Minunhan EI pitänyt lähteä enää lauantaina mihinkään (takana kuitenkin jo kolmen päivän putki gröhöm..) mutta jotenkin partykaksikon toinen osapuoli onnistui jälleen kerran houkuttelemaan minut pahoille teille. Olen niin helppo, tiedän! Kävimme viime viikonloppuna testaamassa melko uutta clubia. Se ilta ei mennyt ihan nappiin myöhäisen liikkeellelähdön takia mutta päätimme antaa paikalle uuden mahdollisuuden. Jonossa meni taas turhan paljon aikaa mutta ainakin pääsimme nopeammin kuin viimeksi. Tilasimme heti kärkeen viinipullon ja aloimme skannata paikan tarjontaa. Joukkoon iloiseen liittyi myös kaksi muuta tuttua tyttöä ja party was on!
Heti ensimmäiseksi bongasin baaritiskillä tumman komistuksen, joka ikäväkseni paljastui suomalaiseksi. Juttelimme kuitenkin ja tarjosin kaverille tupakkaa. Muutamaan otteeseen mies kävi pyörimässä tukikohdassamme mutta katosi sitten jäljettömiin, joten se siitä. Lähdin tekemään tarkastuskierrosta, jolloin törmäsin häneen. Joku ramdom mies pysäytti minut ja kysyi missä olin ollut, mihin katosin. Näytin hetken tyhmää naamaan äijälle, että mitäs siinä haastelet jotain aivan omituisia? Kaveri kuitenkin jatkoi sinnikkäästi brittiaksentillaan, joten kuuntelin. Kovasti väitti meidän tavanneet hetki sitten ulkoterassin puolella ja sitten hukanneensa minut. Selitin yhtä sinnikkäästi, ettei minulla ollut hajuakaan kuka hän oli saatika, että olisin joskus hänen kanssaan keskustellut. Mies ei hellittänyt vaan kiven kovaa väitti minun olevan Sora tai Sara tai jotain sinne päin. Lopulta totesin, että haukut edelleen väärää puuta, kerroin nimeni ja hauska tavata. Hän vaikutti hauskalta, joten kysyin haluaisiko liittyä tyttöporukkaamme. Sehän sopi, joten talutin hänet tukikohtaamme.
Siinä vaiheessa porukkamme oli jo alkanut hajaantumaan. Selvisi, että herra Haggis oli skotti, asui Lontoossa ja omisti hassun nimen. Pikku hiljaa loputkin girl power -porukastamme hajosi ja jäin Haggiksen kanssa kahdestaan. Hän halusi raahata minut toiselle puolelle baaria kavereidensa luokse, joten joudumme hylkäämään tukikohdan. Tanssimme gangnam stylen tahtiin kuin hullut, ja lopulta, kuten aina, pilkku tuli liian aikaisin. Haggis kiilasi narikkajonossa eturiviin ja sain kamani naulakosta ennätysajassa. Olin jo päättänyt, että hän joutuisi mustan lesken pesään. Noh, se taisi anyways olla ilmeistä kummallekin, että samaan paikkaan tästä jatkettaisiin. Hän höpötti kyllä hotellistakin, mutta huonekaverin takia ei kehdannut mennä sinne mekastamaan. Tekosyy hyväksytty. Lähdimme kävelemään.
Hyvä, että pääsimme sisään asti, kun herra Haggis muuttui herra Hornyksi. Urheilijoiden etuuksia: lihasmassaa ja voimaa yleensä löytyy ja sehän käy minulle! Olo oli höyhenen kevyt. Mitä seuraavaksi tapahtui tilanteen edetessä, meinasi aiheuttaa minulle slaagin: ovikello soi. Kuka helv...?!! Hetken järkytyksen jälkeen uskalsin mennä kurkkimaan ovisilmästä. Eihän siellä näkynyt ketään. Hetken aikaa keskustelimme asiasta, tai oikeastaan kumpikin hoki vuoron perään WTF?!! Epäilyttävän välikohtauksen jälkeen keskustelu kulki muna-pekoni-linjalla ja lupasin laittaa englantilaista aamumättöä. Kovasti kyseli myös mitä aioin tehdä päivällä ja blaablaa. Vastasin nukkuvani. Haggigsella oli maan vaihto tiedossa aamupäivästä, joten käskin laittamaan herätyksen. Miehen logiikalla hän kuitenkin herättyään laittoi sen tyytyväisesti kiinni ja tuli takaisin sänkyyn. Kahden tunnin päästä olikin jo paniikki valloillaan "AAAAAA It's already ten!! I need to get a cab!". Taisi jäädä siinä vaiheessa joukkueaamiainen väliin. Soitin taksikeskukseen ja tilasin taksin. Ei Haggis olisi ikinä löytänyt hotellille, vaikka keskustassa oltiinkin. Hän puki päälleen (oli muuten astetta naurettavampi näky, kun yksi pomppii yhdellä jalalla ympäri kämppää ja yrittää laittaa sukkaa jalkaan) ja keräily kimsujaan ja kampsujaan, jotka olivat ympäri asuntoa. Tullessaan sängyn laidalle istumaan pohti vielä ääneen, olikohan kaikki nyt tallessa ja mukana. And then he was gone.
Menin takaisin nukkumaan ja heräsin puhelimeen päivällä. Kaveri kyseli, josko olisi sunnuntaimötän paikka. Yeeess! Sanoin tekeväni naamalleni ensin jotain. Puhelun lopetettuani bongasin tummansinisen kravatin lattialtani. Jaahas, matkamuisto! Se pääsisi kokoelmani jatkoksi Hollantilaisen kaulahuivin viereen. Olin avaamassa tietokonetta, kun näin sen: pöydälläni oli jotain, mikä ei siihen kuulunut saatika minulle! Kello! Haggis oli unohtanut kaikessa härdellissä kellonsa. Nappasin sen käteeni ja tutkin vähän enemmän; se oli painava sveitsiläinen. Ei todellakaan mitään rihkamaa. Soitin em. kaverilleni ja selitin tilanteen. Myös hän totesi (kelloihmisenä), ettei kyseessä todellakaan ollut mikään lelu mutta myös, että se olisi saatava takaisin oikealle omistajalleen. I agreed. Ongelma vain oli, mistä helvetistä tähän hätään repäistäisiin Haggiksen yhteystiedot!? Hampurilaisen äärellä pää toimi taas vähän paremmin ja ystävämme Internet (jaaa Facebook) tulivat apuun. Hetken salapoliisityön jälkeen Haggis löytyi naamakirjasta ja laitoin hänelle viestiä. Ei meinaan mahtanut kaveria yhtään v*tuttaa asia!
Koko päivään ei mitään kuulunut mutta toisaalta lentokoneessa ei kamalasti facea selailla. Myöhemmin soitin myös partyparterilleni ja selostin asian. Hän oli välittömästi sitä mieltä, että kello pantataan ja rahat käytetään hyvään tarkoitukseen eli jäätävään juhlimiseen! Lähdetään reissuun! Ei meinaan yhtään huonompi idea. Toppuuttelin tyttöäni kuitenkin ja sanoin, että Haggis olisi ensin ainakin yritettävä saada kiinni ja kello palautettua. Jos niin ei syystä tai toisesta koskaan käy... Well, we'll see what happens then! En voi kuitenkaan kieltää, etteikö kellosta tulisi hieno lisä kokoelmaani, varsinainen kruununjalokivi!
Sitä odotellessa...
Yours sincerely
The Pink Lady
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti