Syy, miksi en ole päivittänyt aikoihin mitään on, että olen leikkinyt jotain suhteentyyppistä tämän raha-asioissa ansioituneen herran kanssa. On ollut joo ihan kivaa, mutta vaan ihan kivaa. Onhan se aina mukavaa, kun on joku, jonka kanssa potea krapulaa sunnuntaisin yhdessä. Tunteeni eivät kyllä missään vaiheessa ole olleet polttavia ja muutenkin juttu on ollut aika yksipuolinen. Noh, nyt kävi näin, että kohtalo sananmukaisesti puuttui peliin ja jälleen kerran muutti elämäni suuntaa.
Vietimme eilen isolla porukalla illanistujaisia ystävättäreni luona. Puolilta öin suuntasimme keskustan sykkeeseen päämääränä yksi niistä paikoissa tässä kaupungissa, missä naamaansa kannattaa näyttää. Viime kuukaudet mukanani pyörinyt deittikumppanini oli mennyt edeltä ja odotti meitä muita jo sisällä. Jonotimme muiden joukossa yökerhon ovella, juttelimme ja nauroimme tuttuun ja äänekkääseen tapaan. Silloin huomasin tuttuja naamoja vastapäisessä jonossa. Seurasi muutaman sekunnin alkujärkytys, raivoisaa itsetodistelua, etten nähnyt unta ja lopulta pienimuotoinen paniikki. Siellä hän, suoraan Dutchlandiasta ja unistani, henkilö, johon en uskonut törmääväni enää ikinä: rakas papparaiseni! The one and only grandpa I would fuck. En voinut uskoa tilannetta todeksi, ainoa asia mitä pystyin tekemään oli tuijottaa häntä. Hetken alkujärkytyksestä toivuttuani otin ystävätärtäni olkapäistä kiinni ja häntä ravistellen huusin, että näkikö hän saman kuin minä! Tottahan se oli. Sillä samalla sekunnilla päässäni pyöri vain yksi ajatus: miten lemppaan deittini siististi ja pääsen uudelleenelämään palan unelmaa. Noh, tämäntyyppisissä jutuissa usein kuitenkin tuppaa käymään niin, ettei ihan mennyt kuin Strömssössä.
Jätimme tavarat narikkaan ja yllytin ystävättäreni mukaani tarkastuskierrokselle etsimään tuttua seuruetta. Heitä ei kuitenkaan näkynyt, joten lähdimme klubin puolelle. Siinä samassa, epätoivokseni (kamalaa sanoa näin), bongasin deittini odottelemassa sivummalla. Tässä vaiheessa hänet oli pakko ottaa mukaan. Heti yläkertaan päästyämme (kauhukseni jälleen) huomasin etsimiemme henkilöiden parkkeeranneen keskelle salia siten, että huomaamaton hiiviskely olisi mahdotonta. Ei sillä, että niin olisin tehnyt... Katsekontakti löytyi kuitenkin hyvin nopeasti ja intensiivinen tuijotus välillämme jatkui. Matka kulki baaritiskille, jossa palvelun laadussa oli kyllä toivomisen varaa. Vartin odottelun jälkeen poltin hihani totaalisesti. En juuri mitään ajatellut vaan mitään sanomatta jätin deittini ja muut tiskille ja marssin terassille rauhoittamaan hermojani nikotiinilla. Olin koko ajan kiivaasti miettinyt karistussuunnitelmaani ja jatkoin pohdiskelua pienen kiukun vallassa ulkosalla. Silloin lasin taakse ilmestyi henkilö mies kolmiosaisessa puvussa. Se puku.. se kraka.. Katsoin miestä ja puhalsin hitaasti savun keuhkoistani. Mies tuijotti hetken aikaa lasin takaa, oikein itsekään tietämättä mitä tehdä. Lopulta viittoilin hänet tulemaan luokseni. Se jälleennäkeminen oli erityisen lämmin. Hän oli tullut etsimään minua.
