Viime viikolla mulla oli tarkoitus nähdä yhtä vanhaa tuttua Helsingin yössä. Meillä on, noh, melko draamantäyteinen historia, mutta ollaan pidetty yhteyttä anyways viimeiset viisi vuotta. Asutaan eri puolella Suomea, joten tapaamisten järjestäminen on aina aika vaikeaa. Tai jos sellaisen saa järjestettyä, joku asia kusee niin huolella, ettei toisen naamaa voi nähdä kuin unissa. Itse asiaan, päätettiin siis sopia treffit kantapaikkaan, Kamppiin Helsingin kattojen ylle. Pistin vielä taksista viestiä, että alkakaahan kalppia bilepaikoille ja äkkiä. Joka tapauksessa (yllätys, yllätys!) herrasporukka päätti kiertää kaikki stadin kuppilat ennen itse määränpäätä, joten jouduin odottelemaan tuntitolkulla yksin. Se nyt ei ikinä ole mikään ongelma ollut, aina löytyy seuraa, ettei mene ihan facebookin räpläämiseksi koko ilta. Niin kävi tälläkin kertaa.
Olin tupakoimassa ja tuijottelin omissa ajatuksissani, astetta kyrsiintyneempänä upeaa öistä maisemaa, kun eräs mies tuli pummimaan tulta. Olin pahalla päällä ja kuittailin herralle aivan turhaan tupakoinnista ja siitä, kuinka hyvä keino se on bongata naisia. Kaveri ei perääntynyt, vaan pisti viiltoa samalla mitalla takaisin, joten kiinnoistuin. Juttu lähti luistamaan paljon mukavammille vesille. Niitä näitä juteltiin ja herra kutsui liittymään seurueensa pöytään. No mikäs siinä, eipä siinä paljon muutakaan tekemistä ollut, joten siirryimme very important persons -osastolle. Hän esitteli minut ystävilleen, jotka olivat äärmmäisen mukavia tapauksia kaikki. Sosiaalisia herrasmiehiä ja vodka virtasi.
Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä; politiikasta hömpänpömppään. Rakastan kunnon keskusteluita, mutta sitäkin enemmän ihmisiä, joilla on taito siihen. Älykkyys ja keskustelutaidot tekevät minuun aina suuren vaikutuksen. Mies oli minua vanhempi, eikä hän voinut uskoa ikääni, kun sen kerroin. Toisteli sitä koko illan. Nautin em. tilanteista aina suunnattomasti. Olen aina ollut pikkuvanha ja mieltynyt vanhempaan seuraan, mutta aina tällaiset kehut polttavat poskipäitä. Teimme hiljalleen yhä lähempää tuttavuutta ja sain huomata, ettei punainen huulipuna ehkä ollutkaan paras mahdollinen ratkaisu sille illalle.
Lopulta ystäväni, joka minun oli tarkoitus tavata jo alkuillasta, saapui baariin. Mietin muutaman minuutin mitä tehdä, mutta päätin käydä moikkaamassa kaveria, kun viime kerrasta oli niin pitkä aika. Ailahteleva, kun on, oli ehtinyt jo siirtyä mäkkäriin siinä vaiheessa, kun menin kaveria etsimään. Luovutin ja palasin apajille. Ilta loppui liian lyhyeen yökerhossa, kuten aina, joten päätimme lähteä jatkoille. Kasaan haalittiin epämääräinen joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä ja marssi alkoi kohti jatkopaikkaa. Monen mutkan kautta paikkaan x kuitenkin päästiin ja pääsimme fiilistelemään aamun pikkutunteja ja auringonnousua drinkein. Aika ei pysähtynyt tälläkään kertaa ja kellon käydessä aamu kahdeksaa oli aika lähteä nukkumaan. Uusi tuttavuuteni tarjosi yöpaikkaa, joten lähdin. Nukkuminen oli aivan vieras määre sille aamulle, mutta sain jotain unia parempaa. Ensimmäistä kertaa melkein vuoteen olin tavannut jonkun, jonka kanssa voisi kuvitella jotain vakavampaakin. Tuntui todella hassulta ja epätodelliselta, sillä olin metsästänyt sitä kadotettua rakkautta jo iät ja ajat (tai siltä se ainakin tuntui). Jääkiekon MM-kisat on päällä ja kaupunki on täynnä mitä parhaimpia miehiä, mutta en jaksa edes ajatella koko asiaa. Ajattelen vain häntä. What is love, is it this or what?
Mitä tapahtuu? Loppuuko villiäkin villimpi sinkkuelämä näin lyhyeen?
Yours Sincerely
The Pink Lady
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti