Luodakseni itsestäni entistäkin moraalittomamman kuvan, kerron mitä minun ja jätin välillä tapahtui vuosian sitten, asian, joka johti välirikkoomme.
Näihin tapahtumiin mennessä "suhteemme" oli siis jatkunut jo vajaan vuoden. Enemmän ja vähemmän salassa. Muutamat omat ystäväni tiesivät asiasta mutta mies ei ollut kertonut kenellekään (ainakaan yhteiselle tutullemme). Olin palannut rantalomalta ja tapani mukaan lähettelin sitten viestiä herralle, kyselin milloin seuraavat deitit olisivat. Tällä kertaa sain kuitenkin vastauksen, jota en odottanut: hän selitti, että oli palaamassa yhteen tyttöystävänsä kanssa, eikä halua riskeerata suhdetta. Ymmärrettävää. Jollain kumman tavalla tämä tieto oli myös eräänlainen helpotus minulle. Jopa itseni yllättäen hyväksyin asian siltä lukemalta. Vastasin, että kivaa oli niin kauan, kun sitä kesti ja toivotin hyvää jatkoa. Vilpittömästi. And that was it. End of an era.
Kului muutama kuukausi. Olin eräänä viikonloppuna baarissa ystävieni kanssa, jonne myös hän ilmestyi, yksin. En muista moikkasinko edes miestä, mutta pistin kuitenkin välittömästi merkille hänen läsnäolonsa. Pidimme hauskaa tyttöjen kanssa, tai yritin, mutta tuijotus kävi sietämättömäksi. Hän ei liikahtanutkaan baarijakkaraltaan koko illan aikana, istui vain siellä ja tuijotti minua. Lopulta käämi paloi ja menin tivaamaan häneltä asiasta. Juttelimme niitä näitä siinä sivussa. Se taisi myös olla ensimmäisiä kertoja, kun en välittänyt vaikka koko muu asiakaskunta näki meidän puhuvan. Lopulta hän kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan kotiin. En epäröinyt hetkeäkään. Sanoin, että hänen pitää mennä edeltä, ettemme voisi lähteä samaan aikaan. Uteliaita silmäpareja oli aivan liikaa. Joten hän lähti ja minä kohta hänen jälkeensä.
Mies ehti kävellä edeltä määränpäähämme ennen minua. Joten lähettelin matkalla viestejä hänelle. Jotain oven avaamisesta sun muuta epämääräistä. Muistan myös lähettäneeni: olen matkalla. Pääsin perille, asunto oli erilainen. Täynnä naisen kosketusta. Yök, ajattelin. Se oli myös outoa samaan aikaan. Mies kertoi naisen olevan työmatkalla. Jaahas, selvä. Se yö oli hyvin erilainen aikaisempaan verrattuna. Hän ei ollut sama mies, jonka minä joskus tunsin. Hänestä oli tullut sen naisen mies, tai ainakin luulin niin. Aamulla lähdin viimeisen kerran siitä asunnosta, mutta minulla ei ollut aavistustakaan millaisen myrskynsilmään joutuisin viikon päästä.
Olin koulukaverini kanssa Helsingissä kaupungilla kiertelemässävaatekauppoja kurssitehtävän merkeissä, kun puhelimeni alkoi soida taukoamatta. Joka kymmenes sekunti outo numero soitti ja vuoron perään tuli viestejä mieheltä ja tästä samasta oudosta numerosta. Olin kieltämättä kauhuissani, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Samalla myös raivoissani hänelle, kuinka tyhmä voi olla, ettei poista mahdollista todistusaineistoa!? Nainen vaati minua kertomaan totuuden, mies puolestaan valehtelemaan. Tietenkin kielsin ensin kaiken. Viestisota jatkui koko päivän mutta eskaloitui iltaan, jolloin en kestänyt enää naisen epätoivoista valitusta, varsinkin, kun hän heitti lapsi-kortin pöytään. Olin valehtelematta hieman järkyttynyt. Tivasin vastausta mieheltä, mitä helvettiä tämä nyt oli?! Mies kertoi asian olevan totta ja ettei edes hänen paras ystävänsä vielä tiennyt asiasta. Olin siis ensimmäinen. No jopas oli kunnia sekin. En oikeastaan vieläkään tiedä miksi tein sen, mutta lopulta totesin naiselle, ettei hänen kannata luottaa mieheen. Hän sai haluamansa vastauksen ja homma räjähti täysin käsiin. Mies soitti minulle välittömästi ja sain, jouduin, kuuntelemaan kaiken mitä langan toisessa päässä tapahtui. Nainen huusi kurkku suorana, soitti ystävättärelleen ja sanoi, että tiesi tämän tapahtuvan. Ja että oli ollut tyhmä luottaessaan mieheen. Mies huusi välillä takaisin entiselle tyttöystävälleen ja välillä itki minulle, miksi olin tehnyt mitä olin tehnyt. Kylmästi sanoin vain, että tein sen mikä täytyi tehdä. Kuuntelin kuinka nainen pakkasi laukkunsa ja lähti. Ovi kolahti kovaa hänen perässään. Mies sanoi kaiken olevan ohi, tilitti kuinka paljon rakasti häntä. En uskonut sitä, enkä usko tänä päivänäkään. Sanoin hänen olleen tyhmä, koska jätti lähettämäni viestit puhelimeensa ja että koko episodi oli vain ja ainoastaan hänen oma vikansa. Tapahtuneesta hän voisi syyttää vain itseään.
