Näihin tapahtumiin mennessä "suhteemme" oli siis jatkunut jo vajaan vuoden. Enemmän ja vähemmän salassa. Muutamat omat ystäväni tiesivät asiasta mutta mies ei ollut kertonut kenellekään (ainakaan yhteiselle tutullemme). Olin palannut rantalomalta ja tapani mukaan lähettelin sitten viestiä herralle, kyselin milloin seuraavat deitit olisivat. Tällä kertaa sain kuitenkin vastauksen, jota en odottanut: hän selitti, että oli palaamassa yhteen tyttöystävänsä kanssa, eikä halua riskeerata suhdetta. Ymmärrettävää. Jollain kumman tavalla tämä tieto oli myös eräänlainen helpotus minulle. Jopa itseni yllättäen hyväksyin asian siltä lukemalta. Vastasin, että kivaa oli niin kauan, kun sitä kesti ja toivotin hyvää jatkoa. Vilpittömästi. And that was it. End of an era.
Kului muutama kuukausi. Olin eräänä viikonloppuna baarissa ystävieni kanssa, jonne myös hän ilmestyi, yksin. En muista moikkasinko edes miestä, mutta pistin kuitenkin välittömästi merkille hänen läsnäolonsa. Pidimme hauskaa tyttöjen kanssa, tai yritin, mutta tuijotus kävi sietämättömäksi. Hän ei liikahtanutkaan baarijakkaraltaan koko illan aikana, istui vain siellä ja tuijotti minua. Lopulta käämi paloi ja menin tivaamaan häneltä asiasta. Juttelimme niitä näitä siinä sivussa. Se taisi myös olla ensimmäisiä kertoja, kun en välittänyt vaikka koko muu asiakaskunta näki meidän puhuvan. Lopulta hän kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan kotiin. En epäröinyt hetkeäkään. Sanoin, että hänen pitää mennä edeltä, ettemme voisi lähteä samaan aikaan. Uteliaita silmäpareja oli aivan liikaa. Joten hän lähti ja minä kohta hänen jälkeensä.
Mies ehti kävellä edeltä määränpäähämme ennen minua. Joten lähettelin matkalla viestejä hänelle. Jotain oven avaamisesta sun muuta epämääräistä. Muistan myös lähettäneeni: olen matkalla. Pääsin perille, asunto oli erilainen. Täynnä naisen kosketusta. Yök, ajattelin. Se oli myös outoa samaan aikaan. Mies kertoi naisen olevan työmatkalla. Jaahas, selvä. Se yö oli hyvin erilainen aikaisempaan verrattuna. Hän ei ollut sama mies, jonka minä joskus tunsin. Hänestä oli tullut sen naisen mies, tai ainakin luulin niin. Aamulla lähdin viimeisen kerran siitä asunnosta, mutta minulla ei ollut aavistustakaan millaisen myrskynsilmään joutuisin viikon päästä.
Olin koulukaverini kanssa Helsingissä kaupungilla kiertelemässä vaatekauppoja kurssitehtävän merkeissä, kun puhelimeni alkoi soida taukoamatta. Joka kymmenes sekunti outo numero soitti ja vuoron perään tuli viestejä mieheltä ja tästä samasta oudosta numerosta. Olin kieltämättä kauhuissani, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Samalla myös raivoissani hänelle, kuinka tyhmä voi olla, ettei poista mahdollista todistusaineistoa!? Nainen vaati minua kertomaan totuuden, mies puolestaan valehtelemaan. Tietenkin kielsin ensin kaiken. Viestisota jatkui koko päivän mutta eskaloitui iltaan, jolloin en kestänyt enää naisen epätoivoista valitusta, varsinkin, kun hän heitti lapsi-kortin pöytään. Olin valehtelematta hieman järkyttynyt. Tivasin vastausta mieheltä, mitä helvettiä tämä nyt oli?! Mies kertoi asian olevan totta ja ettei edes hänen paras ystävänsä vielä tiennyt asiasta. Olin siis ensimmäinen. No jopas oli kunnia sekin. En oikeastaan vieläkään tiedä miksi tein sen, mutta lopulta totesin naiselle, ettei hänen kannata luottaa mieheen. Hän sai haluamansa vastauksen ja homma räjähti täysin käsiin. Mies soitti minulle välittömästi ja sain, jouduin, kuuntelemaan kaiken mitä langan toisessa päässä tapahtui. Nainen huusi kurkku suorana, soitti ystävättärelleen ja sanoi, että tiesi tämän tapahtuvan. Ja että oli ollut tyhmä luottaessaan mieheen. Mies huusi välillä takaisin entiselle tyttöystävälleen ja välillä itki minulle, miksi olin tehnyt mitä olin tehnyt. Kylmästi sanoin vain, että tein sen mikä täytyi tehdä. Kuuntelin kuinka nainen pakkasi laukkunsa ja lähti. Ovi kolahti kovaa hänen perässään. Mies sanoi kaiken olevan ohi, tilitti kuinka paljon rakasti häntä. En uskonut sitä, enkä usko tänä päivänäkään. Sanoin hänen olleen tyhmä, koska jätti lähettämäni viestit puhelimeensa ja että koko episodi oli vain ja ainoastaan hänen oma vikansa. Tapahtuneesta hän voisi syyttää vain itseään.
Nainen lähetti minulle useita viestejä lähtönsä jälkeen. Ensin hän kiitti minua siitä, että olin kertonut totuuden ja ettei syyttänyt minua tapahtuneesta. Koko asia oli vain vahvistanut hänelle jotain, minkä hän oli jo ennestään tiennyt. Jossain vaiheessa juttu kuitenkin kaatui päälaelleen ja minusta tuli paholainen. Sanoin rehellisesti hänelle, ettei hänen moralisointinsa valitettavasti tehoa minuun, sillä en tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä tapahtuneesta. Totesin vain hänellä olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: joko hän luottaisi mieheen ja jatkaisi suhteessa, leikkisivät perhettä lapsen kanssa blaablaa, tai ei luottaisi ja lähtisi lopullisesti. Viimeisessä viestissään hän sanoi karman saavan vielä joku päivä minut kiinni tekojeni takia. Voi kuinka oikeassa hän olikaan...
He päättivät yrittää ja leikkivät hetken perhettä. Se ei toiminut.
Kaksi vuotta tämän jälkeen siis kului, ennen sitä erästä aamupäivää, jolloin hän päätti ottaa uudelleen yhteyttä. En ihan tarkalleen vieläkään ymmärrä miksi hän teki niin. En myöskään ymmärrä tätä kummallista symbioosia, joka välillemme on näiden kaikkien vuosien kehittynyt. Pidimme yhteyttä, tosin vain puhelimitse, myös koko edellisen suhteeni ajan. Olin kuitenkin avoliitossa useamman vuoden. Olen oikeasti miettinyt todella paljon sitä, mikä ihme meidät on pitänyt väleissä kaiken tuon tapahtuneen jälkeen. Koska jos nyt ihan rationaalisesti ajatellaan, kaiken järjen mukaan tänä aikana hänen olisi pitänyt jo löytää monta uutta "minua". Ja hei, enhän mä voi tietää vaikka olisikin. Olen myös miettinyt tekisikö hän saman virheen uudestaan kanssani. Luulen, että vastaus on kyllä. Tapahtui mitä tapahtui, luulen, että tulemme olemaan täällä toisiamme varten hamaan loppuun asti. Kumpikin voi ja tulee tekemään tahollaan mitä tekee, mutta aika ajoin aamulla herätessään löytää itsensä yhä uudelleen tutusta kainalosta.
Emme ole koskaan puhuneet tuosta kohtalon yöstä. Enkä kyllä näe sille mitään tarvettakaan. En tiedä mitä hän tuntee minua kohtaa, mutta en itsekään tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Enkä tiedä tarvitseeko asiaa edes selvittää.
What comes around, goes around
Yours Sincerely
The Pink Lady
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti