Bad luck love

Aina ei selkeästikään voi onnistua. Ei todellakaan joka kerta. Rakkaudessa selkeästi vielä harvemmin, se saatiin taas nähdä kuluneen viikon aikana. Kuten jo ehkä tähän mennessä on käynyt ilmi, harrastelen nettideittailua; välillä enemmän ja välillä taas vähemmän. Tapasin siis taas erään miehen sitä kautta. Olimme jutelleet skypessä aika paljon muutaman päivän aikana ennen treffejä. Vaikutelma oli oikein lupaava ja hän vaikutti pretty much kaikki kriteerit täyttävältä kandidaatilta: sopivan ikäinen, korkeasti koulutettu, ura löytyi ja rahaakin vaikka muille jakaa. Myös luonne ja jutut olivat kohdallaan. 

Deiteillä hän vaikutti hieman ujolta aluksi mutta pikku hiljaa (alkoholilla myös oli osuutta asiaan) juttu alkoi luistaa. Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä enemmän kävi ilmi, että tältä mieheltä saisin kaiken mitä ikinä materiaaliseen onneen ikinä tarvitsisin. Hän olisi ostanut Espan Luis Vuittonin liikkeen tyhjäksi, jos sitä olisin pyytänyt. Hän antoi autonsa käyttööni (tyrkkäsi Audin avaimet kouraan, että otas siitä". Mutta kaikkein paras asia, samalla myös oudoin, koko jutussa oli se, että puolessa välissä iltaa hän antoi pankkikorttinsa minulle. Ensin kieltäydyin (kohteliaasti kröhöm!) ja sanoin hänen olevan hullu. Niin sinnikkäästi sitä kuitenkin tyrkytti toitottaen tämän olevan minun iltani, että hellyin ja tungin kortin lompakkooni. Tämä olis taas tällainen once in a life time experience. Yhtään ainutta senttiä on itse koko illan aikana käyttänyt (ellei se jo tähän mennessä tullut selväksi), enkä kyllä olisi saanutkaan. Miksei tällaisiin miehiin törmää useammin? Ja miksi suomalaiset miehet eivät käyttäydy näin? Mies sanoi useaan otteeseen illan aikana, ettei rahalla ole hänelle merkitystä. Siihen totesin, että ei niin varmaan jos sitä on jakaa kissoille ja koirille! Kävi myös ilmi, että hän olisi isänsä businessimperiumin perijä joskus tulevaisuudessa. Hän valitteli taksin saamisen vaikeutta ja sitä, että pitää kävellä paikasta a paikkaan b. Kotona kun hänellä olisi autonkuljettaja ja turvamies siinä sivussa. 

Kaikista maailman ihmisistä minä, MINÄ, jouduin lopulta toteamaan, ettei rahalla saa rakkautta. Omaksi ihmetyksekseni en pystynyt toimimaan luonteelleni ominaisella tavalla ja ottamaan tilaisuudesta kaikkea kivaa irti. Silmieni eteen ilmestyi näky, jossa seison valtavan panoramaikkunan edessä ja tuijotan katse tyhjänä upeaa merinäköalaani 20. kerroksesta luxuslukaalissani, joka pursuaa kaikkea maallista mammonaa. Olen suhteessa, jossa olen täysin tunnoton, enkä tunne minkäänlaista fyysistä vetoa mieheen. Sitä tyhjiötä hulppeassa elämässäni paikkaa Mastercard, jossa on rajaton luotto ja nostoraja. Eikä minun ikinä tarvitse tehdä elämäni eteen itse mitään. Siksi kulutan illat Möetin kanssa, minulla on salarakas (lue: TDS) ja mietin päivät pitkät mitä tuli tehtyä.

Vähin äänin aion haudata tämän uuden tuttavuuteni X-filesiin. Yritän tehdä sen mahdollisimman mukavasti päästämättä pimeää puoltani valloilleen (mitä yleensä tapahtuu). Anyways hän on ihan liian kiltti ja aivan liian laiha. 

Pelastukseksi saapuu lempeä jättini, joka viestitse kertoo haluavansa nähdä minut mahdollisimman pian. Ah, pieni nollaus tuleekin just niin tarpeeseen, joten matkustan Suomen ääriin muutamaksi päiväksi tyydyttämään hellyyden- ja lihankaipuuni tutulla ja turvallisella tavalla. Tranquility base, here I come!

Se on so long ja kohti uusia seikkailuja!

Yours Sincerely

The Pink Lady