Tästä herrasta en olekaan vielä tähän mennessä tainnut kirjoittaa. Kyseessä on siis mies, joka on ollut about 1,5 vuotta nyt palavasti ihastunut minuun ja tehnyt sen kaikilla mahdollisislla tavoilla selväksi. Se oli kuulemma rakkautta ensi silmäyksellä. Tuohon aikaan, kun ensimmäisen kerran tapasimme, asuin yhdessä silloisen avomieheni kanssa, mutta sehän ei tätä herraa estänyt. Pyöritys ja piina on jatkunut siitä asti. Olipas rumasti sanottu. Ensi kerroilla kuvittelin, että voisin tuntea jotain samaa häntä kohtaan, mutta karu totuus valkeni aika nopeasti.
Tällä miehellä on ollut "muita naisia" tämän kuluneen ajan aikana, mutta mitä ilmeisimmin kukaan niistä ei ole ollut minä. Asia on lievästi ahdistava, sillä joka ikinen kerta, kun satumme samoihin bileisiin (meillä siis on paljon yhteisiä kavereita) joudun jossain vaiheessa iltaa kuuntelemaan saman stoorin siitä, kuinka saisin hänet milloin ikinä vain niin sanoisinkin. Well, newsflash! That's the point!
Katsokaas, kun ihminen ei koskaan halua sitä, mikä hänellä on nenän edessä tai minkä hän hetivälittömästi saisi milloin vain. Niin on käynyt myös tässä tapauksessa. Ja pahaa tässä tilanteessa on, että olen alkanut pitämään häntä "varalla". Ajattelen, jos käy huono tuuri, enkä koskaan löydä (hyyyyyvin epätodennäköistä) ketään, onhan minulla aina hänet. WTF!?? Ällötän välillä itseänikin. Vielä pahempaa on se, että olen alkanu tietoisen tiedostamattomasti hyväksikäyttämään tätä raukkaa ja käyttäydyn välillä todella hirviömäisesti. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, etten tunne minkäänlaisia omantunnontuskia asiasta. Totean vain itselleni, ja ystävilleni, jotka asiasta tietävät, ettei ole minun vikani, jos ihminen on niin pälli, ettei tajua omaa parastaan. Jos itse hieroo suolaa omiin haavoihinsa, no man can do! Sitäpaitsi olen moneen otteeseen kertonut hänelle, etten ole mukana ihminen. Olen itsekeskeinen ja täysin omaa etuani ajava tällaisissa tilanteissa.
Rakastan ihmissuhdepelejä, ei siinä mitään kieltämistä ole. Tämä tiikeri ei helposti pääse raidoistaan. Toisaalta se on myös yksi niistä keinoista, joilla teen itsestäni haavoittumattoman. Vink vink kannattaa joskus kokeilla. Joo'o, tiedän olevani kamala ja julma ihminen mutta niille moraalisen portin vartijoille tiedoksi, että joskus tulee myös niitä päiviä, jolloin joudun tilille tekosistani. And believe me, there have been plenty of those days. Kun olen velkani Karmalle maksanut, saan taas rauhassa rellestää seuraavat pari vuotta. Whipii!
Ainiin, törmäsin Mr. Dickiin salilla. Awkward...
Yours Sincerely
The Pink Lady

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti