Kuten arvata saattaa, kun pikkusormen antaa se vie koko käden. No niinhän siinä taas on käynyt, että löydän itseni pitämässä kasvissa määrin yhteyttä TDSään (kts. aikaisempi teksti vanhasta suolasta). Ei siinä mitään, tällä hetkellä ei ole muutakaan tekemistä ja on välillä mukava saada läheisyyttä, kun ei jaksa maailman murheita yksin kantaa. Vaikka se läheisyys olisikin keinotekoista ja pinnallista. Tällä viikolla matkustin siis taas Suomen ääriin viettääkseni 24 tuntia silitelläkseni maitokahvia, nukahtaakseni Tyynen valtameren laineiden liplatukseen ja syödäkseni pancakea kanelilla aamupalaksi.
You are the quiet one. You have always been.
Laatuaikaa voi viettää katsomassa Game of Thronesia ja Walking Deadia. Säikyttelemällä toista aina, kun kulkija pöllähtää kulman takaa. Vertailemalla kokoeroja (minun koko käteni sormineen päivineen mahtuu kaverin kämmenelle, siitä saa revittyä huumoria). Tai vaikka toimimalla personal fysioterapeuttina (nyt venyttelet stna!). Nauramalla punaisille supermiestrikoille kokoa XXXL (ei tätä voi selittää, se on nähtävä..) Ja kaikesta huolimatta en voi koskaan saada häneltä tarpeekseni, jotta olisin tyytyväinen. Innocent fun, that's it.
Somehow hän on aina joten oudolla tavalla huolissaan minusta. En ihan ymmärrä sitä, ehkä syyllisyys kalvaa kaikkien näiden vuosienkin jälkeen who knows. You don't eat much, do you? How are you, for real?I ain't making you nervous, am I? Joo, joo, ei. Hermostutat mua noilla kysymyksilläs, joten quit it! Ja anna tänne lisää sitä Fazerin sinistä, kiitos. Ja kiitos saat myös hieroa sitä jumittavaa takareittä. Aamuinen jalkaprässin pumppaaminen oli selkeästi mennyt oikeaan osoitteeseen, kun sattui niin stanasti! Älä kilju! Enhän mä edes paina lujaa (hahahaa, mutta voisit!)! Ja mies siitä sitten kysymään miten aion kestää synnyttämisen. Helppo vastaus: en aio koskaan käydä mokomaa läpi. WHAT? Joo en mä oikein ole lapsityyppiä, mutta jos joskus niin tapahtuu (mitä suuresti epäilen), aion olla niin aineissa, etten tunne yhtään mitään. Ja siitä puheenollen...
Joskus sitä ajautuu tilanteisiin, joissa pitäisi välittää ihan helvetisti, mutta jostain kumman syystä niin ei tapahdu. Sitä ei kanna vastuuta itsestään, eikä aina edes muista. Siispä löysin itseni jälleen drugstoresta. Ihan mielenkiinnolla odotan tämän eksperimentin tuloksia. Sanoin, etten halua lapsia (koska mulla on ura, kiva elämä ja rahaa!) mutta vahingon jälkeen aloin miettimään asiaa. Jos sittenkin haluan? Kävin mielessäni varmaan sata kertaa läpi tilanteen, jossa jätän DTSn vastaajaan viestin, että nyt kannattais soittaa muuten takaisin ja aika haipakkaan koska olis vähän puhuttavaa. Miten reagoisi mies siihen? Entä siihen, etten todellakaan pitäisi lasta. Voisi tulla ryppy rakkauteen, toisaalta kahdessa alkuperäisessäkin on jo ihan tarpeeksi tekemistä.. Noh, toivotaan, etten joudu ko. tilanteeseen ja opettelen huolehtimaan itsestäni paremmin.
Nauttikaa tästä tajunnanvirrasta, ensi kerralla sitten paremmin jaoiteltuna
Sattuipa kerran seuraavaa, jälleen kerran. Olin saanut taas kasan epämääräisiä yhteydenottoja em. treffipalstan kautta, mutta tämä painii kyllä aivan omassa sarjassaan. Mikael-niminen herrasmies lähettää seuraavaa:
Uskalla. Saat kunnolla 23 senttistä aisaa ja lupaan että ulvot nautinnosta. Ja oot pillu hellänä, onnellinen ja raukea tuntien sessiosta... sulla on kiinnostava profiili ja meillä vois olla upeaa yhdessä Oot sitä mitä etsin ja mä hakemaasi seuraa vakisuhteeseen. Aitoon. Olen
aito mies, en mikään poju enää. Olen Sportti, ison omaava, kiihkeä.
Olen luotettava ja turvallinen. Olen 35v., 189cm ja 90kg. Ja seksissä
kokenut, luotettava, monipuolinen, umpihetero, villi ja kiihkeä, osaava
ja mittava. Naisilta olen kuullut paljon hienoa, eniten olen pitänyt
siitä palautteesta jossa on sanottu, että kauluni on todella "kaunis" ja
"täydellinen", iso ja paksu, ja seksi kanssani on "jumalaista".
Kuulostaa miltä tahansa, niin noin on sanottu ja tekstiviesteillä
myöhemmin, session jälkeen kerrottu. Toivon seksisessiota kanssasi. Ehdottomasti kumi käytössä kaikissa vaiheissa, ok?
Mikael
Jaa. No mitähän TÄHÄN nyt enää voi sanoa! Puhelinnumero ja osoite tänne heti nyt!! Vai on Mikael ihan painamiltaan naisilta tuollaisia kehuja kalastellut. Aijai, kyllä varmasti hivelee herran itsetuntoa ja egoa. Mikähän meriitti tuo "umpiheterokin" mahtaa olla? Ihan pikkaisen pistää miettimään, etteikö tässä olisi kyseessä eräs henkilö, jonka jo entuudestaan tunnen... Mr Dick? Ja teille kaikille nettitreffipalstoilla kokemattomille tiedoksi, että tämä kyseinen yhteydenotto on vielä niistä kaikkein kesyimmästä päästä. Pistää ihan miettimään, että toimiiko tuo ikinä?! Meitä on juu moneen junaan vai mitensemeni. Yours Sincerely The Pink Lady
Sain tänään viestin Haggikselta Lontoosta. Kello oli tullut perille ja hän oli äärimmäisen ilonen sen johdosta. Jos koskaan tulisin Lontooseen minun tulisi ottaa häneen yhteyttä ja Haggis viesi minut syömään. Sanoi olevansa vähintään sen velkaa. Kertoi myös saaneensa mukavia muistoja tuosta viikonlopusta, puspus, terveisin Haggis. Haggis is happy, veeery happy! Aaawwww...
Totesin skotille, että onneksi hän tapasi tuolloin juuri minut, eikä jotain toista epärehellisempää tapausta (siis mikä panttilainaamo?!) ja että tulisin kyllä Lontooseen enemmin tai myöhemmin, toivottavasti ennemmin. Toivottavasti tapaamme vielä, tavalla tai toisella. Jäin kaipaamaan harmaita silmiä ja punaista tukkaa.
Siitäpä tulikin mieleeni asia: jokainen ihminen pitää tietyntyyppisistä toisista ihmisistä. Joku tykkää lyhyestä, joku pitkästä, joku mustasta ja joku maitokahvista. Olen aina itse ollut sitä mieltä, että pidän pitkistä tummista miehistä; mitä isompi, sen parempi. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut keräämään gingereitä. What the fuck?! Juttu alkoi Mister Hollandista ja on jatkunut tähän mennessä Haggisiin. Siihen väliin on mahtunut vielä Ohio boykin. Kaikilla siniharmaat silmät, punaiset hiukset ja pisamia. Onkohan asialla jotain tekemistä oman hiuskuontaloni kanssa, miksi tuppaan värjäämään sitä punaoranssiksi? Alitajunnallani on selkeästi jotain sanottavaa punapäiden suhteen, kun näin ahkerasti kerään heitä ympärilleni.
Kuten jo ehkä olen aiemmissakin kirjoituksissani maininnut, harrastan myös jossain määrin treffipalstoilla pöyrimistä ja nettideittailua. Vastaan on tullut jos jonkunlaista tallaajaa mutta tässä taas yksi kukkanen, jonka kanssanne haluan jakaa:
Mies: "kiinnostaisko
koti-illat sillointällöin tasokkaan kokeneemman miehen
merenranta-asunnolla;)?t.hanski"
Minä: "Kauneushan on
tunnetusti katsojan silmässä, joten ensin pitäisi nähdä sitä kuvaa ennen
kuin alan tekemään sen kummempia johtopäätöksiä."
Mies: "toivottavasti sulla on
edes jonkunverran silmää mieskauneudelle;))))laita s-postisi"
Minä: "Hahahaa sittenhän se nähdään! xxx@hotmail.com"
Tässä vaiheessa käyn katsomassa postilaatikossani ko. uroksen kuvan. ps. ei ollut kaunista kateltavaa, ellei tykkää Timo Soini -tyyppisistä tapauksista
Minä: "No en tosiaan"
Mies: "eli tarkottaako toi sitä,ettei meillä ala tulinen sexisuhde;(((??" [Siis anteeksi mitä?]
Minä: "Noh, lähdetään nyt vaikka siitä, että jos oikeasti
kuvittelit sen "alkavan" tosta noin vaan naps! niin ei. Sitä varten voi
mennä notkumaan Roballe tai Annankadulle. If you ain't got the looks you
got to have something else, esimerkiksi karismaa. Ja sun
kirjoitustyylin perusteella (kuvakin olisi voinut olla vähän
imartelevampi) silläkin saralla on vähän hiljaista."
Mies: "mä puhunki mielummin mun 24/6:lla;)" [Noniin, nyt se alkaa..]
Minä: "24/6:lla?" Mies: "nii kullin koko;)" [No of course! My bad!]
Minä: "Good for you." Mies: "haluisitko kokeilla,miltä tuntuu;)?" [Ööö.. en? Ties missä säkin olet sitä uittanut, yööök]
Minä: "Ihan rehellisesti sanottuna en. Kokemuksen syvä rintaääni kertoo,
ettei kovin hyvältä. En usko, että on kauheasti iloa, ellei ole
pyöräyttänyt viitta kakaraa." Mies: "ok;(((.no mutta tsemppiä sulle hakuun ja hyvät syksynjatkot!!!"
Kyseessä oli siis lähemmäs viisikymppinen mies, jonka kanssa erehdyin juttelemaan. Profiilinsa mukaan etsii reilusta nuorempaa ja kokemattomampaa naista kaikkeen kivaan. Tuon samaisen profiilin mukaan on korkeassa asemassa ja varakas, eikä asemansa takia laita kuvaansa julkisesti minnekään. Ja ja ja blaa blaablaaaaa... Tekstin perusteella ei mikään penaalin terävin kynä. Ihan teki mieli kysyä, että kuinka monta kertaa kymmenestä noilla palopuheilla lohkeaa yhtään mitään muuta kuin pakit? Ja uskokaa huviksenne tämä oli vielä kaikkein kesyimmästä päästä. Välillä tulee sellaisia ehdotuksia, että tekee mieli kiskoa hiukset päästään ja juosta vuorille! Ja mikä tää juttu on näiden hymiöiden kanssa, että pitää tunkeä sinne perään kymmenen sulkumerkkiä ))))))??! Oh dear God.. Yep, so long buddy! Yours sincerely The Pink Lady
Olen aina pitänyt itseäni huomattavan paljon pidemmistä miehistä, mutta nähtyäni tämän kuvan en voinut muuta kuin nauraa:
Oookkei...
Tässä vaiheessa yksi parhaimmista ystävistäni toteaisi: "Sähän olet ääripäiden ihminen!". Joo'o pistää kyllä väkisinkin miettimään näyttääkö sitä itse TUOLTA kadulla kulkiessaan vaikkapa TDS:n kanssa? Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä. Meilläkin kun sitä pituuseroa on surkeat 39 senttiä...
Tänään on ollut taas yksi niistä sunnuntaista, joilloin voisin vain vajota alimpaan maanrakoon ja pysyä siellä loppuelämäni. Asiaan ei tietenkään vaikuttanut lauantai-illan riennot, vaan ylipäätänsä koko viikko on mennyt väähän turhan lujaa. Olen ollut huolimaton, vastuuton ja täysin out of control in general. Kaiken lisäksi rahankäyttö uhkaa luisua lapasesta big time...
Minunhan EI pitänyt lähteä enää lauantaina mihinkään (takana kuitenkin jo kolmen päivän putki gröhöm..) mutta jotenkin partykaksikon toinen osapuoli onnistui jälleen kerran houkuttelemaan minut pahoille teille. Olen niin helppo, tiedän! Kävimme viime viikonloppuna testaamassa melko uutta clubia. Se ilta ei mennyt ihan nappiin myöhäisen liikkeellelähdön takia mutta päätimme antaa paikalle uuden mahdollisuuden. Jonossa meni taas turhan paljon aikaa mutta ainakin pääsimme nopeammin kuin viimeksi. Tilasimme heti kärkeen viinipullon ja aloimme skannata paikan tarjontaa. Joukkoon iloiseen liittyi myös kaksi muuta tuttua tyttöä ja party was on!
Heti ensimmäiseksi bongasin baaritiskillä tumman komistuksen, joka ikäväkseni paljastui suomalaiseksi. Juttelimme kuitenkin ja tarjosin kaverille tupakkaa. Muutamaan otteeseen mies kävi pyörimässä tukikohdassamme mutta katosi sitten jäljettömiin, joten se siitä. Lähdin tekemään tarkastuskierrosta, jolloin törmäsin häneen. Joku ramdom mies pysäytti minut ja kysyi missä olin ollut, mihin katosin. Näytin hetken tyhmää naamaan äijälle, että mitäs siinä haastelet jotain aivan omituisia? Kaveri kuitenkin jatkoi sinnikkäästi brittiaksentillaan, joten kuuntelin. Kovasti väitti meidän tavanneet hetki sitten ulkoterassin puolella ja sitten hukanneensa minut. Selitin yhtä sinnikkäästi, ettei minulla ollut hajuakaan kuka hän oli saatika, että olisin joskus hänen kanssaan keskustellut. Mies ei hellittänyt vaan kiven kovaa väitti minun olevan Sora tai Sara tai jotain sinne päin. Lopulta totesin, että haukut edelleen väärää puuta, kerroin nimeni ja hauska tavata. Hän vaikutti hauskalta, joten kysyin haluaisiko liittyä tyttöporukkaamme. Sehän sopi, joten talutin hänet tukikohtaamme.
Siinä vaiheessa porukkamme oli jo alkanut hajaantumaan. Selvisi, että herra Haggis oli skotti, asui Lontoossa ja omisti hassun nimen. Pikku hiljaa loputkin girl power -porukastammehajosi ja jäin Haggiksen kanssa kahdestaan. Hän halusi raahata minut toiselle puolelle baaria kavereidensa luokse, joten joudumme hylkäämään tukikohdan. Tanssimme gangnam stylen tahtiin kuin hullut, ja lopulta, kuten aina, pilkku tuli liian aikaisin. Haggis kiilasi narikkajonossa eturiviin ja sain kamani naulakosta ennätysajassa. Olin jo päättänyt, että hän joutuisi mustan lesken pesään. Noh, se taisi anyways olla ilmeistä kummallekin, että samaan paikkaan tästä jatkettaisiin. Hän höpötti kyllä hotellistakin, mutta huonekaverin takia ei kehdannut mennä sinne mekastamaan. Tekosyy hyväksytty. Lähdimme kävelemään.
Hyvä, ettäpääsimme sisään asti, kun herra Haggis muuttui herra Hornyksi. Urheilijoiden etuuksia: lihasmassaa ja voimaa yleensä löytyy ja sehän käy minulle! Olo oli höyhenen kevyt. Mitä seuraavaksi tapahtui tilanteen edetessä, meinasi aiheuttaa minulle slaagin: ovikello soi. Kuka helv...?!! Hetken järkytyksen jälkeen uskalsin mennä kurkkimaan ovisilmästä. Eihän siellä näkynyt ketään. Hetken aikaa keskustelimme asiasta, tai oikeastaan kumpikin hoki vuoron perään WTF?!! Epäilyttävän välikohtauksen jälkeen keskustelu kulki muna-pekoni-linjalla ja lupasin laittaa englantilaista aamumättöä. Kovasti kyseli myös mitä aioin tehdä päivällä ja blaablaa. Vastasin nukkuvani. Haggigsella oli maan vaihto tiedossa aamupäivästä, joten käskin laittamaan herätyksen. Miehen logiikalla hän kuitenkin herättyään laittoi sen tyytyväisesti kiinni ja tuli takaisin sänkyyn. Kahden tunnin päästä olikin jo paniikki valloillaan "AAAAAA It's already ten!! I need to get a cab!". Taisi jäädä siinä vaiheessa joukkueaamiainen väliin. Soitin taksikeskukseen ja tilasin taksin. Ei Haggis olisi ikinä löytänyt hotellille, vaikka keskustassa oltiinkin. Hän puki päälleen (oli muuten astetta naurettavampi näky, kun yksi pomppii yhdellä jalalla ympäri kämppää ja yrittää laittaa sukkaa jalkaan) ja keräily kimsujaan ja kampsujaan, jotka olivat ympäri asuntoa. Tullessaan sängyn laidalle istumaan pohti vielä ääneen, olikohan kaikkinyt tallessa ja mukana. And then he was gone.
Menin takaisin nukkumaan ja heräsin puhelimeen päivällä. Kaveri kyseli, josko olisi sunnuntaimötän paikka. Yeeess! Sanoin tekeväni naamalleni ensin jotain. Puhelun lopetettuani bongasin tummansinisen kravatin lattialtani. Jaahas, matkamuisto! Se pääsisi kokoelmani jatkoksi Hollantilaisen kaulahuivin viereen. Olin avaamassa tietokonetta, kun näin sen: pöydälläni oli jotain, mikä ei siihen kuulunut saatika minulle! Kello! Haggis oli unohtanut kaikessa härdellissä kellonsa. Nappasin sen käteeni ja tutkin vähän enemmän; se oli painava sveitsiläinen. Ei todellakaan mitään rihkamaa. Soitin em. kaverilleni ja selitin tilanteen. Myös hän totesi (kelloihmisenä), ettei kyseessä todellakaan ollut mikään lelu mutta myös, että se olisi saatava takaisin oikealle omistajalleen. I agreed. Ongelma vain oli, mistä helvetistä tähän hätään repäistäisiin Haggiksen yhteystiedot!? Hampurilaisen äärellä pää toimi taas vähän paremmin ja ystävämme Internet (jaaa Facebook) tulivat apuun. Hetken salapoliisityön jälkeen Haggis löytyi naamakirjasta ja laitoin hänelle viestiä. Ei meinaan mahtanut kaveria yhtään v*tuttaa asia!
Koko päivään ei mitään kuulunut mutta toisaalta lentokoneessa ei kamalasti facea selailla. Myöhemmin soitin myös partyparterilleni ja selostin asian. Hän oli välittömästi sitä mieltä, että kello pantataan ja rahat käytetään hyvään tarkoitukseen eli jäätävään juhlimiseen! Lähdetään reissuun! Ei meinaan yhtään huonompi idea. Toppuuttelin tyttöäni kuitenkin ja sanoin, että Haggis olisi ensin ainakin yritettävä saada kiinni ja kello palautettua. Jos niin ei syystä tai toisesta koskaan käy... Well, we'll see what happens then! En voi kuitenkaan kieltää, etteikö kellosta tulisi hieno lisä kokoelmaani, varsinainen kruununjalokivi!
Sen jälkeen kun, jenkkihomma pissi omaan nilkkaan oikein huolella, päätin siirtyä hop! off she goes! eteenpäin. Tai no, ehkä paremmin voisi kuvailla taaksepäin:
Tosiaan, aikojen alussa olin vielä nuori ja pieni tyttö tapasin miehen. Tall dark strangerwas he. Tuohon aikaan olin elänyt täysi-ikäisen elämää reilun vuoden, hän oli jo kolmekymppinen. Jos oma siskoni lähtisi samoille urille tässä vaiheessa, olisi kyllä muutama sana sanottavana. Tämä saattaa ehkä hieman selvittää mieltymystäni vanhempiin miehiin (joo, se siis alkoi jo teininä). Hän työskenteli tuohon aikaan silloisessa kotikaupungissani ja meillä oli sitä kautta paljon yhteisiä tuttuja ja kavereita. Olimme toki viettäneet samoissa pippaloissa aikaa, ehkä vaihdettu muutama sana. Mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan, oli silkkaa sattumaa ja ehkä myös vähän alkoholin aiheuttamaa.
Ystävättäreni oli kuskina tuona talviyönä ja ajelimme ympäri kaupunkia suurinpiirtein ikkunat auki huudattaen jotain takavuosien ysärihittejä, niin ettei varmasti jäänyt epäselväksi keitä siinä autossa oli. TDS sattui kävelemään kotiin päin lumihangessa kahlaten, kun bongasin hänet. Käskin pysäyttää auton ja yritimme houkutella häntä mukaan (kuinka typerältä tää kuulostaakaan nyt, hohhoi). Valitti väsymystään ja kylmyyttä, eikä ollut houkuteltavissa. Hetken mielijohteesta hyppäsin autosta ulos ja sanoin kavereilleni jääväni juttelemaan hänen kanssaan (helvetin hyvä idea, pakkasta -30!). TDS:n asunnolle ei ollut pitkä matka, mutta kulku mateli silti. Ovella hän kysyi, josko haluaisin tulla käymään ylhäällä. "Joo..." Sanoi 19-wee ja hissillä yläilmoihin. Muistaakseni kaveri tarjosi kylmiä ranskalaisia (oli käynyt silloisella työpaikallani aikaisemmin päivällä syömässä ja ottanut dog bagin mukaan). Ei kiitos, nauroin ja käskin heittämään löllöt perunat hevon kuuseen. Jaaa... loppu on historiaa. Kiltti jättiläinen kuulostaa todella siirappiselta, mutta niin se käytännössä meni. Olin menossa seuraavara aamulla töihin yhdeksään, joten heräsin seitsemän aikoihin ja aloin vetämään vaatteita niskaan hyvin nopeasti. Olin muistaakseni ajatellut hiippailla vähin äänin omille teilleni, mutta ehei, ei käynyt niin helposti. TDS heräsi ja alkoi tivaamaan mihin olin menossa. Selitin töistä blaablaa. "I'll see you again, right?" mies kysyi ja vinkui puhelinnumeroani. Joojoo, annoin numeron. Mustat silmät vilkuilivat peiton alta, kun tyttö toivotti hyvät yöt ja hiipi vähin äänin himaan, ennen kuin muu talo heräisi.
Siitä se siis alkoi. Aamupäivällä sain tekstiviestin, jossa kyseltiin, ettenkö vain säikähtänyt! Pahoittelut jos olin, ja kysymys josko haluaisin nähdä uudestaan. Vastasin, että sehän sopii ja että hänen pitäisi tehdä paaaaljon enemmän säikäyttäkseen minut! Taisin mennä yökylään heti seuraavana päivänä uudestaan hahaa. Tätä rataa jatkui noin vuoden verran, kumpikin teki elämässään mitä teki, loi muita suhteita, ehkä seurustelikin. Toisaalta se suhde oli erikoinen, sillä TDS kertoi minulle asioita, joita ei kertonut edes parhaalle ystävälleen. Se oli hauskaa niin kauan, kun sitä kesti. Yhtenä kesäiseni iltana sain viestin, jossa hän kertoi perustavansa perheen (siis LEIKKIVÄNSÄ KOTIA in real life)rakastamansa naisen kanssa. Pikku juttumme olisi siis ohi. Ei siinä mitään, hyväksyin asian pahemmitta ongelmitta siltä seisomalta ja toivotin kummallekin hyvää jatkoa, meinigillä moikataan, kun nähdään. And that was it. Tai niinhän sitä luulisi.. kului muutama kuukausi, kun satuimme samaan aikaan paikalliseen yökerhoon. Olin kavereideni kanssa, hän yksin. Kuiluili koko illan, tuijotti niin kauan, että menin lopulta kysymään mikä oli. Se oli riski veto, sillä olimme olleet hyvin tarkkoja siitä, ettei kukaan teinnyt meistä. Juttelimme niitä näitä ja lopulta se kysymys, mitä olin odottanutkin tuli: josko haluaisin tulla käymään vielä kerran. Se oli lopun alku, enkä olisi koskaan joutunut (varsinkaan sen ikäisen) sellaiseen myrskynsilmään, mitä siitä seurasti. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina jo.
Joka tapauksessa erinäisten tapahtumien jälkeen emme puhuneet kahteen vuoteen. Löysin silloisen avomieheni, muutimme yhteen ja elin täysin eri elämää kuin silloin. Sitten, ehtenä kesäaamuna sain viestin, joka meni kutakuinkin näin: "Terve, mitä kuuluu? Olen tulossa kaupunkiin, voinko tulla yöksi?". Tässä vaiheessa joku voisi kertoa mitä helvettiä miesten päässä liikkuu?! Olin yllättynyt ja vihainen, sillä olin haudannut hänet jo elämästäni kokonaan, ja sitten BLOPS! here he is again! Totesin vain, että ei käy. Tästä lähtien pidimme kuitenkin jälleen enemmän ja vähemmän yhteyttä vuosien varrella tähän päivään asti. Hän on asunut ympäri maata ja pyytänyt minua kylään lähestulkoon, joka ikiseen kaupunkiin missä on milloinkin asunut. En ole mennyt. On luvannut maksaa matkustamiseni yms yms, jos vain tulisin. Sattuneesta syystä vapaa-aikani on viime aikoina lisääntynyt huomattavasti, joten päätin tehdä ylläripyllärit ja mennä kylään. Ei meinannut uskoa, mutta menin silti.
Junailin itseni toiselle puolelle maata keinolla X. Kieltämättä ihan pikkasen tärisyttä, kun tajusin oikeasti, mitä olin tekemässä mutta olin silti innoissani. Olin jopa antanut tuntomerkit itsestäni (jeij kirkkaat vaatteet ja ilmapalloja!), jos ei vaikka tunnistaisi. Nää.. blullshit! Muutama minuutti meni alkukankeuden piikkiin, mutta sen jälkeen tilanne oli kuin oltaisiin viimeksi nähty eilen. Hiukset olivat TDSllä vain paaljon pidemmät ja eletyt vuodet alkoivat näkyä kasvoilla. Silti sama huumorintaju ja pilke silmäkulmassa olivat tallella. Harjoitimme perushengailua: bisseä, mäkkisafkaa ja leffoja. Kunnes, kaveri soittaa, että nyt äässi ylös sohvalta ja baariin! Eeeii.. onko pakko? No olihan se pakko. Itseasiassa olin itse innokkaampi lähtemään. TDS olisi selvästi mieluummin jäänyt sohvalle makaamaan. Noh, kävimme baarissa kääntymässä, ei kovin kummallinen meno. Tutustuin hänen kavereihinsa, melko kivoja. And that's it, takaisin sohvalle makaamaan. Joo, niin varmaan (vaakamamboa)! Ja käpertyä jättiläisen syliin nukkumaan once more. Ah, kuinka paljon siitä pidänkään. Saan leikkiä pikku primadonnaa, kun vastassa on kaksi kertaa itseni kokoinen lihaskimppu, me likey!Vuosien varrella sitä on ehtinyt kokeilla kaikenlaista mutta tällä kertaa voin todellain sanoa, että vanhassa vara vain parempi. Nothing else to say.
