Viime lauantaina olin juhlimassa ystävieni synttäreitä. Ilta kului leppoisasti ja hauskaa oli. Clubille piti päästä (tottakai), joten matka kävi tuttuun yökerhoon keskustassa. Amerikkalaisessa jalkapallossa oli kisattu Vaahteramaljasta, joten paikka oli tupaten täynnä porukkaa. Mukaan näytti mahtuvan hääseuruekin ja kaiken maailman muuta poppoota. Väenpaljous ahdisti lievästi, mutta emme antaneet sen haitata menoa.
Kymmenen senttiä lisäpituutta alkoi jossain vaiheessa tuntua turhan korkealta, joten siirryimme ystävättäreni ja luottobailaajani kanssa lepuuttamaan tassuja hetkeksi sohvalle. Siinä pyöri ympärillä jos taas jonkin sorttista yrittäjää. Jokainen sai vuorollaan enemmän tai vähemmän kohteliaan no thänksin. Kävimme välillä pyörähtämässä lihatiskin puolella ja parkkeerasimme jälleen samaan paikkaan. Tällä kertaa viereen sattui istumaan paljon muita ehdokkaita mielenkiintoisempi tapaus. Muikealla keskilännen aksentilla kaveri alkoi haastamaan. Jutteli niitä näitä ja naureskelimme hassulle ramdomtyypille, joka kovasti halusi tanssia hänen kavereidensa kanssa. Partyduomme toinen puolisko kaipasi tanssilattialle vibattamaan, joten jouduin jättämään uuden tuttavuuteni hetkeksi. Kaveri ei luovuttanutkaan niin helpolla, vaan tarjoutui aveciksi ja lähti tilaamaan lisää juotavaa.
Etsiydyimme sopivaan kohtaan, jossa esitellä tanssitaitojamme. Sinnikäs japanilainen setä yritti saada huomiotamme keinolla millä hyvänsä. Onneksi jenkki kiisi hätiin cowboy-tyyliin ja hätisti aasialaisen takaisin koloseensa. Olin enemmän kuin kiitollinen. Ja kuinkas muuten sen osoitinkaan kuin pudottamalla saamani juoman maahan. Oh my... se vain lipsahti sormistani. Hän ei onneksi ottanut nokkiinsa. "No one saw that! Don't worry." Ystävättärelleni tuli kotiinlähtöaika, joten jouduin jäämään jälkeen yksin. All american boy kaappasi minut kainaloonsa, voivotteli julmaa ystävätärtäni ja sanoi pitävänsä seuraa loppuillan. No sehän sopi. Pilkku tuli, kuten aina, aivan liian aikaisin ja oli aika päättää ottaako vai jättääkö. No kuka hullu nyt jättäisi! Jenkki ilmoitti suomalaiselle ystävälleen, ettei tulisi tänään yökylään ja jatkoimme matkaa kahdestaan asunnolleni. Aamuyön pakotin hänet kuuntelemaan kauheimpia suomalaisia klassikoita ja hihittelemään typerille videoille youtubessa. Loppu on, noh, historiaa.
Sunnuntain makasimme sängyssä puoleen päivään ja tutustuimme toisiimme. Sitä tapahtuu suhteellisen harvoin, mutta sen vain tietää välittömästi, kun tapaa jonkun erityisen. Ehkä se oli se aksentti, ehkä ne siniharmaat silmät tai valkoinen hymy.. Who knows. Sen vain tietää. Siitä miten toinen katsoo sinua, tuijottaa. Siitä, että haluat tuntea hänen hiuksiensa kulkevan sormiesi välitse. Tai siitä miltä parransänki tuntuu poskea ja kämmenselkää vasten. Kun toinen oppii toisen pienimmästäkin ilmeen muutoksesta, eleestä, mitä tämän päässä liikkuu, mitä toinen tuntee. Once in a life time.
Seuraavat kolme yötä ja päivää vietin hänen kanssaan. Ruokahalu ja unentarve hävisivät lähes jäljettömiin. Niitä ei tarvitse, kun saa energiaa toisesta. Tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Halusin nauttia täysillä jokaisesta sekunnista, jonka hänen kanssaan vietin. Tiesin, että se ei kuitenkaan kestäisi kauaa.. Minkäs sille voit, jos toinen asuu toisella puolella maailmaa. Hän kysyi ja kysyi millon tulen käymään valloissa. Sanoin, että pitää ensin käydä keskustelua isin kanssa rahoituksesta. Se oli kuulemma fiksuinta mitä olin suustani päästänyt koko viikonlopun aikana.
And then he was gone. Jälleen kerran jouduin tuijottamaan taksin perävaloja. Yksin. Tiistaiaamuna ennen seitsemää Rautatientorilla. Kuluvan päivän vietinkin tutkien suurlähetystön sivuja ja vertailemalla lentolippujen hintoja.
Ohio ohoy! I'll meet you again.
Yours sincerely
The Pink Lady
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti