Ensimmäistä kertaa elämässäni olen törmännyt asiaan seuraavaan: kannattaa vähän miettiä mitä toivoo, sillä se voi joku kaunis päivä toteutua.
Muutamassa aiemmassa postauksessa olen maininnut tämän erään miehen, jota olen tässä hetken aikaa enemmän ja vähemmän tosissani tapaillut. Joskus kauan sitten päästin suustani vitsin, josta ajan myötä kasvoi hyvin todellinen asia: haluan rikkaan miehen. Kauan ajattelin, että jos mies nyt vaikka sattuisi saamaan sen 5t euroa kuussa, olis tosi kivaa. Juttu kuitenkin hyppäsi potenssiin, kun jonkin ihmeen kautta tapasin tämän kaverin, jota nyt deittailen. Hän tulee aivan erilaisesta maailmasta, eikä tämä ole vitsi. Ensin yritin säikytellä hänet hirviömäisyydelläni pois, mutta ei kaveri niin helpolla säikkynyt. Sen sijaan hän katsoo minua entistäkin palavammin silmin. Minun on vain äärimmäisen vaikea hyväksyä/ymmärtää tätä tilannetta, että ole ihan oikeasti muutaman sentin päässä siitä, että saisin kaiken mitä ikinä haluan. Kävimme ulkona perjantaina. En oikeastaan edes tiennyt saatika varsinaisesti halunnut alun perin lähteä syömään hänen kanssaan mutta suostuin silti. Tuo ilta sai minut kuitenkin ymmärtämään sen asian, että pidän hänestä ihan oikeasti. Kävimmä syömässä ja klubikierroksella. Sain päättää kaikesta (niin kuin aina), syödä ja juoda mitä ikinä halusin. Enkä, luonnollisesti, kustantanut itse mitään. No itse asiassa maksoin oman narikkani yhdessä yökerhossa mutta se jäi viimeiseen kertaan, sillä sain sen verran kovaa huutia asiasta. Mies totesi hyvin vakavana, ettei koskaan enää halua nähdä lompakkoani, kun olen hänen seurassaan. Selvä! En laita vastaan. Sain kuulla koko illan hänen haluavan minut. Että enkö ymmärrä kuinka paljon enemmän hän pystyy minulle tarjoamaan kuin kukaan muu. Ja että enkö ymmärrä kuinka erityinen hänelle olen. Ja että vaikka saisi kenet ikinä tahansa hän haluaa minut. Ja että hän on onnellinen Suomessa, koska on tavannut henkilön who fucks up his mind. Ja että hän haluaa minut jakamaan elämänsä ja kaiken maan ja mammonen minkä se sisältää. Minä siihen sitten, että eikö hän ymmärrä kuinka epätodellista tämä kaikki minulle on? Että eikö hän ymmärrä, etten minä voi ymmärtää, että voin sittenkin saada kaiken sen mitä ikinä halusin? Hän vastaa ymmärtävänsä mutta, että yrittää todistaa sen kaiken toteen. Sitten mies käy mietteliääksi ja lopulta kysyy: olenko koskaan käynyt Malediiveilla? Ei, en ole koskaan ollut Aasiassa. Mies miettii hetken, hymyilee ja lopulta kysyy: no lähtisinkö hänen kanssaan? Minä siihen, että anteeksi? Mies siihen, että voi viedä minut mihin tahansa muuallekin, jos Malediivit on huono vaihtoehto. Olen hetken monttu auki ja sanon, että älä saatana heitä läppää tällaisilla asioilla. Mies vastaa luettelemalla maita ja paikkoja, jotka saattaisivat minua kiinnostaa. Lopulta sanon halunneeni aina käydä Balilla. Mies siihen, että selvä, hän soittaa yhden puhelun. Milloin olisin valmis lähtemään? Sanoin, että minun pitää keskustella pomoni kanssa lomista. Johon hän vastaa, että fuck that shit but you let me know then. Lopulta sanoin, etten sitten todellakaan majoitu missään muualla kuin viiden tähden resortissa, johon hän toteaa, ettei se onnistu, sillä majoitus järjestettäisiin seitsemän tähden lomakohteessa. Oukei... mitäs siihen sitten vastaan hankaamaan. Olen monta päivää miettinyt olenko ihastunut ajatukseen palasesta fantasiamaailmaa, rahaan vai ihmiseen oikeasti. Oikea vastaus sisältää varmasti kaikki nämä. Mutta voiko ihmisellä oikeasti käydä niin hyvä tuuri, että saa kaiken? Olenko muka oikeasti tasoissa Karman kanssa, jotta olen oikeutettu tähän kaikkeen? Onko velka maksettu vai olenko ottamassa lainaa, jota en koskaan pysty maksamaan takaisin... Oli miten oli, aion kokeilla onneani anyways. Voin vain toivoa, etten polta itseäni kovin pahasti. Yours Sincerely The Pink Lady
Uskallan väittää, että suurinta osaa meistä vaara kiehtoo. Nopeat autot, uhkapelit, laskuvarjohypyt.. you name it. Tasoja ja tapoja on monia. Entäs sitten pahat pojat? Tai miksei naisetkin. Ne ovatkin asia aivan erikseen. Tässäkin tapauksessa versioita on monia: jotkut tappelevat ja pelaavat macho-miehen roolilla, osa on oikeasti pahoja ja istuu linnassa, osa ui vähän isompien kalojen kanssa ja pelaa liikemaailmassa.. Kerron teille tarinan yhdestä.
Tapaat miehen, joka on mukava, tulette hyvin juttuun ja kaikki menee päällisin puolin hyvin. Juttu luistaa ja huumorintajua löytyy. Tiedät jotain miehen ammatista, mutta ala on sellainen, että hänen kertoessaan työsteen hän voisi yhtä hyvin puhua kiinaa. Joten ignooraat asian. Sitten mies lupautuu päivittämään tietokoneesi ajan tasalle. No sehän sopii. Se vanha rakkine sietäisi kaatopaikalle muutenkin. Mies tekee temput ja kone pörrää taas erinomaisesti jonkin aikaa. Mies siis mitä ilmeisimmin tietää niistä härveleistä keskiverto tallaajaa enemmän.
Noh, seuraavaksi saat puhelut hyvin oudosta numerosta. Numerosta, jollaisia ei edes pitäisi olla olemassa tyyliin +358000000000. No mitäs helvettiä? No vastaus löytyy hyvinkin nopeasti eräältä tutulta herralta, joka naureskelee omalle erinomaisuudelleen ja kysyy eikö ollutkin hyvä vitsi? Anteeksi mitä? No jos nyt vähän tässä hakkeroin... Totesin vain, että johan tempun teki ja olihan se oikeastaan aika hauskaakin. Kertoi voivansa soittaa mistä numerosta ikinä haluaa. Selvä.
Tiesin tästä hakkeritaustasta ja olinkin jo alkuunsa ilmoittanut, että on parasta pitää näppinsä erossa minun älypuhelimestani ja tietokoneestani. Eihän hän tietenkään moista menisi tekemään. Ja samaan lauseeseen tokaisi, ettei se kyllä noilla masiinoilla paljoa vaatisikaan.. Mutta mitäs sitten, kun kyseessä olisikin suuryritykset ja oikeasti isot tekijät. Ja kenelle ja kuinka paljon hallaa hän pystyisi tekemään jos niin haluaisi. Jos vaikka vähän sabotoisi kilpailijaa, jos oikein vtuttaisi... jos vaikka murtautuisi sen ja tän henkilön tietoihin ja ja ja... No kenellä nyt ei mielenkiinto heräisi tällaisessa tilanteessa? Kyllähän kaikki ovat katsomaan leffoja näistä tapauksista, jotka rikollisilla toimillaan haalivat itselleen maallista mammonaa jossain Vegasissa minkä kerkiävät... mutta että oikeasti? Please, tell me more!
No minä tietysti siinä sitten uteliaisuuttani tivaamaan miehen menneisyydestä ja mihin hän nyt sitten oikeasti olisi kykenevä. Yhdellä ehdolla kertoisi: minun tulisi luvata, että vaikka hän mitä paljastaisi, en koskaan saisi pelätä häntä. No sovittu. Ihan niinkun noin tiedoksi, että aika moista saisi tehdä, jotta pelkäisin. No hänpä siitä kertomaan. Kyllä siinä kulmakarvat kohosivat näinkin paatuneella tapauksella kuin itselläni. Härregyd! Omassa pienessä mielessäni samalla hihittelin, että onpas loistavaa tuntea tällainen kaveri.. jos vaikka joskus jotain sattuisi. Jos siis mieleni tekisi joskus vaikka leikkiä Robin Hoodia Nordeassa... Leikki leikkinä. En saa pelätä koska kaikki muut pelkäävät. Ei huolta.
Toisaalta takaraivossa on tietty huutelee sellainen pieni ääni, että isoveli valvoo! Ootkos aatellut jos se alkaakin valvoa sua? Niinpä niin.. Ei kannata antaa aihetta siihen.
Että, jos pankkitililtäsi katoaa rahaa tai työpaikkasi intranettiin ilmestyy omituisia trolleja sen jälkeen, kun olet riidellyt kanssani, se en sitten ollut minä, joka moisen tilasi. Vaikka voisin. Näihin tunnelmiin! So long!
Mies sanoo haluavansa minut kokonaan itselleen. For ever. Ahdistus!! Yöök, hyihyi, apua äkkiä karkuun. Mietin kuumeisesti miten puhun itseni ulos tästä tilanteesta siten, että pidän kontrollin itselläni ja päästämättä kalaa koukusta. En voi lupautua sellaiseen muutamasta syystä: a) en tee lupauksia, joita en voi pitää b) ahdistaa c) ahdistaa vielä vähän lisää d) se tietäisi pelin loppua. Ei mulla oikeasti ole mitään intressejä alkaa leikkimään perhettä tämän tapauksen kanssa. Tässä vaiheessa on aika heittää ässä hihasta: esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Ai että. Se toimii aina. Vänkään ja kiemurtelen itseni korulauseilla ulos tilanteesta (ai mitä poliitikon vikaa?) ja takaisin kukkulan kuningattareksi. Lopulta ahdistus laantuu, kun kaikki langat ovat taas tiukasti omissa pikku kätösissäni. Aaahh...
Ja se tunne. Se tunne, kun olen taas kerran todistanut itselleni tehneeni temput jälleen kerran, jälleen yhdelle koiranpennulle. Mikä saa ihmisen saamaan niin suurta tyydytystä ihmissuhdepeleistä? I make them fall for me and then... I lose me interest. Joskus siihen ei paljoa vaadita, joskus pitää tehdä töitä kahden edestä.
Asiasta kukkaruukkuun. Tämä Mr. Kroisos siis on henkilö, joka on paperilla kaikkea sitä mitä ikinä miehektö voin haluta: fiksu, menestyvä, rikas, koulutettu, kunnianhimoinen... ja tietysti niitä pehmeitäkin piirteitä löytyy: valmis toteuttamaan joka ikisen toiveeni. Miksi en siis voi olla enempä kiinnostunut?!! Olen pyöritellyt tätä asiaa päässäni jo monta viikkoa, mutta en voi pakottaa itseäni kiinnostumaan kenestäkään fyysisellä tasolla. Ja jos se puuttuu... en näe suhteelle mitään tulevaisuutta. Anyways, hän kovasti väitti olevansa manipulointitatojeni yläpuolella, etteivät ne ikinä tehoaisi häneen. Paskan marjat. Otin haasteen vastaan. Vaati vähän enemmän työtä ja innovointia uusien taktiikoiden löytämiseksi, mutta lopulta samaan ansaan haksahti mies.
Minulla on hyvin yksinkertainen taktiikka: aivot. Tietysti luotan jossain määrin myös ulkoisiin avuihini mutta pääsääntöisesti siihen, mitä korvien välistä löytyy. Useimmat sellaiset miehet, joista koskaan olen kiinnostunut, hurmataan keskustelutaidoilla ja älykkyydellä. Toimii joka kerta. Melko nopeasti sen huomaa, onko kaverista välieriin vai ei. Jos kuitenkin päätyy ratkaisuun, että syystä tai toisesta haluaa pitää häntä varalla, on otettava "monsterikortti" käyttöön. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kertoo itsestään kauhutarinoita (kamala luonne, paha ihminen, menneisyyden traumat blaablaa..). Heikkohermoisimmat säikkyvät pois heti, toisaalta ne kannattaakin hylätä. Loput yleensä ovat sitten niitä, jotka jäävät roikkumaan kaikesta huolimatta silmät yhä kirkkaammin loistaen. Ja koiranpentu on syntynyt. Jotkut väittävät olevansa yhtä pahoa, samaa kaliiberia (sen kun näkisi), toiset taas voivansa "korjata" tilanteen ja kolmannet (nämä menevät siihen masokistiluokkaan) voivansa elää asian kanssa. Ja lopusta jokaikinen tulee saamaan siipeensä. Itse porskutan menemään. Tässä saatoin myös paljastaa miksi en ole kykenevä normaaliin parisuhteeseen... Syyhän siis on se, etten vain ole löytänyt ihmistä, joka ei lankeaisi tähän mustan lesken verkkoon.
Mutta kun elämä käy niin tylsäksi.. Miksen voi saada koko pakettia!? Tässä on taas karmalla sormensa pelissä. Yrittääkö se sanoa, että lopeta miehillä leikkiminen ja voit ehkä, EHKÄ, joskus löytääkin jonkun. Vastapainoksi tälle pelaamiselle kuulin viime viikonloppuna seuraavaa: "Sähän olet kuin mies! Jos sulla olis muna, ajattelisit sillä." So true, so true.. Se on aina mielessä, 24/7. Jaa.. pitää varmaan käydä taas kyläilemässä jätin luona.
Kerroin aikaisemmin miehestä, jolla oli kaikkea mitä ikinä toivoin ja mitä ikinä toivoisin saavani, sen saisin häneltä. Kaikkea muuta paitsi the physical side. Aikaisemmin päätin, etten pystyisikään olemaan "suhteessa" vain kaiken sen maallisen mammonan vuoksi mutta omaksi suureksi hämmästyksekseni ja pelokseni huomasin hänen tehneen minulle tarjouksen, josta en välttämättä voi kieltäytyä:
"There will be a day you'll get bored of using my money, but I wont ever get bored of using it for you. The point was, if that is what you call manipulating, then, I guess, I don't even mind being manipulated, if you can pretend sometimes you care..."
Joku on keksinyt selkeästi oikeat narut, joista vedellä. Pahinta tässä on se, että oikeasti pidän tästä henkilöstä hänenä itsenään. Mutta tieto siitä kaikesta minkä voisin häneltä saada käy aivan ylitsevoimaisen vastustamattomaksi. En kestä itseäni enkä tätä tilannetta. Enkä sitä, ettei hän välitä (tai välittää liikaa), vaikka käyttäisin häntä. Hän itse haluaa sitä. Pahempi masokisti kuin minä itse. En todellakaan ole omasta takaa millään tavalla huono-osainen. Minulla on aina ollut pretty much kaikkea mitä ikinä olen halunnut tai tarvinnut. Mutta hänellä on sitä kaikkea niin naurettavan paljon enemmän, ettei tavallinen keskiluokkainen ihminen pysty edes ymmärtämään. Ainut asia mitä minulla on enemmän on perhe, joka välittää ja rakastaa. Ja sen hän haluaa vaihtaa tässä kaupassa siihen kaikkeen mitä hänellä on. Ja mitä sitten? Tuntuu kuin olisin myymässä sieluani paholaiselle. Miten se aina meneekin niin, että henkilö, joka kovimmin väittää olevansa immuuni minkäänlaiselle manipuloinnille, yleensä on se, joka siihen pahimmin uppoaa. Tässä tapauksessa jopa minä itse meinasin haksahtaa tähän selitykseen mutta loppupeleissä haksahdinkin omaan erinomaisuuteeni, ja ymmärsin taas kerran miksi niin paljon rakastan suhdepelejä. Vastaus on hyvin yksinkertainen: minusta vain on tullut todella hyvä niissä. Ja saan suurta tyydytystä siitä, kun saan jonkun pyöritettyä pikkurillini ympärille. Varsinkin, jos sen eteen pitää tehdä töitä... Hyi minua. Yours Sincerely The Pink Lady
Onni saattaa löytyä yllättävistä paikoista. Useimmiten se on niin lähellä, ettet edes tajua sitä. Se ilmestyy elämääsi juuri sinä hetkenä, kun lakkaat etsimätä sitä. Mitä tähän mennessä olen oppinut on, etteivät tämäntyyppiset asiat koskaan tapahdu silloin kuin kaikkein kipeimmin niitä kaipaat ja eniten haluat. Kun olet vihainen ja katkera, turhautunut, etsimiseen ja luovutat, annat vaan mennä, löydät itsesi tilanteesta ja hetkestä, johon toivot voivasi jäädä loppuelämäksesi.
Liian kovat kriteerit minkään suhteen eivät koskaan oikeasti tuo sitä täydellisyyttä, mitä tavoittelet. Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, mistä omat, välillä kummalliset ja aivan älyttömät, kriteerini esimerkiksi miesten suhteen ovat tulleet. Jos kelpuuttaisin vain Mr. Täydellisyyden, voisin saman tien lyödä "vanhapiika" -lätkän otsaani. Hyvä ystäväni kysyi tällä viikolla millaisen miehen nyt sitten oikeasti haluan. Vastaukseni oli: miehen, joka saa minut nauramaan. Mietin vastaustani jälkikäteen ja tulin lopputulokseen, etten oikeasti haluakaan mitään muuta. Vain onnellisuuden. Sen tunteen mikä tulee hetkestä, jossa joku käärii sinut tiukemmin peittoon ja rutistaa syvemmälle syliinsä. Ei siihen tarvita rahaa (ellei halua kokea sitä hetkeä Kämpin Mannerheim-sviitissä), tohtorin papereita tai mister universumin ulkomuotoa.
Tänään oli yksi niistä hetkistä, joita oheinen videoklippi kuvastaa loistavasti. Tranquility base, a place where happiness lies. Tällä kertaa vuori tuli etsijän luo ja minun puolestani olisi saanut myös jäädä siihen pidemmäksikin aikaa. Ehkä tällä kertaa tähdet ovat onnellisissa asemissa ja I'll get lucky tämän misterin kanssa. You never know..
Tulipas tunteellista vuodatusta, taitaa olla viikonpäivällä jotain tekemistä asian kanssa..
Luodakseni itsestäni entistäkin moraalittomamman kuvan, kerron mitä minun ja jätin välillä tapahtui vuosian sitten, asian, joka johti välirikkoomme.
Näihin tapahtumiin mennessä "suhteemme" oli siis jatkunut jo vajaan vuoden. Enemmän ja vähemmän salassa. Muutamat omat ystäväni tiesivät asiasta mutta mies ei ollut kertonut kenellekään (ainakaan yhteiselle tutullemme). Olin palannut rantalomalta ja tapani mukaan lähettelin sitten viestiä herralle, kyselin milloin seuraavat deitit olisivat. Tällä kertaa sain kuitenkin vastauksen, jota en odottanut: hän selitti, että oli palaamassa yhteen tyttöystävänsä kanssa, eikä halua riskeerata suhdetta. Ymmärrettävää. Jollain kumman tavalla tämä tieto oli myös eräänlainen helpotus minulle. Jopa itseni yllättäen hyväksyin asian siltä lukemalta. Vastasin, että kivaa oli niin kauan, kun sitä kesti ja toivotin hyvää jatkoa. Vilpittömästi. And that was it. End of an era.
Kului muutama kuukausi. Olin eräänä viikonloppuna baarissa ystävieni kanssa, jonne myös hän ilmestyi, yksin. En muista moikkasinko edes miestä, mutta pistin kuitenkin välittömästi merkille hänen läsnäolonsa. Pidimme hauskaa tyttöjen kanssa, tai yritin, mutta tuijotus kävi sietämättömäksi. Hän ei liikahtanutkaan baarijakkaraltaan koko illan aikana, istui vain siellä ja tuijotti minua. Lopulta käämi paloi ja menin tivaamaan häneltä asiasta. Juttelimme niitä näitä siinä sivussa. Se taisi myös olla ensimmäisiä kertoja, kun en välittänyt vaikka koko muu asiakaskunta näki meidän puhuvan. Lopulta hän kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan kotiin. En epäröinyt hetkeäkään. Sanoin, että hänen pitää mennä edeltä, ettemme voisi lähteä samaan aikaan. Uteliaita silmäpareja oli aivan liikaa. Joten hän lähti ja minä kohta hänen jälkeensä.
Mies ehti kävellä edeltä määränpäähämme ennen minua. Joten lähettelin matkalla viestejä hänelle. Jotain oven avaamisesta sun muuta epämääräistä. Muistan myös lähettäneeni: olen matkalla. Pääsin perille, asunto oli erilainen. Täynnä naisen kosketusta. Yök, ajattelin. Se oli myös outoa samaan aikaan. Mies kertoi naisen olevan työmatkalla. Jaahas, selvä. Se yö oli hyvin erilainen aikaisempaan verrattuna. Hän ei ollut sama mies, jonka minä joskus tunsin. Hänestä oli tullut sen naisen mies, tai ainakin luulin niin. Aamulla lähdin viimeisen kerran siitä asunnosta, mutta minulla ei ollut aavistustakaan millaisen myrskynsilmään joutuisin viikon päästä.
Olin koulukaverini kanssa Helsingissä kaupungilla kiertelemässävaatekauppoja kurssitehtävän merkeissä, kun puhelimeni alkoi soida taukoamatta. Joka kymmenes sekunti outo numero soitti ja vuoron perään tuli viestejä mieheltä ja tästä samasta oudosta numerosta. Olin kieltämättä kauhuissani, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Samalla myös raivoissani hänelle, kuinka tyhmä voi olla, ettei poista mahdollista todistusaineistoa!? Nainen vaati minua kertomaan totuuden, mies puolestaan valehtelemaan. Tietenkin kielsin ensin kaiken. Viestisota jatkui koko päivän mutta eskaloitui iltaan, jolloin en kestänyt enää naisen epätoivoista valitusta, varsinkin, kun hän heitti lapsi-kortin pöytään. Olin valehtelematta hieman järkyttynyt. Tivasin vastausta mieheltä, mitä helvettiä tämä nyt oli?! Mies kertoi asian olevan totta ja ettei edes hänen paras ystävänsä vielä tiennyt asiasta. Olin siis ensimmäinen. No jopas oli kunnia sekin. En oikeastaan vieläkään tiedä miksi tein sen, mutta lopulta totesin naiselle, ettei hänen kannata luottaa mieheen. Hän sai haluamansa vastauksen ja homma räjähti täysin käsiin. Mies soitti minulle välittömästi ja sain, jouduin, kuuntelemaan kaiken mitä langan toisessa päässä tapahtui. Nainen huusi kurkku suorana, soitti ystävättärelleen ja sanoi, että tiesi tämän tapahtuvan. Ja että oli ollut tyhmä luottaessaan mieheen. Mies huusi välillä takaisin entiselle tyttöystävälleen ja välillä itki minulle, miksi olin tehnyt mitä olin tehnyt. Kylmästi sanoin vain, että tein sen mikä täytyi tehdä. Kuuntelin kuinka nainen pakkasi laukkunsa ja lähti. Ovi kolahti kovaa hänen perässään. Mies sanoi kaiken olevan ohi, tilitti kuinka paljon rakasti häntä. En uskonut sitä, enkä usko tänä päivänäkään. Sanoin hänen olleen tyhmä, koska jätti lähettämäni viestit puhelimeensa ja että koko episodi oli vain ja ainoastaan hänen oma vikansa. Tapahtuneesta hän voisi syyttää vain itseään.
Nainen lähetti minulle useita viestejä lähtönsä jälkeen. Ensin hän kiitti minua siitä, että olin kertonut totuuden ja ettei syyttänyt minua tapahtuneesta. Koko asia oli vain vahvistanut hänelle jotain, minkä hän oli jo ennestään tiennyt. Jossain vaiheessa juttu kuitenkin kaatui päälaelleen ja minusta tuli paholainen. Sanoin rehellisesti hänelle, ettei hänen moralisointinsa valitettavasti tehoa minuun, sillä en tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä tapahtuneesta. Totesin vain hänellä olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: joko hän luottaisi mieheen ja jatkaisi suhteessa, leikkisivät perhettä lapsen kanssa blaablaa, tai ei luottaisi ja lähtisi lopullisesti. Viimeisessä viestissään hän sanoi karman saavan vielä joku päivä minut kiinni tekojeni takia. Voi kuinka oikeassa hän olikaan...
He päättivät yrittää ja leikkivät hetken perhettä. Se ei toiminut.
Kaksi vuotta tämän jälkeen siis kului, ennen sitä erästä aamupäivää, jolloin hän päätti ottaa uudelleen yhteyttä. En ihan tarkalleen vieläkään ymmärrä miksi hän teki niin. En myöskään ymmärrä tätä kummallista symbioosia, joka välillemme on näiden kaikkien vuosien kehittynyt. Pidimme yhteyttä, tosin vain puhelimitse, myös koko edellisen suhteeni ajan. Olin kuitenkin avoliitossa useamman vuoden. Olen oikeasti miettinyt todella paljon sitä, mikä ihme meidät on pitänyt väleissä kaiken tuon tapahtuneen jälkeen. Koska jos nyt ihan rationaalisesti ajatellaan, kaiken järjen mukaan tänä aikana hänen olisi pitänyt jo löytää monta uutta "minua". Ja hei, enhän mä voi tietää vaikka olisikin. Olen myös miettinyt tekisikö hän saman virheen uudestaan kanssani. Luulen, että vastaus on kyllä. Tapahtui mitä tapahtui, luulen, että tulemme olemaan täällä toisiamme varten hamaan loppuun asti. Kumpikin voi ja tulee tekemään tahollaan mitä tekee, mutta aika ajoin aamulla herätessään löytää itsensä yhä uudelleen tutusta kainalosta.
Emme ole koskaan puhuneet tuosta kohtalon yöstä. Enkä kyllä näe sille mitään tarvettakaan. En tiedä mitä hän tuntee minua kohtaa, mutta en itsekään tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Enkä tiedä tarvitseeko asiaa edes selvittää.
Eilen katsoin Sinkkuelämää-leffan. Itkin. Huomasin/etsin yhtäläisyyksiä siitä omaan elämääni. Löysin. Aloin miettimään omia ihmissuhteitani enemmänkin (tai niiden puutetta). Erityisesti sitä kykenemättömyyttäni rakentaa mitään järkevää ja kestävää. Sen sijaan pompin seikkailusta toiseen ja etsin täydellistä suhdetta, mitä ei oikeasti ole olemassakaan. Vai täydellistä miestä?
Tästä päästäänkin toiseen kukkaruukkuun: aloin miettimään tätä nyt niin so fashionable fuckbuddy tai friends with benefits -ilmiötä. Niinno, tuntuu olevan vähän turhankin paljon kokemusta asiasta. Sitten päädyin lueskelemaan netin keskustelupalstoja asiasta (suomi24, vauva, meidän perhe.. what ever) ja ihmettelin, miten niin moni ihminen voi olla niin pihalla asiasta! Let's take some exambles:
- Suurin osa näytti pähkäilevän päänsä puhki sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat asiasta. No ensinnäkin kuka helvetti käskee kertomaan muille yhtään mitään? Ja jos he eivät sitä pysty sulattamaan, se lienee heidän ongelmansa, ei sinun.
- Toiseksi suosituin huolenaihe olivat tunteet. Ihan lohdutuksen sana: ihmisaivot eivät toimi rationaalisesti tässä asiassa. Jos jonkinlainen tunneside on tullakseen, se tulee, halusitpa sitä tai et. Ainoa asia, mitä voit tehdä, on deal with it. Kestää vuosia (ja useita suhteita) ennen kuin opit kontrolloimaan itseäni niin, ettei sinun tarvitse murehtia tunteista. Jos taas pystyt siihen synnynäisesti, olisin huolissani.
- Entä saako seksisuhteen ohella hoidella vapaasti muita tai etsiä sitä "oikeaa" suhdetta. Eikö sana seksisuhde kerro jo ihan tarpeeksi suhteen luonteesta, jotta tähän kysymykseen tulee vastattua. Tietysti jokainen ihminen saa aivan itse rakentaa sääntöjä homman toimivuuden suhteen, jos kokee sen tarpeelliseksi, itse en vain näe mitään syytä siihen. Fyysisessä suhteessa on loppujen lopuksi kuitenkin molemmilla osapuolilla (toivottavasti) hyvin itsekkäät intressit takana.
- Se, ettei ole kyse seurustelusuhteesta tai edes ystävyydestä, ei tarkoita, että pitäisi olla täysin tunteeton. Jos olet, olisin huolissani. Kuka nyt ei haluaisi läheisyyttä, tai vielä tärkeämmin, kuka idiootti alkaa fyysiseen suhteeseen henkilön kanssa, josta ei pidä? Pitää kyllä olla jo aika helvetin epätoivoinen tai jotain muuta on vialla..
Kerron omakohtaisen esimerkin. Olen aiemmissa teksteissä kertonut, kuinka tapasin lempeän jätin. Olin silloin vielä hyvin nuori ja naiivi. Hän oli ihana (no on edelleen), joten sen yhteistyö- ja avunantosopimuksen aikana myös ihastuin häneen. Tiesin, etten todellakaan ollut ainoa naispuoleinen henkilö hänen elämässään ja kidutin itseäni sillä tiedolla. Olin mustasukkainenkin. Yritin kuitenkin kovasti ajatella, kuten järkevä ihminen ajattelee ja päästä eroon noista tunteita sekä ajatuksista. Lopulta niin teinkin. Kun se aikakausi hänen kanssaan silloin päättyi, olin helpottunut ja pystyin vilpittömästi toivottamaan hänelle hyvää jatkoa. Tämä tietenkin oli ennen sitä tapahtumaa, mikä aiheutti vuosien välirikon. Kun sitten joitain kuukausia sitten tapasin hänet uudelleen kaikkien niiden vuosien jälkeen, kumpikin oli vilpittömän iloinen jälleennäkemisestä, mutta samalla tiesin itse heti, etten ollut enää sama pikkutyttö kuin silloin joskus. Ja sillä samalla hetkellä suhde siirtyi erilaiselle tasolle. Vaikka välitän hänestä, viihdyn hänen seurassaan ja tunnen järjetöntä fyysistä vetovoimaa häneen, en koskaan pysty tuntemaan mitään sellaista, että haluaisin oikeasti rakentaa elämääni hänen kanssaan. Ja ihan rehellisesti sanoen, en usko, että hän pystyy rakentamaan minkäänlaista järkevää ja toimivaa suhdetta keneenkään.
Tästä pääsemmekin jälleen yhtä aasinsiltaa pitkin aivan toiseen asiaan: toisen kykenemättömyys rakentaa omassa elämässään mitään kestävää sopii minulle enemmän kuin hyvin. Saan täysin omia etujani ajatellen pitää hänet "itselläni" niin kauan, kunnes itse löydän jotain pysyvämpää. Kuten sanoin, täysin itsekkäät intressit.
Aina ei selkeästikään voi onnistua. Ei todellakaan joka kerta. Rakkaudessa selkeästi vielä harvemmin, se saatiin taas nähdä kuluneen viikon aikana. Kuten jo ehkä tähän mennessä on käynyt ilmi, harrastelen nettideittailua; välillä enemmän ja välillä taas vähemmän. Tapasin siis taas erään miehen sitä kautta. Olimme jutelleet skypessä aika paljon muutaman päivän aikana ennen treffejä. Vaikutelma oli oikein lupaava ja hän vaikutti pretty much kaikki kriteerit täyttävältä kandidaatilta: sopivan ikäinen, korkeasti koulutettu, ura löytyi ja rahaakin vaikka muille jakaa. Myös luonne ja jutut olivat kohdallaan.
Deiteillä hän vaikutti hieman ujolta aluksi mutta pikku hiljaa (alkoholilla myös oli osuutta asiaan) juttu alkoi luistaa. Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä enemmän kävi ilmi, että tältä mieheltä saisin kaiken mitä ikinä materiaaliseen onneen ikinä tarvitsisin. Hän olisi ostanut Espan Luis Vuittonin liikkeen tyhjäksi, jos sitä olisin pyytänyt. Hän antoi autonsa käyttööni (tyrkkäsi Audin avaimet kouraan, että otas siitä". Mutta kaikkein paras asia, samalla myös oudoin, koko jutussa oli se, että puolessa välissä iltaa hän antoi pankkikorttinsa minulle. Ensin kieltäydyin (kohteliaasti kröhöm!) ja sanoin hänen olevan hullu. Niin sinnikkäästi sitä kuitenkin tyrkytti toitottaen tämän olevan minun iltani, että hellyin ja tungin kortin lompakkooni. Tämä olis taas tällainen once in a life time experience. Yhtään ainutta senttiä on itse koko illan aikana käyttänyt (ellei se jo tähän mennessä tullut selväksi),enkä kyllä olisi saanutkaan. Miksei tällaisiin miehiin törmää useammin? Ja miksi suomalaiset miehet eivät käyttäydy näin? Mies sanoi useaan otteeseen illan aikana, ettei rahalla ole hänelle merkitystä. Siihen totesin, että ei niin varmaan jos sitä on jakaa kissoille ja koirille! Kävi myös ilmi, että hän olisi isänsä businessimperiumin perijä joskus tulevaisuudessa. Hän valitteli taksin saamisen vaikeutta ja sitä, että pitää kävellä paikasta a paikkaan b. Kotona kun hänellä olisi autonkuljettaja ja turvamies siinä sivussa.
Kaikista maailman ihmisistä minä, MINÄ, jouduin lopulta toteamaan, ettei rahalla saa rakkautta. Omaksi ihmetyksekseni en pystynyt toimimaan luonteelleni ominaisella tavalla ja ottamaan tilaisuudesta kaikkea kivaa irti. Silmieni eteen ilmestyi näky, jossa seison valtavan panoramaikkunan edessä ja tuijotan katse tyhjänä upeaa merinäköalaani 20. kerroksesta luxuslukaalissani, joka pursuaa kaikkea maallista mammonaa. Olen suhteessa, jossa olen täysin tunnoton, enkä tunne minkäänlaista fyysistä vetoa mieheen. Sitä tyhjiötä hulppeassa elämässäni paikkaa Mastercard, jossa on rajaton luotto ja nostoraja. Eikä minun ikinä tarvitse tehdä elämäni eteen itse mitään. Siksi kulutan illat Möetin kanssa, minulla on salarakas (lue: TDS) ja mietin päivät pitkät mitä tuli tehtyä.
Vähin äänin aion haudata tämän uuden tuttavuuteni X-filesiin. Yritän tehdä sen mahdollisimman mukavasti päästämättä pimeää puoltani valloilleen (mitä yleensä tapahtuu). Anyways hän on ihan liian kiltti ja aivan liian laiha.
Pelastukseksi saapuu lempeä jättini, joka viestitse kertoo haluavansa nähdä minut mahdollisimman pian. Ah, pieni nollaus tuleekin just niin tarpeeseen, joten matkustan Suomen ääriin muutamaksi päiväksi tyydyttämään hellyyden- ja lihankaipuuni tutulla ja turvallisella tavalla. Tranquility base, here I come!
Yritä nyt sitten taas tässäkin tilanteessa päättä, onko kyseessä oikeasti vain tyhmä vai idiootti. Ja näitä samoja viestejä tulee ihan niin kyllästymiseen asti, että terve. Yleensä en vastaa mitään mutta tänään oli sellainen päivä, että otti käpyyn niin PALJON, että päätin fiksun sarkastisesti piikitellä takaisin. No eihän se onnistunut niin, koska äijällä näyttää olevan aivojen tilalla rusina.
Nimimerkki tykkimies siis kirjoittaa seuraavaa:
- Onko sulla ton mekon kanssa sukkikset vai stay upit?:) "Ei kesällä yleensä käytetä kumpiakaan." - Olis ihana tykittää sua oikein kunnolla tällä mun 21 senttisellä: )
"Musta myös olisi hirveän kiva tykittää sua tolla mun 45-senttisellä sträppärillä."
- En tiedä, mikä on sträppäri: ) Tiedän että saattaisit tykätä mun tykityksestä; )
-"Joo, no tämä kertoikin jo aika paljon. Kavereiden kesken myös
lannedildo. Eiköhän tää nyt ollut jo tässä, koska mua ei vois vähempää
kiinnostaa sun pieni kumilutkuttimesi. Häiriköi jotain muuta. "
- Ei mulla mikään pieni ole...sun pitäis kokeilla; )
"Niin siis mitä kohtaa EI:stä sä et ymmärtänyt? E:tä vai I:tä?"
Tässä vaiheessa en enää vastannut viesteihin, koska tuo idiami ei vain ymmärrä lopettaa. varmasti ajattelee, että HAHAA! Nyt se leikkii vaikeasti tavoiteltavaa mutta oikeasti haluaa panna mua. Siis anteeksi mikä logiikka? Mistä ratapalkista se pitää vääntää, että 99% naisista ei ole kiinnostunut siitä "kuinka kiva olis päästä tuikkaamaan sua tällä mun metrisellä hepillä". For real, get back to normal life. En keksi tähän mitään muuta selitystä kuin, että siihen 1% tuon tekstin on pakko upota.. Hohhoi, tulipas avautuminen. Kyllä helpotti. Seuraavaa odotellessa.. Yours Sincerely The Pink Lady
Tästä herrasta en olekaan vielä tähän mennessä tainnut kirjoittaa. Kyseessä on siis mies, joka on ollut about 1,5 vuotta nyt palavasti ihastunut minuun ja tehnyt sen kaikilla mahdollisislla tavoilla selväksi. Se oli kuulemma rakkautta ensi silmäyksellä. Tuohon aikaan, kun ensimmäisen kerran tapasimme, asuin yhdessä silloisen avomieheni kanssa, mutta sehän ei tätä herraa estänyt. Pyöritys ja piina on jatkunut siitä asti. Olipas rumasti sanottu. Ensi kerroilla kuvittelin, että voisin tuntea jotain samaa häntä kohtaan, mutta karu totuus valkeni aika nopeasti.
Tällä miehellä on ollut "muita naisia" tämän kuluneen ajan aikana, mutta mitä ilmeisimmin kukaan niistä ei ole ollut minä. Asia on lievästi ahdistava, sillä joka ikinen kerta, kun satumme samoihin bileisiin (meillä siis on paljon yhteisiä kavereita) joudun jossain vaiheessa iltaa kuuntelemaan saman stoorin siitä, kuinka saisin hänet milloin ikinä vain niin sanoisinkin. Well, newsflash! That's the point!
Katsokaas, kun ihminen ei koskaan halua sitä, mikä hänellä on nenän edessä tai minkä hän hetivälittömästi saisi milloin vain. Niin on käynyt myös tässä tapauksessa. Ja pahaa tässä tilanteessa on, että olen alkanut pitämään häntä "varalla". Ajattelen, jos käy huono tuuri, enkä koskaan löydä (hyyyyyvin epätodennäköistä) ketään, onhan minulla aina hänet. WTF!?? Ällötän välillä itseänikin. Vielä pahempaa on se, että olen alkanu tietoisen tiedostamattomasti hyväksikäyttämään tätä raukkaa ja käyttäydyn välillä todella hirviömäisesti. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, etten tunne minkäänlaisia omantunnontuskia asiasta.Totean vain itselleni, ja ystävilleni, jotka asiasta tietävät, ettei ole minun vikani, jos ihminen on niin pälli, ettei tajua omaa parastaan. Jos itse hieroo suolaa omiin haavoihinsa, no man can do! Sitäpaitsi olen moneen otteeseen kertonut hänelle, etten ole mukana ihminen. Olen itsekeskeinen ja täysin omaa etuani ajava tällaisissa tilanteissa.
Rakastan ihmissuhdepelejä, ei siinä mitään kieltämistä ole. Tämä tiikeri ei helposti pääse raidoistaan. Toisaalta se on myös yksi niistä keinoista, joilla teen itsestäni haavoittumattoman. Vink vink kannattaa joskus kokeilla. Joo'o, tiedän olevani kamala ja julma ihminen mutta niille moraalisen portin vartijoille tiedoksi, että joskus tulee myös niitä päiviä, jolloin joudun tilille tekosistani. And believe me, there have been plenty of those days. Kun olen velkani Karmalle maksanut, saan taas rauhassa rellestää seuraavat pari vuotta. Whipii!
Kuten arvata saattaa, kun pikkusormen antaa se vie koko käden. No niinhän siinä taas on käynyt, että löydän itseni pitämässä kasvissa määrin yhteyttä TDSään (kts. aikaisempi teksti vanhasta suolasta). Ei siinä mitään, tällä hetkellä ei ole muutakaan tekemistä ja on välillä mukava saada läheisyyttä, kun ei jaksa maailman murheita yksin kantaa. Vaikka se läheisyys olisikin keinotekoista ja pinnallista. Tällä viikolla matkustin siis taas Suomen ääriin viettääkseni 24 tuntia silitelläkseni maitokahvia, nukahtaakseni Tyynen valtameren laineiden liplatukseen ja syödäkseni pancakea kanelilla aamupalaksi.
You are the quiet one. You have always been.
Laatuaikaa voi viettää katsomassa Game of Thronesia ja Walking Deadia. Säikyttelemällä toista aina, kun kulkija pöllähtää kulman takaa. Vertailemalla kokoeroja (minun koko käteni sormineen päivineen mahtuu kaverin kämmenelle, siitä saa revittyä huumoria). Tai vaikka toimimalla personal fysioterapeuttina (nyt venyttelet stna!). Nauramalla punaisille supermiestrikoille kokoa XXXL (ei tätä voi selittää, se on nähtävä..) Ja kaikesta huolimatta en voi koskaan saada häneltä tarpeekseni, jotta olisin tyytyväinen. Innocent fun, that's it.
Somehow hän on aina joten oudolla tavalla huolissaan minusta. En ihan ymmärrä sitä, ehkä syyllisyys kalvaa kaikkien näiden vuosienkin jälkeen who knows. You don't eat much, do you? How are you, for real?I ain't making you nervous, am I? Joo, joo, ei. Hermostutat mua noilla kysymyksilläs, joten quit it! Ja anna tänne lisää sitä Fazerin sinistä, kiitos. Ja kiitos saat myös hieroa sitä jumittavaa takareittä. Aamuinen jalkaprässin pumppaaminen oli selkeästi mennyt oikeaan osoitteeseen, kun sattui niin stanasti! Älä kilju! Enhän mä edes paina lujaa (hahahaa, mutta voisit!)! Ja mies siitä sitten kysymään miten aion kestää synnyttämisen. Helppo vastaus: en aio koskaan käydä mokomaa läpi. WHAT? Joo en mä oikein ole lapsityyppiä, mutta jos joskus niin tapahtuu (mitä suuresti epäilen), aion olla niin aineissa, etten tunne yhtään mitään. Ja siitä puheenollen...
Joskus sitä ajautuu tilanteisiin, joissa pitäisi välittää ihan helvetisti, mutta jostain kumman syystä niin ei tapahdu. Sitä ei kanna vastuuta itsestään, eikä aina edes muista. Siispä löysin itseni jälleen drugstoresta. Ihan mielenkiinnolla odotan tämän eksperimentin tuloksia. Sanoin, etten halua lapsia (koska mulla on ura, kiva elämä ja rahaa!) mutta vahingon jälkeen aloin miettimään asiaa. Jos sittenkin haluan? Kävin mielessäni varmaan sata kertaa läpi tilanteen, jossa jätän DTSn vastaajaan viestin, että nyt kannattais soittaa muuten takaisin ja aika haipakkaan koska olis vähän puhuttavaa. Miten reagoisi mies siihen? Entä siihen, etten todellakaan pitäisi lasta. Voisi tulla ryppy rakkauteen, toisaalta kahdessa alkuperäisessäkin on jo ihan tarpeeksi tekemistä.. Noh, toivotaan, etten joudu ko. tilanteeseen ja opettelen huolehtimaan itsestäni paremmin.
Nauttikaa tästä tajunnanvirrasta, ensi kerralla sitten paremmin jaoiteltuna
Sattuipa kerran seuraavaa, jälleen kerran. Olin saanut taas kasan epämääräisiä yhteydenottoja em. treffipalstan kautta, mutta tämä painii kyllä aivan omassa sarjassaan. Mikael-niminen herrasmies lähettää seuraavaa:
Uskalla. Saat kunnolla 23 senttistä aisaa ja lupaan että ulvot nautinnosta. Ja oot pillu hellänä, onnellinen ja raukea tuntien sessiosta... sulla on kiinnostava profiili ja meillä vois olla upeaa yhdessä Oot sitä mitä etsin ja mä hakemaasi seuraa vakisuhteeseen. Aitoon. Olen
aito mies, en mikään poju enää. Olen Sportti, ison omaava, kiihkeä.
Olen luotettava ja turvallinen. Olen 35v., 189cm ja 90kg. Ja seksissä
kokenut, luotettava, monipuolinen, umpihetero, villi ja kiihkeä, osaava
ja mittava. Naisilta olen kuullut paljon hienoa, eniten olen pitänyt
siitä palautteesta jossa on sanottu, että kauluni on todella "kaunis" ja
"täydellinen", iso ja paksu, ja seksi kanssani on "jumalaista".
Kuulostaa miltä tahansa, niin noin on sanottu ja tekstiviesteillä
myöhemmin, session jälkeen kerrottu. Toivon seksisessiota kanssasi. Ehdottomasti kumi käytössä kaikissa vaiheissa, ok?
Mikael
Jaa. No mitähän TÄHÄN nyt enää voi sanoa! Puhelinnumero ja osoite tänne heti nyt!! Vai on Mikael ihan painamiltaan naisilta tuollaisia kehuja kalastellut. Aijai, kyllä varmasti hivelee herran itsetuntoa ja egoa. Mikähän meriitti tuo "umpiheterokin" mahtaa olla? Ihan pikkaisen pistää miettimään, etteikö tässä olisi kyseessä eräs henkilö, jonka jo entuudestaan tunnen... Mr Dick? Ja teille kaikille nettitreffipalstoilla kokemattomille tiedoksi, että tämä kyseinen yhteydenotto on vielä niistä kaikkein kesyimmästä päästä. Pistää ihan miettimään, että toimiiko tuo ikinä?! Meitä on juu moneen junaan vai mitensemeni. Yours Sincerely The Pink Lady
Sain tänään viestin Haggikselta Lontoosta. Kello oli tullut perille ja hän oli äärimmäisen ilonen sen johdosta. Jos koskaan tulisin Lontooseen minun tulisi ottaa häneen yhteyttä ja Haggis viesi minut syömään. Sanoi olevansa vähintään sen velkaa. Kertoi myös saaneensa mukavia muistoja tuosta viikonlopusta, puspus, terveisin Haggis. Haggis is happy, veeery happy! Aaawwww...
Totesin skotille, että onneksi hän tapasi tuolloin juuri minut, eikä jotain toista epärehellisempää tapausta (siis mikä panttilainaamo?!) ja että tulisin kyllä Lontooseen enemmin tai myöhemmin, toivottavasti ennemmin. Toivottavasti tapaamme vielä, tavalla tai toisella. Jäin kaipaamaan harmaita silmiä ja punaista tukkaa.
Siitäpä tulikin mieleeni asia: jokainen ihminen pitää tietyntyyppisistä toisista ihmisistä. Joku tykkää lyhyestä, joku pitkästä, joku mustasta ja joku maitokahvista. Olen aina itse ollut sitä mieltä, että pidän pitkistä tummista miehistä; mitä isompi, sen parempi. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut keräämään gingereitä. What the fuck?! Juttu alkoi Mister Hollandista ja on jatkunut tähän mennessä Haggisiin. Siihen väliin on mahtunut vielä Ohio boykin. Kaikilla siniharmaat silmät, punaiset hiukset ja pisamia. Onkohan asialla jotain tekemistä oman hiuskuontaloni kanssa, miksi tuppaan värjäämään sitä punaoranssiksi? Alitajunnallani on selkeästi jotain sanottavaa punapäiden suhteen, kun näin ahkerasti kerään heitä ympärilleni.
Kuten jo ehkä olen aiemmissakin kirjoituksissani maininnut, harrastan myös jossain määrin treffipalstoilla pöyrimistä ja nettideittailua. Vastaan on tullut jos jonkunlaista tallaajaa mutta tässä taas yksi kukkanen, jonka kanssanne haluan jakaa:
Mies: "kiinnostaisko
koti-illat sillointällöin tasokkaan kokeneemman miehen
merenranta-asunnolla;)?t.hanski"
Minä: "Kauneushan on
tunnetusti katsojan silmässä, joten ensin pitäisi nähdä sitä kuvaa ennen
kuin alan tekemään sen kummempia johtopäätöksiä."
Mies: "toivottavasti sulla on
edes jonkunverran silmää mieskauneudelle;))))laita s-postisi"
Minä: "Hahahaa sittenhän se nähdään! xxx@hotmail.com"
Tässä vaiheessa käyn katsomassa postilaatikossani ko. uroksen kuvan. ps. ei ollut kaunista kateltavaa, ellei tykkää Timo Soini -tyyppisistä tapauksista
Minä: "No en tosiaan"
Mies: "eli tarkottaako toi sitä,ettei meillä ala tulinen sexisuhde;(((??" [Siis anteeksi mitä?]
Minä: "Noh, lähdetään nyt vaikka siitä, että jos oikeasti
kuvittelit sen "alkavan" tosta noin vaan naps! niin ei. Sitä varten voi
mennä notkumaan Roballe tai Annankadulle. If you ain't got the looks you
got to have something else, esimerkiksi karismaa. Ja sun
kirjoitustyylin perusteella (kuvakin olisi voinut olla vähän
imartelevampi) silläkin saralla on vähän hiljaista."
Mies: "mä puhunki mielummin mun 24/6:lla;)" [Noniin, nyt se alkaa..]
Minä: "24/6:lla?" Mies: "nii kullin koko;)" [No of course! My bad!]
Minä: "Good for you." Mies: "haluisitko kokeilla,miltä tuntuu;)?" [Ööö.. en? Ties missä säkin olet sitä uittanut, yööök]
Minä: "Ihan rehellisesti sanottuna en. Kokemuksen syvä rintaääni kertoo,
ettei kovin hyvältä. En usko, että on kauheasti iloa, ellei ole
pyöräyttänyt viitta kakaraa." Mies: "ok;(((.no mutta tsemppiä sulle hakuun ja hyvät syksynjatkot!!!"
Kyseessä oli siis lähemmäs viisikymppinen mies, jonka kanssa erehdyin juttelemaan. Profiilinsa mukaan etsii reilusta nuorempaa ja kokemattomampaa naista kaikkeen kivaan. Tuon samaisen profiilin mukaan on korkeassa asemassa ja varakas, eikä asemansa takia laita kuvaansa julkisesti minnekään. Ja ja ja blaa blaablaaaaa... Tekstin perusteella ei mikään penaalin terävin kynä. Ihan teki mieli kysyä, että kuinka monta kertaa kymmenestä noilla palopuheilla lohkeaa yhtään mitään muuta kuin pakit? Ja uskokaa huviksenne tämä oli vielä kaikkein kesyimmästä päästä. Välillä tulee sellaisia ehdotuksia, että tekee mieli kiskoa hiukset päästään ja juosta vuorille! Ja mikä tää juttu on näiden hymiöiden kanssa, että pitää tunkeä sinne perään kymmenen sulkumerkkiä ))))))??! Oh dear God.. Yep, so long buddy! Yours sincerely The Pink Lady
Olen aina pitänyt itseäni huomattavan paljon pidemmistä miehistä, mutta nähtyäni tämän kuvan en voinut muuta kuin nauraa:
Oookkei...
Tässä vaiheessa yksi parhaimmista ystävistäni toteaisi: "Sähän olet ääripäiden ihminen!". Joo'o pistää kyllä väkisinkin miettimään näyttääkö sitä itse TUOLTA kadulla kulkiessaan vaikkapa TDS:n kanssa? Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä. Meilläkin kun sitä pituuseroa on surkeat 39 senttiä...
Tänään on ollut taas yksi niistä sunnuntaista, joilloin voisin vain vajota alimpaan maanrakoon ja pysyä siellä loppuelämäni. Asiaan ei tietenkään vaikuttanut lauantai-illan riennot, vaan ylipäätänsä koko viikko on mennyt väähän turhan lujaa. Olen ollut huolimaton, vastuuton ja täysin out of control in general. Kaiken lisäksi rahankäyttö uhkaa luisua lapasesta big time...
Minunhan EI pitänyt lähteä enää lauantaina mihinkään (takana kuitenkin jo kolmen päivän putki gröhöm..) mutta jotenkin partykaksikon toinen osapuoli onnistui jälleen kerran houkuttelemaan minut pahoille teille. Olen niin helppo, tiedän! Kävimme viime viikonloppuna testaamassa melko uutta clubia. Se ilta ei mennyt ihan nappiin myöhäisen liikkeellelähdön takia mutta päätimme antaa paikalle uuden mahdollisuuden. Jonossa meni taas turhan paljon aikaa mutta ainakin pääsimme nopeammin kuin viimeksi. Tilasimme heti kärkeen viinipullon ja aloimme skannata paikan tarjontaa. Joukkoon iloiseen liittyi myös kaksi muuta tuttua tyttöä ja party was on!
Heti ensimmäiseksi bongasin baaritiskillä tumman komistuksen, joka ikäväkseni paljastui suomalaiseksi. Juttelimme kuitenkin ja tarjosin kaverille tupakkaa. Muutamaan otteeseen mies kävi pyörimässä tukikohdassamme mutta katosi sitten jäljettömiin, joten se siitä. Lähdin tekemään tarkastuskierrosta, jolloin törmäsin häneen. Joku ramdom mies pysäytti minut ja kysyi missä olin ollut, mihin katosin. Näytin hetken tyhmää naamaan äijälle, että mitäs siinä haastelet jotain aivan omituisia? Kaveri kuitenkin jatkoi sinnikkäästi brittiaksentillaan, joten kuuntelin. Kovasti väitti meidän tavanneet hetki sitten ulkoterassin puolella ja sitten hukanneensa minut. Selitin yhtä sinnikkäästi, ettei minulla ollut hajuakaan kuka hän oli saatika, että olisin joskus hänen kanssaan keskustellut. Mies ei hellittänyt vaan kiven kovaa väitti minun olevan Sora tai Sara tai jotain sinne päin. Lopulta totesin, että haukut edelleen väärää puuta, kerroin nimeni ja hauska tavata. Hän vaikutti hauskalta, joten kysyin haluaisiko liittyä tyttöporukkaamme. Sehän sopi, joten talutin hänet tukikohtaamme.
Siinä vaiheessa porukkamme oli jo alkanut hajaantumaan. Selvisi, että herra Haggis oli skotti, asui Lontoossa ja omisti hassun nimen. Pikku hiljaa loputkin girl power -porukastammehajosi ja jäin Haggiksen kanssa kahdestaan. Hän halusi raahata minut toiselle puolelle baaria kavereidensa luokse, joten joudumme hylkäämään tukikohdan. Tanssimme gangnam stylen tahtiin kuin hullut, ja lopulta, kuten aina, pilkku tuli liian aikaisin. Haggis kiilasi narikkajonossa eturiviin ja sain kamani naulakosta ennätysajassa. Olin jo päättänyt, että hän joutuisi mustan lesken pesään. Noh, se taisi anyways olla ilmeistä kummallekin, että samaan paikkaan tästä jatkettaisiin. Hän höpötti kyllä hotellistakin, mutta huonekaverin takia ei kehdannut mennä sinne mekastamaan. Tekosyy hyväksytty. Lähdimme kävelemään.
Hyvä, ettäpääsimme sisään asti, kun herra Haggis muuttui herra Hornyksi. Urheilijoiden etuuksia: lihasmassaa ja voimaa yleensä löytyy ja sehän käy minulle! Olo oli höyhenen kevyt. Mitä seuraavaksi tapahtui tilanteen edetessä, meinasi aiheuttaa minulle slaagin: ovikello soi. Kuka helv...?!! Hetken järkytyksen jälkeen uskalsin mennä kurkkimaan ovisilmästä. Eihän siellä näkynyt ketään. Hetken aikaa keskustelimme asiasta, tai oikeastaan kumpikin hoki vuoron perään WTF?!! Epäilyttävän välikohtauksen jälkeen keskustelu kulki muna-pekoni-linjalla ja lupasin laittaa englantilaista aamumättöä. Kovasti kyseli myös mitä aioin tehdä päivällä ja blaablaa. Vastasin nukkuvani. Haggigsella oli maan vaihto tiedossa aamupäivästä, joten käskin laittamaan herätyksen. Miehen logiikalla hän kuitenkin herättyään laittoi sen tyytyväisesti kiinni ja tuli takaisin sänkyyn. Kahden tunnin päästä olikin jo paniikki valloillaan "AAAAAA It's already ten!! I need to get a cab!". Taisi jäädä siinä vaiheessa joukkueaamiainen väliin. Soitin taksikeskukseen ja tilasin taksin. Ei Haggis olisi ikinä löytänyt hotellille, vaikka keskustassa oltiinkin. Hän puki päälleen (oli muuten astetta naurettavampi näky, kun yksi pomppii yhdellä jalalla ympäri kämppää ja yrittää laittaa sukkaa jalkaan) ja keräily kimsujaan ja kampsujaan, jotka olivat ympäri asuntoa. Tullessaan sängyn laidalle istumaan pohti vielä ääneen, olikohan kaikkinyt tallessa ja mukana. And then he was gone.
Menin takaisin nukkumaan ja heräsin puhelimeen päivällä. Kaveri kyseli, josko olisi sunnuntaimötän paikka. Yeeess! Sanoin tekeväni naamalleni ensin jotain. Puhelun lopetettuani bongasin tummansinisen kravatin lattialtani. Jaahas, matkamuisto! Se pääsisi kokoelmani jatkoksi Hollantilaisen kaulahuivin viereen. Olin avaamassa tietokonetta, kun näin sen: pöydälläni oli jotain, mikä ei siihen kuulunut saatika minulle! Kello! Haggis oli unohtanut kaikessa härdellissä kellonsa. Nappasin sen käteeni ja tutkin vähän enemmän; se oli painava sveitsiläinen. Ei todellakaan mitään rihkamaa. Soitin em. kaverilleni ja selitin tilanteen. Myös hän totesi (kelloihmisenä), ettei kyseessä todellakaan ollut mikään lelu mutta myös, että se olisi saatava takaisin oikealle omistajalleen. I agreed. Ongelma vain oli, mistä helvetistä tähän hätään repäistäisiin Haggiksen yhteystiedot!? Hampurilaisen äärellä pää toimi taas vähän paremmin ja ystävämme Internet (jaaa Facebook) tulivat apuun. Hetken salapoliisityön jälkeen Haggis löytyi naamakirjasta ja laitoin hänelle viestiä. Ei meinaan mahtanut kaveria yhtään v*tuttaa asia!
Koko päivään ei mitään kuulunut mutta toisaalta lentokoneessa ei kamalasti facea selailla. Myöhemmin soitin myös partyparterilleni ja selostin asian. Hän oli välittömästi sitä mieltä, että kello pantataan ja rahat käytetään hyvään tarkoitukseen eli jäätävään juhlimiseen! Lähdetään reissuun! Ei meinaan yhtään huonompi idea. Toppuuttelin tyttöäni kuitenkin ja sanoin, että Haggis olisi ensin ainakin yritettävä saada kiinni ja kello palautettua. Jos niin ei syystä tai toisesta koskaan käy... Well, we'll see what happens then! En voi kuitenkaan kieltää, etteikö kellosta tulisi hieno lisä kokoelmaani, varsinainen kruununjalokivi!
Sen jälkeen kun, jenkkihomma pissi omaan nilkkaan oikein huolella, päätin siirtyä hop! off she goes! eteenpäin. Tai no, ehkä paremmin voisi kuvailla taaksepäin:
Tosiaan, aikojen alussa olin vielä nuori ja pieni tyttö tapasin miehen. Tall dark strangerwas he. Tuohon aikaan olin elänyt täysi-ikäisen elämää reilun vuoden, hän oli jo kolmekymppinen. Jos oma siskoni lähtisi samoille urille tässä vaiheessa, olisi kyllä muutama sana sanottavana. Tämä saattaa ehkä hieman selvittää mieltymystäni vanhempiin miehiin (joo, se siis alkoi jo teininä). Hän työskenteli tuohon aikaan silloisessa kotikaupungissani ja meillä oli sitä kautta paljon yhteisiä tuttuja ja kavereita. Olimme toki viettäneet samoissa pippaloissa aikaa, ehkä vaihdettu muutama sana. Mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan, oli silkkaa sattumaa ja ehkä myös vähän alkoholin aiheuttamaa.
Ystävättäreni oli kuskina tuona talviyönä ja ajelimme ympäri kaupunkia suurinpiirtein ikkunat auki huudattaen jotain takavuosien ysärihittejä, niin ettei varmasti jäänyt epäselväksi keitä siinä autossa oli. TDS sattui kävelemään kotiin päin lumihangessa kahlaten, kun bongasin hänet. Käskin pysäyttää auton ja yritimme houkutella häntä mukaan (kuinka typerältä tää kuulostaakaan nyt, hohhoi). Valitti väsymystään ja kylmyyttä, eikä ollut houkuteltavissa. Hetken mielijohteesta hyppäsin autosta ulos ja sanoin kavereilleni jääväni juttelemaan hänen kanssaan (helvetin hyvä idea, pakkasta -30!). TDS:n asunnolle ei ollut pitkä matka, mutta kulku mateli silti. Ovella hän kysyi, josko haluaisin tulla käymään ylhäällä. "Joo..." Sanoi 19-wee ja hissillä yläilmoihin. Muistaakseni kaveri tarjosi kylmiä ranskalaisia (oli käynyt silloisella työpaikallani aikaisemmin päivällä syömässä ja ottanut dog bagin mukaan). Ei kiitos, nauroin ja käskin heittämään löllöt perunat hevon kuuseen. Jaaa... loppu on historiaa. Kiltti jättiläinen kuulostaa todella siirappiselta, mutta niin se käytännössä meni. Olin menossa seuraavara aamulla töihin yhdeksään, joten heräsin seitsemän aikoihin ja aloin vetämään vaatteita niskaan hyvin nopeasti. Olin muistaakseni ajatellut hiippailla vähin äänin omille teilleni, mutta ehei, ei käynyt niin helposti. TDS heräsi ja alkoi tivaamaan mihin olin menossa. Selitin töistä blaablaa. "I'll see you again, right?" mies kysyi ja vinkui puhelinnumeroani. Joojoo, annoin numeron. Mustat silmät vilkuilivat peiton alta, kun tyttö toivotti hyvät yöt ja hiipi vähin äänin himaan, ennen kuin muu talo heräisi.
Siitä se siis alkoi. Aamupäivällä sain tekstiviestin, jossa kyseltiin, ettenkö vain säikähtänyt! Pahoittelut jos olin, ja kysymys josko haluaisin nähdä uudestaan. Vastasin, että sehän sopii ja että hänen pitäisi tehdä paaaaljon enemmän säikäyttäkseen minut! Taisin mennä yökylään heti seuraavana päivänä uudestaan hahaa. Tätä rataa jatkui noin vuoden verran, kumpikin teki elämässään mitä teki, loi muita suhteita, ehkä seurustelikin. Toisaalta se suhde oli erikoinen, sillä TDS kertoi minulle asioita, joita ei kertonut edes parhaalle ystävälleen. Se oli hauskaa niin kauan, kun sitä kesti. Yhtenä kesäiseni iltana sain viestin, jossa hän kertoi perustavansa perheen (siis LEIKKIVÄNSÄ KOTIA in real life)rakastamansa naisen kanssa. Pikku juttumme olisi siis ohi. Ei siinä mitään, hyväksyin asian pahemmitta ongelmitta siltä seisomalta ja toivotin kummallekin hyvää jatkoa, meinigillä moikataan, kun nähdään. And that was it. Tai niinhän sitä luulisi.. kului muutama kuukausi, kun satuimme samaan aikaan paikalliseen yökerhoon. Olin kavereideni kanssa, hän yksin. Kuiluili koko illan, tuijotti niin kauan, että menin lopulta kysymään mikä oli. Se oli riski veto, sillä olimme olleet hyvin tarkkoja siitä, ettei kukaan teinnyt meistä. Juttelimme niitä näitä ja lopulta se kysymys, mitä olin odottanutkin tuli: josko haluaisin tulla käymään vielä kerran. Se oli lopun alku, enkä olisi koskaan joutunut (varsinkaan sen ikäisen) sellaiseen myrskynsilmään, mitä siitä seurasti. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina jo.
Joka tapauksessa erinäisten tapahtumien jälkeen emme puhuneet kahteen vuoteen. Löysin silloisen avomieheni, muutimme yhteen ja elin täysin eri elämää kuin silloin. Sitten, ehtenä kesäaamuna sain viestin, joka meni kutakuinkin näin: "Terve, mitä kuuluu? Olen tulossa kaupunkiin, voinko tulla yöksi?". Tässä vaiheessa joku voisi kertoa mitä helvettiä miesten päässä liikkuu?! Olin yllättynyt ja vihainen, sillä olin haudannut hänet jo elämästäni kokonaan, ja sitten BLOPS! here he is again! Totesin vain, että ei käy. Tästä lähtien pidimme kuitenkin jälleen enemmän ja vähemmän yhteyttä vuosien varrella tähän päivään asti. Hän on asunut ympäri maata ja pyytänyt minua kylään lähestulkoon, joka ikiseen kaupunkiin missä on milloinkin asunut. En ole mennyt. On luvannut maksaa matkustamiseni yms yms, jos vain tulisin. Sattuneesta syystä vapaa-aikani on viime aikoina lisääntynyt huomattavasti, joten päätin tehdä ylläripyllärit ja mennä kylään. Ei meinannut uskoa, mutta menin silti.
Junailin itseni toiselle puolelle maata keinolla X. Kieltämättä ihan pikkasen tärisyttä, kun tajusin oikeasti, mitä olin tekemässä mutta olin silti innoissani. Olin jopa antanut tuntomerkit itsestäni (jeij kirkkaat vaatteet ja ilmapalloja!), jos ei vaikka tunnistaisi. Nää.. blullshit! Muutama minuutti meni alkukankeuden piikkiin, mutta sen jälkeen tilanne oli kuin oltaisiin viimeksi nähty eilen. Hiukset olivat TDSllä vain paaljon pidemmät ja eletyt vuodet alkoivat näkyä kasvoilla. Silti sama huumorintaju ja pilke silmäkulmassa olivat tallella. Harjoitimme perushengailua: bisseä, mäkkisafkaa ja leffoja. Kunnes, kaveri soittaa, että nyt äässi ylös sohvalta ja baariin! Eeeii.. onko pakko? No olihan se pakko. Itseasiassa olin itse innokkaampi lähtemään. TDS olisi selvästi mieluummin jäänyt sohvalle makaamaan. Noh, kävimme baarissa kääntymässä, ei kovin kummallinen meno. Tutustuin hänen kavereihinsa, melko kivoja. And that's it, takaisin sohvalle makaamaan. Joo, niin varmaan (vaakamamboa)! Ja käpertyä jättiläisen syliin nukkumaan once more. Ah, kuinka paljon siitä pidänkään. Saan leikkiä pikku primadonnaa, kun vastassa on kaksi kertaa itseni kokoinen lihaskimppu, me likey!Vuosien varrella sitä on ehtinyt kokeilla kaikenlaista mutta tällä kertaa voin todellain sanoa, että vanhassa vara vain parempi. Nothing else to say.
Samaan aikaan on mahdollista olla älyttömän onnellinen ja epäonninen.Story of my life. Rakastun aina, AINA miehiin, joita en syystä tai toisesta voi saada. Täysin tai osin. Niin kävi tämänkin tapauksen kanssa. Karma haluaa säilyttää tasapainon kohdallani vähän turhan julmalla tavalla. En kai mä oikeasti ole ollut näin paha ihminen?
Viime lauantaina olin juhlimassa ystävieni synttäreitä. Ilta kului leppoisasti ja hauskaa oli. Clubille piti päästä (tottakai), joten matka kävi tuttuun yökerhoon keskustassa. Amerikkalaisessa jalkapallossa oli kisattu Vaahteramaljasta, joten paikka oli tupaten täynnä porukkaa. Mukaan näytti mahtuvan hääseuruekin ja kaiken maailman muuta poppoota. Väenpaljous ahdisti lievästi, mutta emme antaneet sen haitata menoa.
Kymmenen senttiä lisäpituutta alkoi jossain vaiheessa tuntua turhan korkealta, joten siirryimme ystävättäreni ja luottobailaajani kanssa lepuuttamaan tassuja hetkeksi sohvalle. Siinä pyöri ympärillä jos taas jonkin sorttista yrittäjää. Jokainen sai vuorollaan enemmän tai vähemmän kohteliaan no thänksin. Kävimme välillä pyörähtämässä lihatiskin puolella ja parkkeerasimme jälleen samaan paikkaan. Tällä kertaa viereen sattui istumaan paljon muita ehdokkaita mielenkiintoisempi tapaus. Muikealla keskilännen aksentilla kaveri alkoi haastamaan. Jutteli niitä näitä ja naureskelimme hassulle ramdomtyypille, joka kovasti halusi tanssia hänen kavereidensa kanssa. Partyduomme toinen puolisko kaipasi tanssilattialle vibattamaan, joten jouduin jättämään uuden tuttavuuteni hetkeksi. Kaveri ei luovuttanutkaan niin helpolla, vaan tarjoutui aveciksi ja lähti tilaamaan lisää juotavaa.
Etsiydyimme sopivaan kohtaan, jossa esitellä tanssitaitojamme. Sinnikäs japanilainen setä yritti saada huomiotamme keinolla millä hyvänsä. Onneksi jenkki kiisi hätiin cowboy-tyyliin ja hätisti aasialaisen takaisin koloseensa. Olin enemmän kuin kiitollinen. Ja kuinkas muuten sen osoitinkaan kuin pudottamalla saamani juoman maahan. Oh my... se vain lipsahti sormistani. Hän ei onneksi ottanut nokkiinsa. "No one saw that! Don't worry." Ystävättärelleni tuli kotiinlähtöaika, joten jouduin jäämään jälkeen yksin. All american boy kaappasi minut kainaloonsa, voivotteli julmaa ystävätärtäni ja sanoi pitävänsä seuraa loppuillan. No sehän sopi. Pilkku tuli, kuten aina, aivan liian aikaisin ja oli aika päättää ottaako vai jättääkö. No kuka hullu nyt jättäisi! Jenkki ilmoitti suomalaiselle ystävälleen, ettei tulisi tänään yökylään ja jatkoimme matkaa kahdestaan asunnolleni. Aamuyön pakotin hänet kuuntelemaan kauheimpia suomalaisia klassikoita ja hihittelemään typerille videoille youtubessa. Loppu on, noh, historiaa.
Sunnuntain makasimme sängyssä puoleen päivään ja tutustuimme toisiimme. Sitä tapahtuu suhteellisen harvoin, mutta sen vain tietää välittömästi, kun tapaa jonkun erityisen. Ehkä se oli se aksentti, ehkä ne siniharmaat silmät tai valkoinen hymy.. Who knows. Sen vain tietää. Siitä miten toinen katsoo sinua, tuijottaa. Siitä, että haluat tuntea hänen hiuksiensa kulkevan sormiesi välitse. Tai siitä miltä parransänki tuntuu poskea ja kämmenselkää vasten. Kun toinen oppii toisen pienimmästäkin ilmeen muutoksesta, eleestä, mitä tämän päässä liikkuu, mitä toinen tuntee. Once in a life time.
Seuraavat kolme yötä ja päivää vietin hänen kanssaan. Ruokahalu ja unentarve hävisivät lähes jäljettömiin. Niitä ei tarvitse, kun saa energiaa toisesta. Tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Halusin nauttia täysillä jokaisesta sekunnista, jonka hänen kanssaan vietin. Tiesin, että se ei kuitenkaan kestäisi kauaa.. Minkäs sille voit, jos toinen asuu toisella puolella maailmaa. Hän kysyi ja kysyi millon tulen käymään valloissa. Sanoin, että pitää ensin käydä keskustelua isin kanssa rahoituksesta. Se oli kuulemma fiksuinta mitä olin suustani päästänyt koko viikonlopun aikana.
And then he was gone. Jälleen kerran jouduin tuijottamaan taksin perävaloja. Yksin. Tiistaiaamuna ennen seitsemää Rautatientorilla. Kuluvan päivän vietinkin tutkien suurlähetystön sivuja ja vertailemalla lentolippujen hintoja.
Olen käyttänytnettiä siitälähtien, kun se tähän maailmaan ilmestyi, ja siitä samasta hetkestä lähtien olen tiennyt, ettei koskaan voi olla 100% varma kenen kanssa siellä yhteyttä pitää. Kuka tahansa voi siis esiintyä kenenä tahansa, vaikka itse olisitkin itse itsesi. Jotenkin sitä kuitenkin helposti tulee naiiviksi asian suhteen ja luottaa random henkilöihin aivan turhan helposti. Tästä sain konkreettisen muistutuksen muutamia päiviä sitten.
Olen harrastanut tässä jonkin aikaa netin treffipalstoja ja käynyt jonkin verran treffeillä sen kautta. Suurimmaksi osaksi juttu on toiminut ok, mitään romanssia ei ole koskaan kenenkään kanssa syntynyt, mutta ihmiset ovat olleet sitä mitä ovat sanoneet olevansa. Vuosia sitten kävin kerran sokkotreffeillä erään miehen kanssa, joka muuten vaikutti oikein mukavalta ja mielenkiintoiselta, mutta ei lukuisista pyynnöistä huolimatta suostunut antamaan kuvaansa. Hän vetosi aina siihen, että haluaa tavata henkilön, jota ei kiinnosta ulkonäkö vaan sisältö. Noh, mitä siitä voi syntyä, koska pettymys on taattu tällaisissa tapauksissa. Sitä vain on mahdotonta olla muodostamatta minkäänlaista kuvaa ko. henkilöstä omassa pienessä päässään, ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä se kuva ei vastaa todellisuutta millään tasolla.
Anyways, tylsyyden kourissa pyöriskellessäni lähdin taas mukaan tällaisille sokkotreffeille. Tuttu juttu, olin jutellut henkilön kanssa sähköpostitse muutaman päivän ajan, kunne sovimme treffit. Paikalle piti saapua 32-vuotias, pitkä, tumma, vihreäsilmäinen ja itsestään huolehtiva mies. Olin päättänyt olla tekemättä minkäänlaisa ennakkokuvitelmia ko. henkilöstä ja onnistunutkin siinä omasta mielestäni kiitettävästi. Saavuin siis ajoissa paikalla, otin lasin viiniä ja nappasin lehden. Etsin sopivan loossin ja istuin odottelemaan. Olin antanut itsestäni tarkat tuntomerkit (vaatetus, hiukset)ja tiesin odottaa miestä, jolla olisi siniset farkut, musta takki ja guinness kädessä. Siinä sitten vain odottelemaan.
Hetken päästä pöytäni viereen tuli pyörimään vaatteiltaan kuvausta vastaava mies, kääntyi pois, mutta palasi hetken päästä uudestaan. Katsoin sivusilmällä ja ajattelin itsekseni, että voi helvetti ei voi olla tuo... No totta helvetissä se oli juurikin henkilö, jota "odotin". Mies tuli pöytääni ja kysyi odotanko Mikaa. Vastasin, etten tiedä ketä odotan. Siihen mies, että sieltä treffipalstalta. No voi stna! Sanoi, että no kai sitten niin. Mies istui alas. En voinut muuta kuin tuijottaa pöyristyneenä äijää, joka on a) aivan tuhannet tuubassa b) about 55-vuotias c) epäsiisti d) blondi ja sinisilmäinen! En viitsinyt edes peitellä pettymystäni ja kiukkua, ja ensimmäinen asia minkä sain sanotuksi oli: "Sä et muuten ole 32-vuotias." Mies siihen jotain sönköttämään ja toteaa kuin helvetin kännissä on. Aijaa?! News flash! Katselin touhua tasan sen verran, että sain viinilasini tyhjennettyä, nousin pöydästä ja toivotin lycka till. Pääsin baarista ulos ja repesin nauramaan täyttä kurkkua.
Noh, mitähän tähän nyt voi sanoa muuta kuin, että tämä samainen mieshenkilö lähetti vielä seuraavana päivänä sähköpostia, että josko nyt kuitenkin jotain tulisi. Delete viuhui hyvin äkkiä. Ensi kerralla en lähde mihinkään ennen kuin nään ko. henkilön kuvan. Mutta, sainpahan taas yhden tarinan kerrottavaksi.
