Olen aikasemmin kirjoittanut eräästä hyvin hyvin erityislaatuisesta hollantilaisesta. Tuo mystinen fantasiaolento, joka aina kerran pari vuodessa ilmestyy elämääni ja kääntää kaiken päälaelleen. Niin kävi tänäkin viikonloppuna. Tällä tekohengityksellä minun pitää jaksaa kärvistellä taas seuraava.. kuka ties, seuraavat vuodet.
Alunperin minulla oli aivan muut suunnitelmat täksi viikonlopuksi kunnes maanantaina Hollannista tuli viesti. Ystävättäreni otti minuun välittömästi yhteyttä ja kertoi, että meille olisi tulossa vieraita lähiaikoina Amsterdamista. Ensin ajattelin, että vain Mr. Saint Tropez olisi tulossa ison ison pomon kanssa mutta samaan aikaan elättelin pientä mahdollisuutta, että grandpa voisi olla mukana. Pistimme välittömästi tiedustelua tästä visiitin ajankohdasta. Seuraavana päivänä putosi pommi.
Sähköposti kertoi, että rakkaat dutchmenimme olisivat Helsingissä muutaman päivän päästä, torstaina. Etusivu todellakin meni uusiksi. Jouduin muuttamaan kaikki suunnitelmani totaalisesti, sillä meidät oli kutsuttu viettämään koko pitkä viikonloppu heidän kanssaan; shampanja tulisi siis jälleen kerran virtaamaan vuolaasti puhumattamaan muista eduista, mitä tämä suhde tuo mukanaan. Parempaa olisi kuitenkin luvassa...
Tiistai-iltana selasin sähköpostiani, kun silmääni osui viesti, joka sai sydämeni pysähtymään hetkeksi. Se oli ystäväpyyntö. Viesti sanoi: "I just thought, let's help faith a little.". Ne olivat taikasanat: hän olisi tulossa ylihuomenna. Hyväksyin pyynnön ja vastasin, että olin kuullut villiä huhua vanhojen tuttujen vierailusta. Saapuneet-laatikkoni ilmoitti uudesta viestistä, joka sanoi "There could just be some truth in that rumour.". Seuraavana päivänä minut päästettiin tuskistani, sillä viesti sanoi: "Let me make your day! Yes I am here and we are already in town.". Hän tiedusteli, jos olisi voinut nähdä minut jo heti silloin.. valitettavasti sain viestin liian myöhään. Lupasimme kuitenkin toisillemme, että tuo menetetty aika otettaisiin takaisin perjantaina.
Perjantaina minulla oli valtavia vaikauksia keskittyä töihini. Yritin kyllä mutta ajatukseni olivat jossain aivan muualla. Minun tarvitsisi kituuttaa päätteen ääressä enää muutama hassu tunti ja voisin lähteä valmistelemaan muuttoa Hotelli Kämppiin. Olimme aiemmin sopineet näkevämme aulabaarissa kymmenen maissa illalla. Ystävättäreni tuli ennen sitä luokseni, valmistauduimme yhdessä lähtöön ja 21.50 hyppäsimme ratikkaan. Ilma rätisi jännityksestä. Ihoni kihelmöi, kun ajattelin sitä, mitä tämä viikonloppu toisi tullessaan. Kun saavuimme hotellille, olo oli kuin olisin ollut sisällä Titanic-elokuvassa: hovimestari avasi meille oven ja livuimme sisään. Paikka oli todella täynnä ja vannon, että tunsin kaikkien niiden vanhempien naisten katseet niskassani.
Ystävättäreni bongasi seuralaisemme ensimmäiseksi; he istuivat suoraan edessämme noin kymmenen metrin päässä. Sydämeni hypähti, kun tunnistin hänet. Se hetki oli kuin hidastetusta olekuvasta: hän nousi hitaasti tuoliltaan, minä kävelin suoraan kohti. En tiedä kumpaa oikeastaan jännitti enemmän, kun tervehdimme. Kolme poskisuudelmaa. Toisen kohdalla hän kuiskasi nimeni korvaani. Vedin syvään henkeä ja katsoin miestä silmiin. Sillä hetkellä minulta ei puuttunut mitään.