Nainen lähetti minulle useita viestejä lähtönsä jälkeen. Ensin hän kiitti minua siitä, että olin kertonut totuuden ja ettei syyttänyt minua tapahtuneesta. Koko asia oli vain vahvistanut hänelle jotain, minkä hän oli jo ennestään tiennyt. Jossain vaiheessa juttu kuitenkin kaatui päälaelleen ja minusta tuli paholainen. Sanoin rehellisesti hänelle, ettei hänen moralisointinsa valitettavasti tehoa minuun, sillä en tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä tapahtuneesta. Totesin vain hänellä olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: joko hän luottaisi mieheen ja jatkaisi suhteessa, leikkisivät perhettä lapsen kanssa blaablaa, tai ei luottaisi ja lähtisi lopullisesti. Viimeisessä viestissään hän sanoi karman saavan vielä joku päivä minut kiinni tekojeni takia. Voi kuinka oikeassa hän olikaan...
He päättivät yrittää ja leikkivät hetken perhettä. Se ei toiminut.
Kaksi vuotta tämän jälkeen siis kului, ennen sitä erästä aamupäivää, jolloin hän päätti ottaa uudelleen yhteyttä. En ihan tarkalleen vieläkään ymmärrä miksi hän teki niin. En myöskään ymmärrä tätä kummallista symbioosia, joka välillemme on näiden kaikkien vuosien kehittynyt. Pidimme yhteyttä, tosin vain puhelimitse, myös koko edellisen suhteeni ajan. Olin kuitenkin avoliitossa useamman vuoden. Olen oikeasti miettinyt todella paljon sitä, mikä ihme meidät on pitänyt väleissä kaiken tuon tapahtuneen jälkeen. Koska jos nyt ihan rationaalisesti ajatellaan, kaiken järjen mukaan tänä aikana hänen olisi pitänyt jo löytää monta uutta "minua". Ja hei, enhän mä voi tietää vaikka olisikin. Olen myös miettinyt tekisikö hän saman virheen uudestaan kanssani. Luulen, että vastaus on kyllä. Tapahtui mitä tapahtui, luulen, että tulemme olemaan täällä toisiamme varten hamaan loppuun asti. Kumpikin voi ja tulee tekemään tahollaan mitä tekee, mutta aika ajoin aamulla herätessään löytää itsensä yhä uudelleen tutusta kainalosta.
Emme ole koskaan puhuneet tuosta kohtalon yöstä. Enkä kyllä näe sille mitään tarvettakaan. En tiedä mitä hän tuntee minua kohtaa, mutta en itsekään tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Enkä tiedä tarvitseeko asiaa edes selvittää.
Eilen katsoin Sinkkuelämää-leffan. Itkin. Huomasin/etsin yhtäläisyyksiä siitä omaan elämääni. Löysin. Aloin miettimään omia ihmissuhteitani enemmänkin (tai niiden puutetta). Erityisesti sitä kykenemättömyyttäni rakentaa mitään järkevää ja kestävää. Sen sijaan pompin seikkailusta toiseen ja etsin täydellistä suhdetta, mitä ei oikeasti ole olemassakaan. Vai täydellistä miestä?
Tästä päästäänkin toiseen kukkaruukkuun: aloin miettimään tätä nyt niin so fashionable fuckbuddy tai friends with benefits -ilmiötä. Niinno, tuntuu olevan vähän turhankin paljon kokemusta asiasta. Sitten päädyin lueskelemaan netin keskustelupalstoja asiasta (suomi24, vauva, meidän perhe.. what ever) ja ihmettelin, miten niin moni ihminen voi olla niin pihalla asiasta! Let's take some exambles:
- Suurin osa näytti pähkäilevän päänsä puhki sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat asiasta. No ensinnäkin kuka helvetti käskee kertomaan muille yhtään mitään? Ja jos he eivät sitä pysty sulattamaan, se lienee heidän ongelmansa, ei sinun.
- Toiseksi suosituin huolenaihe olivat tunteet. Ihan lohdutuksen sana: ihmisaivot eivät toimi rationaalisesti tässä asiassa. Jos jonkinlainen tunneside on tullakseen, se tulee, halusitpa sitä tai et. Ainoa asia, mitä voit tehdä, on deal with it. Kestää vuosia (ja useita suhteita) ennen kuin opit kontrolloimaan itseäni niin, ettei sinun tarvitse murehtia tunteista. Jos taas pystyt siihen synnynäisesti, olisin huolissani.
- Entä saako seksisuhteen ohella hoidella vapaasti muita tai etsiä sitä "oikeaa" suhdetta. Eikö sana seksisuhde kerro jo ihan tarpeeksi suhteen luonteesta, jotta tähän kysymykseen tulee vastattua. Tietysti jokainen ihminen saa aivan itse rakentaa sääntöjä homman toimivuuden suhteen, jos kokee sen tarpeelliseksi, itse en vain näe mitään syytä siihen. Fyysisessä suhteessa on loppujen lopuksi kuitenkin molemmilla osapuolilla (toivottavasti) hyvin itsekkäät intressit takana.
- Se, ettei ole kyse seurustelusuhteesta tai edes ystävyydestä, ei tarkoita, että pitäisi olla täysin tunteeton. Jos olet, olisin huolissani. Kuka nyt ei haluaisi läheisyyttä, tai vielä tärkeämmin, kuka idiootti alkaa fyysiseen suhteeseen henkilön kanssa, josta ei pidä? Pitää kyllä olla jo aika helvetin epätoivoinen tai jotain muuta on vialla..
Kerron omakohtaisen esimerkin. Olen aiemmissa teksteissä kertonut, kuinka tapasin lempeän jätin. Olin silloin vielä hyvin nuori ja naiivi. Hän oli ihana (no on edelleen), joten sen yhteistyö- ja avunantosopimuksen aikana myös ihastuin häneen. Tiesin, etten todellakaan ollut ainoa naispuoleinen henkilö hänen elämässään ja kidutin itseäni sillä tiedolla. Olin mustasukkainenkin. Yritin kuitenkin kovasti ajatella, kuten järkevä ihminen ajattelee ja päästä eroon noista tunteita sekä ajatuksista. Lopulta niin teinkin. Kun se aikakausi hänen kanssaan silloin päättyi, olin helpottunut ja pystyin vilpittömästi toivottamaan hänelle hyvää jatkoa. Tämä tietenkin oli ennen sitä tapahtumaa, mikä aiheutti vuosien välirikon. Kun sitten joitain kuukausia sitten tapasin hänet uudelleen kaikkien niiden vuosien jälkeen, kumpikin oli vilpittömän iloinen jälleennäkemisestä, mutta samalla tiesin itse heti, etten ollut enää sama pikkutyttö kuin silloin joskus. Ja sillä samalla hetkellä suhde siirtyi erilaiselle tasolle. Vaikka välitän hänestä, viihdyn hänen seurassaan ja tunnen järjetöntä fyysistä vetovoimaa häneen, en koskaan pysty tuntemaan mitään sellaista, että haluaisin oikeasti rakentaa elämääni hänen kanssaan. Ja ihan rehellisesti sanoen, en usko, että hän pystyy rakentamaan minkäänlaista järkevää ja toimivaa suhdetta keneenkään.
Tästä pääsemmekin jälleen yhtä aasinsiltaa pitkin aivan toiseen asiaan: toisen kykenemättömyys rakentaa omassa elämässään mitään kestävää sopii minulle enemmän kuin hyvin. Saan täysin omia etujani ajatellen pitää hänet "itselläni" niin kauan, kunnes itse löydän jotain pysyvämpää. Kuten sanoin, täysin itsekkäät intressit.
Aina ei selkeästikään voi onnistua. Ei todellakaan joka kerta. Rakkaudessa selkeästi vielä harvemmin, se saatiin taas nähdä kuluneen viikon aikana. Kuten jo ehkä tähän mennessä on käynyt ilmi, harrastelen nettideittailua; välillä enemmän ja välillä taas vähemmän. Tapasin siis taas erään miehen sitä kautta. Olimme jutelleet skypessä aika paljon muutaman päivän aikana ennen treffejä. Vaikutelma oli oikein lupaava ja hän vaikutti pretty much kaikki kriteerit täyttävältä kandidaatilta: sopivan ikäinen, korkeasti koulutettu, ura löytyi ja rahaakin vaikka muille jakaa. Myös luonne ja jutut olivat kohdallaan.
Deiteillä hän vaikutti hieman ujolta aluksi mutta pikku hiljaa (alkoholilla myös oli osuutta asiaan) juttu alkoi luistaa. Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä enemmän kävi ilmi, että tältä mieheltä saisin kaiken mitä ikinä materiaaliseen onneen ikinä tarvitsisin. Hän olisi ostanut Espan Luis Vuittonin liikkeen tyhjäksi, jos sitä olisin pyytänyt. Hän antoi autonsa käyttööni (tyrkkäsi Audin avaimet kouraan, että otas siitä". Mutta kaikkein paras asia, samalla myös oudoin, koko jutussa oli se, että puolessa välissä iltaa hän antoi pankkikorttinsa minulle. Ensin kieltäydyin (kohteliaasti kröhöm!) ja sanoin hänen olevan hullu. Niin sinnikkäästi sitä kuitenkin tyrkytti toitottaen tämän olevan minun iltani, että hellyin ja tungin kortin lompakkooni. Tämä olis taas tällainen once in a life time experience. Yhtään ainutta senttiä on itse koko illan aikana käyttänyt (ellei se jo tähän mennessä tullut selväksi),enkä kyllä olisi saanutkaan. Miksei tällaisiin miehiin törmää useammin? Ja miksi suomalaiset miehet eivät käyttäydy näin? Mies sanoi useaan otteeseen illan aikana, ettei rahalla ole hänelle merkitystä. Siihen totesin, että ei niin varmaan jos sitä on jakaa kissoille ja koirille! Kävi myös ilmi, että hän olisi isänsä businessimperiumin perijä joskus tulevaisuudessa. Hän valitteli taksin saamisen vaikeutta ja sitä, että pitää kävellä paikasta a paikkaan b. Kotona kun hänellä olisi autonkuljettaja ja turvamies siinä sivussa.
Kaikista maailman ihmisistä minä, MINÄ, jouduin lopulta toteamaan, ettei rahalla saa rakkautta. Omaksi ihmetyksekseni en pystynyt toimimaan luonteelleni ominaisella tavalla ja ottamaan tilaisuudesta kaikkea kivaa irti. Silmieni eteen ilmestyi näky, jossa seison valtavan panoramaikkunan edessä ja tuijotan katse tyhjänä upeaa merinäköalaani 20. kerroksesta luxuslukaalissani, joka pursuaa kaikkea maallista mammonaa. Olen suhteessa, jossa olen täysin tunnoton, enkä tunne minkäänlaista fyysistä vetoa mieheen. Sitä tyhjiötä hulppeassa elämässäni paikkaa Mastercard, jossa on rajaton luotto ja nostoraja. Eikä minun ikinä tarvitse tehdä elämäni eteen itse mitään. Siksi kulutan illat Möetin kanssa, minulla on salarakas (lue: TDS) ja mietin päivät pitkät mitä tuli tehtyä.
Vähin äänin aion haudata tämän uuden tuttavuuteni X-filesiin. Yritän tehdä sen mahdollisimman mukavasti päästämättä pimeää puoltani valloilleen (mitä yleensä tapahtuu). Anyways hän on ihan liian kiltti ja aivan liian laiha.
Pelastukseksi saapuu lempeä jättini, joka viestitse kertoo haluavansa nähdä minut mahdollisimman pian. Ah, pieni nollaus tuleekin just niin tarpeeseen, joten matkustan Suomen ääriin muutamaksi päiväksi tyydyttämään hellyyden- ja lihankaipuuni tutulla ja turvallisella tavalla. Tranquility base, here I come!
Yritä nyt sitten taas tässäkin tilanteessa päättä, onko kyseessä oikeasti vain tyhmä vai idiootti. Ja näitä samoja viestejä tulee ihan niin kyllästymiseen asti, että terve. Yleensä en vastaa mitään mutta tänään oli sellainen päivä, että otti käpyyn niin PALJON, että päätin fiksun sarkastisesti piikitellä takaisin. No eihän se onnistunut niin, koska äijällä näyttää olevan aivojen tilalla rusina.
Nimimerkki tykkimies siis kirjoittaa seuraavaa:
- Onko sulla ton mekon kanssa sukkikset vai stay upit?:) "Ei kesällä yleensä käytetä kumpiakaan." - Olis ihana tykittää sua oikein kunnolla tällä mun 21 senttisellä: )
"Musta myös olisi hirveän kiva tykittää sua tolla mun 45-senttisellä sträppärillä."
- En tiedä, mikä on sträppäri: ) Tiedän että saattaisit tykätä mun tykityksestä; )
-"Joo, no tämä kertoikin jo aika paljon. Kavereiden kesken myös
lannedildo. Eiköhän tää nyt ollut jo tässä, koska mua ei vois vähempää
kiinnostaa sun pieni kumilutkuttimesi. Häiriköi jotain muuta. "
- Ei mulla mikään pieni ole...sun pitäis kokeilla; )
"Niin siis mitä kohtaa EI:stä sä et ymmärtänyt? E:tä vai I:tä?"
Tässä vaiheessa en enää vastannut viesteihin, koska tuo idiami ei vain ymmärrä lopettaa. varmasti ajattelee, että HAHAA! Nyt se leikkii vaikeasti tavoiteltavaa mutta oikeasti haluaa panna mua. Siis anteeksi mikä logiikka? Mistä ratapalkista se pitää vääntää, että 99% naisista ei ole kiinnostunut siitä "kuinka kiva olis päästä tuikkaamaan sua tällä mun metrisellä hepillä". For real, get back to normal life. En keksi tähän mitään muuta selitystä kuin, että siihen 1% tuon tekstin on pakko upota.. Hohhoi, tulipas avautuminen. Kyllä helpotti. Seuraavaa odotellessa.. Yours Sincerely The Pink Lady
Tästä herrasta en olekaan vielä tähän mennessä tainnut kirjoittaa. Kyseessä on siis mies, joka on ollut about 1,5 vuotta nyt palavasti ihastunut minuun ja tehnyt sen kaikilla mahdollisislla tavoilla selväksi. Se oli kuulemma rakkautta ensi silmäyksellä. Tuohon aikaan, kun ensimmäisen kerran tapasimme, asuin yhdessä silloisen avomieheni kanssa, mutta sehän ei tätä herraa estänyt. Pyöritys ja piina on jatkunut siitä asti. Olipas rumasti sanottu. Ensi kerroilla kuvittelin, että voisin tuntea jotain samaa häntä kohtaan, mutta karu totuus valkeni aika nopeasti.
Tällä miehellä on ollut "muita naisia" tämän kuluneen ajan aikana, mutta mitä ilmeisimmin kukaan niistä ei ole ollut minä. Asia on lievästi ahdistava, sillä joka ikinen kerta, kun satumme samoihin bileisiin (meillä siis on paljon yhteisiä kavereita) joudun jossain vaiheessa iltaa kuuntelemaan saman stoorin siitä, kuinka saisin hänet milloin ikinä vain niin sanoisinkin. Well, newsflash! That's the point!
Katsokaas, kun ihminen ei koskaan halua sitä, mikä hänellä on nenän edessä tai minkä hän hetivälittömästi saisi milloin vain. Niin on käynyt myös tässä tapauksessa. Ja pahaa tässä tilanteessa on, että olen alkanut pitämään häntä "varalla". Ajattelen, jos käy huono tuuri, enkä koskaan löydä (hyyyyyvin epätodennäköistä) ketään, onhan minulla aina hänet. WTF!?? Ällötän välillä itseänikin. Vielä pahempaa on se, että olen alkanu tietoisen tiedostamattomasti hyväksikäyttämään tätä raukkaa ja käyttäydyn välillä todella hirviömäisesti. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, etten tunne minkäänlaisia omantunnontuskia asiasta.Totean vain itselleni, ja ystävilleni, jotka asiasta tietävät, ettei ole minun vikani, jos ihminen on niin pälli, ettei tajua omaa parastaan. Jos itse hieroo suolaa omiin haavoihinsa, no man can do! Sitäpaitsi olen moneen otteeseen kertonut hänelle, etten ole mukana ihminen. Olen itsekeskeinen ja täysin omaa etuani ajava tällaisissa tilanteissa.
Rakastan ihmissuhdepelejä, ei siinä mitään kieltämistä ole. Tämä tiikeri ei helposti pääse raidoistaan. Toisaalta se on myös yksi niistä keinoista, joilla teen itsestäni haavoittumattoman. Vink vink kannattaa joskus kokeilla. Joo'o, tiedän olevani kamala ja julma ihminen mutta niille moraalisen portin vartijoille tiedoksi, että joskus tulee myös niitä päiviä, jolloin joudun tilille tekosistani. And believe me, there have been plenty of those days. Kun olen velkani Karmalle maksanut, saan taas rauhassa rellestää seuraavat pari vuotta. Whipii!
