei halua luopua vapaudestaan, itsenäisyydestään, saatika seikkailusta, mutta ei halua olla yksinkään. Elämä on valintoja, I guess.
Darran jälkimainingeissa..
Yours Sincerely
The Pink Lady