Me neljä vetäydyimme hieman syrjemmälle istumaan, vaihtamaan kuulumisia ja kilistämään odotetulle jälleennäkemiselle. Shampanjaa ja mansikoita, voiko tyttö pyytää enempää. Ystävättäreni oli samana päivänä saanut työpaikan ja minä aiemmin samalla viikolla tietää, että olisin tervetullut opiskelemaan yliopistoon maapallon toisella laidalla. Meillä olisi siis paljon syytä juhlaan. Miehet olivat innoissaan uutisistamme. He ilmoittivat, että "We know you girls know have to party, so that's what we're going to do. You will have the time of your lives and we will make sure the drinks keep coming.". Ei huonompi idea, not at all!
Hetkeä myöhemmin oli aika lähteä vaihtamaan vaatteita iltaa varten. Siirryimme hotellin puolelle, ystävättäreni Mr. Saint Tropezin kanssa ja minä Grandpan. Hän oli edelleen hieman hermostunut: pyöri ympyrää huoneessa ja etsi tavaroita. Tarjosi minulle shampanjaa ja höpötti kunnes lopulta istui viereeni sängylle. Hänellä on syvän siniharmaat silmät, joita tutkin hymyillen. Sentti sentiltä nuo silmät olivat lähempänä omiani ja lopulta huulemme kohtasivat. Hän oli juuri sellainen kuin muistin. Aivan yhtä hellä ja huomaavainen ja jälleen muistin miksi pidän tästä ihmisestä niin paljon.
Aika olisi saanut pysähtyä siihen hetkeen mutta liian nopeasti hetki oli ohi ja kello näytti puolta kahtatoista. Autoin häntä kalvosinnappien kanssa ja samalla mietin, mikä siinä on, kun suomalaisten miesten tuntuu turhan usein olevan niin hankala panostaa omaan ulkonäköönsä yhtä paljon. Suoristin solmion ja silitin puvuntakin verhoamia olkapäitä. "Are we ready to rock?" hän kysyi. "You bet." vastasin ja jätimme huoneen, toistaiseksi.
Tapasimme muut hotellin aulassa ja suuntasimme yökerhoon. Iso iso pomo hoiti järjestelyt ja maksupolitiikan. Meitä odotti oma varattu alue juomineen. Hyvä, että ehdimme edes istumaan, kun ensimmäinen Möet jo poksahti auki. Ja sen jälkeen toinen, ja kolmas ja... neljännen jälkeen lopetin laskemisen. Kertaakaan en tainnut saada lasiani tyhjäksi, kun joku herroista oli täyttämässä sitä koko ajan. Grandpa olisi halunnut lähteä hotellille jo ennen kahta mutta toppuuttelin. Lopulta päädyimme lähtemään puoli kolmen maissa.
Hän kertoi minulle asioita, juuri sellaisia mitä halusin kuullakin. Kuinka paljon hän oli ajatellut minua viimeisen kahdeksan kuukauden aikana, kuinka onnellinen hän oli jälleennäkemisestä ja kuinka paljon häntä ilahdutti nähdä minut onnellisena. "Are you happy? You look like. I'll make sure you are.". En ole tähän päivään mennessä pystynyt selittämään sitä lämpöä ja positiivista energiaa, mikä tästä ihmisestä säteilee. Joskus sitä vain tapaa ihmisen, jonka energiaa, olemusta, haluat elää ja hengittää. Hän ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa, päin vastoin. Joku oli selkeästi suunnitellut tätä jälleennäkemistä enemmänkin, sillä yö paljasti yllättävän lahjan, josta minulle tulee olemaan iloa pidemmän aikaa. Haluan olla hyvä rakastaja, hän sanoi. Kaikki, mitä teen, teen sinua ajatellen. Seuraavana aamuna nukuin hyvin ja pitkään.
Aamupala meni lauantaina sivu suun mutta päädyimme käyttämään room servicen palveluita. Club sandwich kerta kaksi cappucinolla, kiitos! Joten sain kuitenkin aamiaisen sänkyyn. Ehkä paras voileipä, mitä olen koskaan syönyt. Yhden jälkeen suuntasimme kaupungille; mies metsästämään syntymäpäivälahjaa kollegalleen ja minä kodin kautta tapaamaan vanhempiani. Kävelimme kaupungilla yhdessä kuin kuka tahansa pariskunta.
Lauantai-iltana tapasimma jälleen hotellin aulassa. Kuvio toistui lähes samana tänäkin iltana. Sain kuulla soraääniä tupakoinnistani: "You should quit that. You know I hate that. I don't want you to smoke and I'm for sure not going to support that bad habit.". Turha oli siis toivoakaan, että olisin saanut savukkeita pöytäänkuljetuksella. Kello kaksitoista oli puheen, lahjan ja syntymäpäiväonnitteluiden aika. Illan agendana oli löytää Mr R:lle naisseuraa, johon tietenkin innokkaasti osallistuin. Olimme samoilla linjoilla Grandpan kanssa, kuka olisi R:lle sopiva ehdokas mutta ujo kaveri ei vaan saanut sanaa suustaan. Kaikki hyvin loppu hyvin, sillä joku misukka sieltä mukaan tarttui kuin tarttuikin. Ja ikävä kyllä siinä boogissa myös ystävätär kuin iilimato. Kaiken lisäksi tämä tarrautuva leidi joi aivan liikaa ja taisi tyhjentää yksin koko Bacardi-pullon. Sitä ei katsottu hyvällä. Vähän käytöstapoja pyydän, ei toisen juhliin voi tulla kuokkimaan jonkun side-kickina ja help your self vetämällä viinaa kuin viimeistä päivää.
However, parasta oli kuitenkin ehkä se, että tämä iilimato yritti kovasti avecini suuntaan. Vielä parempaa kuitenkin oli se, ettei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa. It felt so good. Sen sijaan hän painoi minut itsensä ja looshimme rajaavan metalliaidan väliin. Piti kummallakin kädellään kiinni kaiteesta siten, että olin totally trapped. Hän suuteli poskeani ja kuiskasi korvaani "I just wanted to know if you still can turn me on" otti kädestäni kiinni ja hivutti sitä pitkin reittään. "Did you ever doubt that?" vastasin. Mies pudisti päätään ja sanoi "Never".
Hän melkein paljasti ikänsä. Ei kuitenkaan suostunut kertomaan sitä enkä minä udellut. "I am old but that you already knew". Vastasin sanomalla ja että minä nuori, vain seitsemäntoista. "Good, then this is leagal in Holland". Hymyilin hänelle. Hän kertoi kuinka paljon olen pyörinyt hänen mielessään mutta kuinka se samalla on kovin hankalaa. Mahdotonta. Impossible love, miehen sanoja lainatakseni. Kyllä minäkin sen tiedän, ei miehen ja tytön tunteissa ollut eroja.
Lähdimme tällä kertaa aikaisemmin, halusin vaahtokylpyyn, vihreään marmoriammeeseen. Tällä kertaa tilasimme aamiaisen huoneeseen ajoissa. Ja sinä yönä nukuin vieläkin paremmin. Aamulla heräsin ovikelloon, kun huonepalvelun naistarjoilija tuli tuomaan aamiaisen huoneeseen. Nainen oli sama kuin edellisenä päivänä. Tälläkin kertaa hän katsoi minua virnistäen.
Kuten aina, liian nopeasti tämäkin viikonloppu oli taas ohi ja löysinn itseni seisomasta hotellin ulkopuolella. Hollantilaisten laukut pakattiin keltaiseen taksiin ja oli aika sanoa jälleen kerran näkemiin. Halasin häntä vielä viimeisen kerran ja vilkutin kun miehet yksi kerrallaan nousivat autoon. Taksi kaartoi Esplanadille samaan aikaan, kun käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään kotia kohti.
You never know, milloin kohtalo taas saattaa meidän yhteen. Jos saattaa... Ainakin voin sanoa olevani one lucky girl koska olen saanut kokea tällaista, edes kolme kertaa.
Till the next time
Yours Sincerely
The Pink Lady