Mikä todennäköisyys tällaisella tapahtumalla oikeasti on? Miten voi käydä sellainen tuuri, että kaksi randomisti toisensa tavannutta ihmistä törmää vuoden päästä samoissa merkeissä, samanlaisella tilanteessa uudelleen? Ensikuulumisten vaihdon jälkeen herra johtaja vaati, että saisi vähintään tarjota shampanjaa. En epäröinyt hetkeäkään. Lähdin hänen saattelemanaan heidän pöytäänsä, jossa tuttu hilpeä porukka iloisesti toivotti tervetulleeksi. Kaikki samat naamat olivat mukana. Vuosi sitten yksi heistä ihastui ystävättäreeni silmittömästi. Hän olkoon Mr. Saint Tropez. Mainitsin miehelle hänen olevan myös täällä ja kaveri meni onnesta sekaisin. Samassa huomasin viestin, jossa deittini vihaisesti ilmoitti lähteneensä, koska olin kuulemma ignoorannut hänet. Hihii, lucky me! Sehän meni helpommin kuin ajattelin...
Kilistelimme perinteiseen malliin herra johtajan kanssa Möetä. Hän kysyi missä kaverini olivat ja, että minun pitäisi äkkiä pyytää heidät pöytään istumaan, sillä shampanjaa oli aivan liian paljon juotavaksi vain meille. Tein työtä käskettyä ja hain kolme ystävääni mukaan. Mr. Saint Tropez kaappasi ystävättäreni saman tien mukaansa ja hän vietti loppuillan miehen seurassa. Ilta jatkui leppoisasti ja kuplivaa kului. Herra johtaja kyseli kovasti työpaikanvaihdoksestani ja siitä, jonko olin tullut poikaystävän tai deitin kanssa. Kahden maissa yöllä pappani alkoi tiedustelemaan josko meidän olisi jo aika siirtyä jatkoille hotelli Kämppiin. Ei ollut vastaanpanemista.
Yö jatkui hotellissa shampanjalla ja vaahtokylvyllä. Yksi parhaimmista öistä elämäni aikana. Juttelimme tuntitolkulla elämästä, mies kertoi tarinoita työmatkoistaan ympäri maailmaa. Siitä, keitä supertähtiä oli tavannut missäkin päin maailmaa, valitteli jos joskus joutui matkustamaan turistiluokassa lentokoneessa ja siitä kuinka paljon shampanja maksaa Las Vegasissa. En myöskään (kamalaa sanoa tätäkään) ole pitkään aikaan saanut samanlaista fyysistä tyydytystä kuin mitä tuona yönä sain. Varsinkaan tältä yhdeltä henkilöltä, jonka kanssa olen viime ajat pyörinyt. Enkä kadu hetkeäkään. Tekisin saman uudestaan vaikka joka viikonloppu.
Aamulla valittelin päänsärkyä ja nestehukkaa; sain buranaa ja vissyä sänkyyn. Tällä kertaa söimme myös aamiaisen yhdessä. Ravintolan puolella viereisessä pöydässä istui itse iso pomo, joka aina yhtä kohteliaasti toivotti hyvät huomenet ja vaihtoi muutaman sanan ystäväni kanssa. Sain miehen houkuteltua maistamaan kylmäsavuporoa mutta graavilohi ei uponnut. Appelsiinituoremehukaan ei kuulemma ollut tuoretta ja kahvi kamalaa. Nauroin miehen jutuille ja juttelimme siitä, miten erilaisia aamupaloja eri maissa harrastetaan. Leppoisaa smalltalkia, höpönpöppöä happaman kahvin kylkiäisenä. Sain pusun joka kerta, kun hän kävi hakemassa lisää mehua lasiini. Ah, tällaiseen kohteluun voisi tottua...
Lopulta oli kuitenkin, surullista kyllä, aika erota ja palata todellisuuteen, again. Hän saattoi minut hidastellen ulos. Back to the real life, ayh? Niin hän aina sanoi, mikään ihana ei kestä ikuisesti. Haikeiden hyvästien lopuksi totesimme kuin yhdestä suusta, että vuoden päästä nähtäisiin taas. Sama paikka, sama aika, 2014.
And so it happened again. I randomly met my beloved grandpa after a year and had one of the best nights ever with him. Toivottavasti tästä tulee tapa.
Ensi vuotta odotellessa...
Yours Sincerely
The Pink Lady
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti